KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2025

- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- tietokirjani 50 rakkauselokuvan klassikkoa on ilmestynyt

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2026

- Mies joka ampui... -kirjani on ilmestynyt
- Fantastiset historiat -kirjani on ilmestynyt
- Kirjani Sota kaunokirjallisuudessa (Vastapaino) ilmestyi elokuussa
- Myös kirjani Pelko on paheeni (Warelia) on nyt ilmestynyt!
- Marsin ikävän uusi editio on nyt saatavilla.
- Tampereen Kirjafestareilla 28.11. Riffi klo 14:30


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Åland. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Åland. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. kesäkuuta 2025

Archipelacon 26.-29.6.

 

 

Con = irroita pääsi ja käytä harrastustasi peilinä

Tänä vuonna Archipelacon korvasi sekä Åconin että Finnconin, mutta silti olin jättää sen väliin, koska olennaisin kiinnostuksen aihe, uudet ja ajankohtaiset kunniavieraat, oli korvattu vanhoilla ja tutuilla kirjailijoilla: VanderMeerin pariskunnalla, Mats Strandbergilla ja Emmi Itärannalla. Ei heissä esiintyjinä mitään vikaa ole, tietenkään, mutta oletan kuulleeni jo kaiken olennaisen mitä heillä on spefistä ja maailmasta kerrottavaa. 

Lisäarvoksi Archipelaconiin osallistumiselle oli se, että Ahvenanmaalla on mukava käydä kerran kesässä ja ettei muutakaan conia ollut luvassa. Ja olihan luvassa EuroConin mittasuhteet täyttävä tapahtuma. Ja poikkeuksellisen hyvä sää verrattuna tämän kesän edeltäviin viikkoihin...

 


Tutut esiintyjät täällä silti parhaan sisällön takaavat, myönnetään. Cheryl Morganin esitelmä walesilaisen mytologian osuudesta artturiaanisiin tarinoihin oli kevyt ja älykäs juuri sellaisella tavalla kuin miten esiintyjä parhaimmillaan tuntee sekä aiheensa että yleisönsä. Aikaisesta kellonajasta ja esitelmän akateemisesta kehyksestä huolimatta pieni sali oli aivan täynnä.

Torstaina, conin alkajaispäivänä, ohjelma oli käynnistynyt jo ennen saapumistamme Maarianhaminaan, joten totaalisen con-kokemuksen takaamiseksi olisi täällä pitänyt majoittua viisi yötä, tapahtuma kun kestää sunnuntai-iltaan saakka. Ohjelmaa on paljon ja jäsenyyden tapahtumaan ostaneita periaatteessa yli 800, mutta ei tapahtuma yhtä isolta tunnu kummallakaan kriteerillä kuin mitä viimeksi vastaava EuroCon oli Uppsalassa. 

Tässä on hyvätkin puolensa, kotoisan pienessä mittakaavassa ja että monet kongressikeskuksessa liikkuvista ihmisistä ovat tuttuja kasvoja Suomen tai Ruotsin fandomista. 

Silti conissa on vain yksi ohjelmanumero, joka on välttämätön nähdä, vuodesta toiseen toistuvan 'raadin' toraisallekin keskustelulle rakentuva Hugo-palkintopaneeli. 


Tänä vuonna Hugo-paneeli on kasvanut niin, että se on jaettu kahdelle päivälle. Kirjallisuudelle omistettu osa täytti jo/taas tehtävänsä antaessaan jotain mielikuvia siitä, mitä maailmalla kohotetaan fandomin suosimiksi romaaneiksi, novelleiksi ja formaateiksi (novella, novelette, romaanisarja, ja poikkeuskategoriana runous) niiden väliltä. 

Kirjallisuuden Hugo-ehdokkaista ainoa, jonka itse olen lukenut, on Tchaikovskyn Alien Clay ja sitä paneeli piti suosikkinaan romaanikategorian voittajaksi. Omasta mielestäni kirja oli tyypillisen tylsä ja teennäinen nyky-scifin edustaja, mutta ehkei vuoden 2024 scifistä edustavampaa lukuromaania löydy. Niin surkeasti scifillä menee. Edelleen. Jne.

No, jos Hugo-paneeli vielä jatkaa perinnettään ja suosionsa kasvua, sille täytynee perustaa oma spinoff-coninsa (HugoCon?). Niin paljon fandom elää palkintopystien suoman selkääntaputtelun/puukottelun varassa... ja on siitä täysin tietoinen juu...

