KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

27.6.-5.7. olen Norjassa

9.-10.7. Ehkä Finnconissa

Syksyyn siirtyy runokirjani Arpapapitar julkaisu




perjantai 17. joulukuuta 2021

Benedetta (elokuvahko)

 

"Benedetta" (2021) on yksi ikävä esimerkki lisää tästä trendistä, että teatterikierroksille tarjotaan kehnoja elokuvia, kun yleisö tyytyy mihin tahansa päästäkseen iloitsemaan kokoontumisen mahdollisuudesta. Maahantuojilla ei ole ilmeisestikään varaa valita. Niinpä Niagaran kaltainen laatuteatterikin saattaa pyörittää pari viikkoa filmejä, jotka kuuluisivat suoraan videolle tai toistopalveluihin. 

"Benedetta" ei ole sentään samanlaista tekotaiteellista vääntöä kuin muutama viikko sitten näkemäni "Perintö", mutta mitään edes genrensä keskisarjaan korottavaa siitä ei löydy. Tylsä käsikirjoitus, televisiomaista kuvakerrontaa, raskaisiin kaapuihin jäykistynyttä näyttelemistä.

Epookkigenreen tuotettu "Benedetta" on äijäohjaaja Paul Verhoevenin käsissä saanut lisukkeeksi muutaman eksploitatiivisen kohtauksen kiimaisista nunnista. Niiden kohtausten varassa kirkollinen aihe saadaan käännettyä hetkeksi nurin, mutta mitään Ken Russellin Paholaisten (1971) kaltaista pimeän puolen sukellusta uskontoon ei ole luvassa, ei lähimainkaan. Ei ylipäänsä kauhuaihelmien kehittelyä eikä yliluonnollisen fantisointiakaan kuin parissa aivan liian lyhyessä Jeesuksen muskelivierailussa.

"Benedettan" tarina keskittyy nimihenkilönsä henkis-aistilliseen hysteriaan keinona huijata ensin luostari ja sitten sitä ympäröivä italialainen 1600-luvun kaupunki nuoren abbedissan puolelle. Elokuva olisi kuin aivan mikä tahansa televisiolle tehty, väljästi historian julkkista kierrättävä aikalaiskuvaus, jollei siinä olisi pari kokokuvassa esitettyä pehmopornokohtausta ja hieman totuttua verisemmin toteutettua ruoskintaa ja kidutusta. Siinäpä kaikki. Näin halvalla huulipunabonuksella ei kukaan muu yrittäisi myydä nunnakutsumusta mediaseksikkäänä. Ei edes Suomen pääministeri.

Ohjaajalta, jolta on totuttu odottamaan genren soveltamista omiin tarkoituksiinsa, voisi odottaa, että epookista hän keksisi jotain näppäriä yksityiskohtia korostettavaksi. Mutta Verhoeven keskittyy riman alittamiseen mahdollisimman helpolla. Pääosaan on kiinnitetty silokasvoinen blondi, joka voisi olla yhtä hyvin Showgirls-elokuvan (1995) kuorotyttö kuin stigmojaan kirkuva nunnanousukas. Tällaisen näyttelijän kanssa Verhoeven voi kuitenkin keskittyä niiden muutamien provokatiivisiksi tarkoitettujen pehmopornokohtausten näyttävyyteen.

Epookkigenren edustajaksi "Benedetta" näyttää yllättävänkin halvalta ja pienesti tuotetulta. Räsyisiä statisteja on yhden joukkotappelun verran, kaupungista nähdään yksi aukio ja yksi portti, ja luostaristakin vain pari pienehköä salia. Pohjanoteeraus – omasta mielestäni – on se satiininpunaiseen kylpytakkiin pukeutunut kiduttaja-pyöveli, jota esittää aikuisfilmien vakiokalustolta näyttävä setähenkilö.  Eniten silti harmittaa se, miten halvan näköisiä ne Benedettan seksifantasiat Jeesuksesta ovat. On vaikea uskoa, että tuottaja olisi sensuroinut villeimpiä kohtauksia pois, kun ne vähätkin näyttävät niin rutiinimaiselta CGI-kitschiltä.

Pröts. Ei tällaista elokuvaa kannata tähdillä mitata kun aivopierut ilmaisevat sen merkityksen täsmällisemmin.



maanantai 13. joulukuuta 2021

Pappi Pitkätuska (laulu)

 

Säv: Jan Johansson

Sanat: Soikkeli& Tammisaari

 

 

Kaikki on Cyaegha ja Cthugha

tai langennut muinaislutkaan.

Et ehkä huomannutkaan

mikä oon, joko arvaat sen?

 

Jumalan nimi on Cthulhu,

nimi toinen vaan on hullu.

Jos et yhtään arvaa

sanon suomuja kaivellen:

 

Tässäpä pappi Pitkätuska!

Shub'Gurath! Tsat'Gua! Iä iä aa!

Tässäpä pappi Pitkätuska

solmii silmukkaa!

 

Ootkos nähnyt tään

demonini kylmän ja kynsikkään? Iä!

Herramme kosto ja maine,

sepä järkeä kylmentää.

 

Ootkos nähnyt tään

nivuseni valkean, täplikkään? Iä!

Entäs hautakummun,

kolon, jossa me leikellään?

 

Siellä on pappi Pitkätuska!

Shub'Gurath! Tsat'Gua! Iä iä aa!

Sielläpä pappi Pitkätuska,

naulaa simpukkaa!

 

Vaimoja meill' on häissä

paljon ja aina päissään,

kastaa voit Yibb-Tstllin

päät kaikkien nautintoon!

 

Tartu torttuun, umppuun,

tuo luokseni suomusumppuun,

vastaa Cthulhun kutsuun,

salaheilasta orjan saat!

