Liv Ullmann on syntynyt 1938 ja sukupolvensa kuuluisin ruotsalainen näyttelijä maailmalla, vaikka onkin oikestaan norjalainen, ja tehnyt myös arvostettuja ohjauksia.
Mutta tuleeko mieleen yhtään Ullmannin roolia joka ei olisi Bergmanin ohjaama? Tai mitään Ullmannin omista ohjauksista? Vuoteen 1975 mennessä Ullmann oli jo kansainvälinen tähti, kiitos Bergmanin filmien. Mutta sen jälkeisestä näyttelijänurasta en osaa nimetä mitään.
Tuskin kellään muulla näyttelijällä on niin isot ja kylmät kasvot, jotka silti ilmaisevat niin paljon. Naisen naamiossa (1966) niistä kasvoista on tullut koko filmitaidetta edustava vertauskuva näyttelijyydelle, joka passiivisenakin hallitsee kaikkia mitä ympärillä tapahtuu. Jälkiviisaasti vaikuttaa siltä, että äänifilmin historia johtaa väistämättä tuon filmin yksittäisiin kuviin mykästä näyttelijästä, ja silti mistään muusta se taikalyhtyefekti ei olisi voinut syntyä kuin Bergmanin & Ullmannin urataidetta suuremmasta yhteistyöstä.
Kaikista Bergmanin muusista Ullmann on ainoa joka tuntuu päässeen tasoihin mestarin kanssa, niin elämänkumppanina kuin peilinä sille, mikä Bergmanissa oli kestävintä taiteilijana. Vaikka Ullmannin roolit ovat muistettavan erilaisia, niitä yhdistää hänen näyttelemisensä ansiosta sellainen huoli ja surumielisyys, joka ei palaudukaan enää Ullmannin persoonaan. Huutoja ja kuiskauksia (1972) nähtyään muutkin hänen rooleistaan tuntuvat hehkuvan punaista väriä sieltä mustavalkoisen kuvan alta.
Periaatteessa kuvittelen tuntevani ulkoa kaikki Bergman&Ullmann -elokuvat, mutta kaikista kymmenestä yhteistyöstä en osaakaan sanoa mitä niissä oikein tapahtuu. Tänä vuonna katsoin Suden hetken (1968) ja tajusin etten ole sitä aiemmin nähnyt. Se oli ärsyttävästi juuri sellainen aviokuvauksena kuin Bergmanilta voi odottaa ja Ullmannin itkuinen puhe kameralle elottoman teatraalista, ei kiinnostavaa edes metaelokuvana. Ullmann ja von Sydow on kuvattu saariston valossa, karusti, mutta elokuva on samalla tarkoituksella teatterimaisempi kuin miljööstä odottaisi.
Muutenkin Ullmann tuntuu liiankin paljastavalta avaimelta Bergmanin taiteeseen. Syyssonaatin (1978) kaltaisen hienostuneen elokuvan hienostuneisuus ei ole oikeastaan osiensa summassa, vaan niiden osasten yhteensopimattomuudessa. Sen värit ovat kuin polaroid-kamerasta, käsikirjoitus kuin Bergman-parodiasta - ja Ullmannin roolityö kuin Nukkekodin Noraa. Ainoa huvitus oli huomata miten täydellisesti Ullmann muistuttaa professori Lyytikäistä. Puheenollen elävistä anakronismeista. Ingrid B:n osuus vahvisti tunnelman, että koko filmi on kuin muistojen hankautumista toisiaan vasten. Missä on tietty oma kivulias hohtonsa, kuten Ingmar B:lta sietää odottaa.
Mutta juonikuvauksen perusteella en ole nähnyt myöskään U&B:n Intohimoa (1969). Mitä ei ole löytänyt kirjastosta devarina niin ei ole osannut kaivatakaan. Ja Yle ei ole kiinnostunut esittämään kuin Bergman-dokkareita tai niitä kahta pakkoklassikkoa.
Jos arkistossa saisi jotain nähdäkseen niin varmastikin Uskottomuuden (2000), Ullmannin ohjauksen Bergmanin käsikirjoituksen ja äijäluonteen pohjalta. Kirjastosta on sitäkään turha etsiskellä.
Bergmanin ja Liv Ullmannin tytär Linn U. on kirjoittanut romaanin nimeltä Rauhattomat (suom. Katriina Huttunen, Like 2016), luin sen juuri. Siinä kerrotaan isästä ja tyttärestä ja jonkinverran myös äidistä.
VastaaPoistaMutta se siis on romaani, ei edes elämänkertaromaani. En tiedä mitä nimitys romaani sitten on tässä suhteessa. Vaikuttaa siltä, että henkilöt ovat fiktiivisiä siksi, että ne on kirjoitettu tyttären pään sisältä. Mukana on suuren elokuvaohjaajan kuolema ja hautajaiset. Tykkäsin kirjasta oikein kovasti.
Ullmannilta ilmestyi nopeassa tahdissa kaksi elämäkertaa (Vuorovesi ja Muutos) uran huipulla, ne sentään löytyisivät kirjastosta, mutta vähänpä sellaiset tuntuvat näyttelijäntyötä selittävän. Ullmannin ohjauksista on telkassa tullut historiallinen Kristiina Lauritsantytär (1994), eipä siinä ollut mitään persoonallista muutoin kuin ehkä aiheenvalinta. Kirjastolainana löytyy Ullmannin ohjaus Neiti Julie (2014), joka sekin on kovin sisäsiisti ja jäykähkö tullakseen Bergmanin sisäpiiristä... pääosissa Colin Farrell ja Jessica Chastain, valmiiksi kylmä vastinpari kuin hiili ja liekki...
VastaaPoistaSiis puhut Linn Ullmannista? Joo, en minäkään tätä kirjastosta löytänyt vaan aivan tavallisesta SPR:n kirpparista. Se fiilis on nyt tullut ainakin pandemian aikaan, mutta jo ennen sitäkin, että kirjastojen määrärahoja on selvästi pienennetty. Rakennuksista pidetään huolta, mutta hankintamäärärahat ovat pienentyneet. Täällä Vaasassa ei edes ole mitään hurjaa tavaratalo-meininkiä niin kuin esimerkiksi Hesassa uutisten mukaan on. Siis että saa ompelukoneita lainaksi ja semmoista. - Jos taas aattelet Liv Ullmannia, niin ei kai hän mitenkään erityinen kirjailija ollut.
VastaaPoistaTarkoitin äitiä, Liviä, häneltä ilmestyi muistelmat 1968 ja 1975 (jos nyt ulkoa muistan toissapäivänä lukemaani). Ei ollut kirjailija juu,vaan tytär joka teki sen kirjallisen uran. En ole yhtään lukenut...
VastaaPoistaNjoh. Minä taas en ole sitä Liviä lukenut lainkaan. Linn vaikuttaa jossain määrin älyköltä.
VastaaPoistaEn tiedä onko muuten, mutta sikäli että osaa aivan ilmeisesti katsoa elokuvamaailmaa välimatkan päästä. Olen vähän epäluuloinen näyttelijöiden kykyyn pitää näyttelijäntyötään käsivarren päässä. Täytyy katsoa näkyykö kirjoja kirjastossa. Tsekkaa se Linn!
Minäkin pidin Linn Ullmannin romaanista Rauhattomat, sen kannessakin on isän ja tyttären kuva ja luin sitä autofiktiona.
VastaaPoista