 

Tässäpä pappi Pitkätuska!

Shub'Gurath! Tsat'Gua! Iä iä aa!

Tässäpä pappi Pitkätuska,

hautaa hempukkaa...

 

 


 

 

torstai 9. joulukuuta 2021

Fransiskus ja Hildegard (näytelmä)

 

Maija Rissanen ja Tommi Raitolehto. Kuva: TTT

"Fransiskus ja Hildegard" (Tampereen Työväenteatteri, 2021) on kuin komiteamietintönä syntynyt  taideteos, niin muotopuoli ettei sitä voi suositella eikä varsinkaan markkinoida millekään yleisöryhmälle: ei komediaa, ei tragediaa, ei viihdettä, eikä ihan niin kirkastunutta henkilödraamaakaan kuin mitä näytelmän nimi ja esittelyt lupaavat.

Ja silti se on tämän vuoden paras yksittäinen draamaesitys mitä olen nähnyt.

No, oli kyllä vaatimaton vuosikin teatteritaiteelle, kuten tiedetään.

 

Kristilisen kirkkohistorian arvokkaimpiin esikuviin noteeratut henkilöhahmot, Fransiskus Assisilainen ja Hildegard von Bingen, on tässä kamarinäytelmässä sovellettu kolmeen erilaiseen tyylilajiin, joita näyttelijät Maija Rissanen ja Tommi Raitolehto sitten toteuttavat ilmaisutapaa vaihtaen. 

Koska näytelmällä on kolme käsikirjoittajaa voi helposti päätellä, että lopputulos on koottu saumoista välittämättä täysin erilaisista teksteistä ja kirjoittajamotiiveista. Yksi on kirjoittanut pikkujouluhenkistä vitsailua, missä F & H pääsevät kehumaan itseään eräänlaisina oman alansa julkkiksina, joilla on teatterissa oma paikkansa ja pukuhuoneensa. Jopa nämä kohtaukset jaksoivat naurattaa kaikkine lapsellisine spitaalivitseineen, koska kohtaukset ovat välttämättömiä keventämään sitä metafyysistä paatosta, mitä toisen tyylilajin kohtaukset sisältävät. 

Kumpikaan tyylilaji, itsetietoinen vitsikomiikka ja esineiden kanssa äheltävä käsitetaide, ei siis ole sellaista teatteria mitä itse jaksaisin yleensä katsoa; kierrän yhtä kaukaa vitsifarssit ja Kristian Smedsin tuotannot. Mutta tässä kamarinäytelmän intiimissä tunnelmassa ja kahden näyttelijän vuorovaikutuksesta syntyvinä esitysmoodeina ne jaksoivat aivan sujuvasti pitää mukanaan yli kaksituntisen.


Mutta sitten – on myös se kolmas tyylilaji, esineteatteria reippaasti hyödyntävä esitysmoodi, jossa näyttelijät havainnollistavat F&H:n maailmaa historiallisina näyttämöinä pohjustaen noita kahden muun tyylilajin kohtauksia. Ja juuri tämän moodin ansiosta välittyy näytelmästä kokonaisuutena se sanomakin: nämä historian henkilöt, Fransiskus ja Hildegard, asettuivat aikoinaan VÄLINEIKSI jonkin itseään suuremman periaatteen käytettäväksi, ja silti he kaiken aikaa pohtivat sitä, mitä heidän välineellisyytensä merkitsee. Tätähän teatterikin on.

 

Olin tänä syksynä nähnyt Margarethe von Trottan elokuvan Vision – Aus dem Leben der Hildegard von Bingen (2009), joka sekin on aihettaan vahvempi henkilökuvaus, mutta siinä epookin rekonstruointi palvelee ainutlaatuisen historiallisen TILANTEEN täyttävän persoonan ymmärtämistä. Elokuvan vuoksi odotin myös F& H -näytelmältä jossain määrin syvällistä taustatiedon soveltamista, tehtiinpä laitosteatterin edellyttämää 'kokonaistaideteosta' miten kevyellä otteella tahansa. Vei aikansa, että mukauduin kolmen käsikirjoittajan demoniseen riitasointuun.

Kantavin osa tätä TTT:n esitystä on näyttelijä Maija Rissanen. Hänessä on sellaista intensiteettiä johon ei tarvita karisman kuorrutusta; sellaista mitä voisi kirkollisessa pyhimyksessä kuvitella olleen, ja hän laulaakin kuin vuosisataiset kirkonpakotteet halkaiseva enkeli.

 

Hyvin tätä voi suositella siksi ainoaksi näytelmäksi, mitä tamperelaiseen laitosteatteriin kannattaa tänä talvena mennä katsomaan.


keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Sannaa ajatellessa (kansan laulu)

 


Sävel: Jukka Törmä (muistoissamme, aina)

Sanat: Helakisa & Soikkeli


Tekeekö mielesi Sannan kanssa

juosta otsikoiden perään

ja  mennä välillä Tampereelle

edes irtoäänet kerään?

Jos keksit hyvän kansalaispalkan

saako Sanna siitäkin huvin?

Tekeekö mielesi Sannan vessa

koristaa Saarikon kuvin?


Lymyiletköhän itseksesi

kun kuljet Brysselin teitä?

Ja juoksetko kansaa huijaamaan,

ikäryhmäänsä rysähtäneitä?

Onko sinusta onnellista

tehdä tyhmille puoluetyötä?

Tahdotko medialta suojella

Sannaa pitkin yötä?


Kannatko aamulla subventoituja

leipiä Sannan syliin?

Mielitkö viedä twiitin varassa

työväen maailmankyliin?


Jos vastaat, jos vastaat myöntävästi

gallupkysymyksiin,

niin silloin – kai Sannaa kannatat…

ja te kaksi sovitte – HYKSiin.