Ulkomaisia kirjailijavieraita on conissa muutama VanderMeerien lisäksi. Heitäkin on tuntuvasti vähemmän kuin oli Uppsalan EuroConissa. Toistaiseksi raikkainta ja analyyttisintä kommenttia olen kuullut vanhan ikäpolven amerikkalaisilta rouvilta (Jo Walton, Diane Duane, Ann Vandermeer), niin keskeltä genrekenttää kuin he tulevatkin. Vähistä kunniavieraista on valitettavasti jäänyt pois ruotsalainen Mats Strandberg, joka olisi nyt ajankohtainenkin ruotsinlaivalle sijoittuvan tv-sarja-sovituksensa (Färjan) vuoksi. 

Kahden päivän ajalta kirjatärppejä olen bongannut vasta seuraavat:

  • John M. Fordin Growing Up Weightless
  • Reading Like Writer -kirjoitusopas
  • Bennettin The Tainted Cup -romaani (Hugo-ehdokas) 

Ainoa skuuppi, jolla pysäyttäisin sanomalehtien sijaan kustantamojen painokoneet, on Ann VanderMeerin ilmoitus, että hänen seuraavaksi kokoamansa antologia on omistettu alalajille nimeltä petrol horror (!).  Jos siis 20 vuoden kuluttua mietin missä ikiolin silloin, kun ihmiskunnan viimeinen apokalypsille omistettu spefi-trendi paljastettiin, vastaus on Ååå.... land... tällä petroolihurjastelijoiden luvatulla paratiisisaarella...

 

 

Bomarsundin muistomerkki brittivalloittajien muistolle!

Tänään launtaina aamun sää oli taas aurinkoinen ja lähes lämmin, kunnes iltapäivää kohti viileni ja pilvistyi uudelleen.  Saara järjesti meille Leinosten autossa kyydin lounasretkelle. Kävimme piknikillä Bomarsundin linnalla, jonka raunioissa oli hassuja hexan muotoisia graniittikiviä kuin kolmiulotteisesta lautapelistä. Bomarsundin salmelta löytyi myös "visitor centre" eli linnan ja sen hävityksen (1854) historiaa museoiva (ylihinnoiteltu) näyttely isossa möhkälemäisessä rakennuksessa. 

Kansanperinnettä esittelevästä materiaalista huolimatta en vieläkään oppinut, miten itsenäisiksi 1700–1800-luvun ålandilaiset itsensä tunsivat suhteessa vaihtuviin emämaihin. Ehkä se on poliittisesti tabu aihe täällä?

 



Kahden kerroksen fandomia.

Aamulla kuuntelin myös yhden tylsän tiede-esitelmän (miten luonnonlait ja -teoriat eroavat) sekä virkistävän hauskan mr. VanderMeerin haastattelun. Hugo-paneelin kakkospuoliskonkin ehdin kuulla, mutta siinä ei enää ollut senkään vertaa tärppejä nykyspefiin kuin eilisen kirjallisuusosiossa.

 

Osuuskumman, Nysalorin ja Mikko Rauhalan julkkarit...

Piknikiltä palattua olisi tarjolla ollut kolmen englanniksi käännetyn suomalaisteoksen julkaisutilaisuus. Tilaisuuden alkajaisiksi kävi kumminkin selväksi, että ahtaan pienessä juhlatilassa oli paikalla lähinnä suomalaisia, joten sama oli häipyä päivälliselle. Nysalorin keräämässä runoantologiassa Afterglow (2025) olen itsekin edustettuna runoillani, mutta Ahvenanmaata kauemmaksi eivät ne näytä maailmaa valoittavan. Eikä tarvitsekaan. Sunnuntaihin mennessä antologia oli Nysalorin pöydästä loppuunmyyty.

Tätä on fandom: paikallisia larppauksia kosmisesta merkityksestä.

 

 *

Sunnuntai 29.6. päivä oli conin viimeinen päivä. Yöunet olivat jääneet hajanaisiksi, joten kunto oli väsähtänyt eikä yhtään pidempään con-ohjelmaa olisi pystynyt seuraamaankaan. Jo kauan sitten vannoin, etten enää toista kertaa yövy hotelli Adlonissa, mutta sinne me taas päädyimme ja juuri yhtä omituisen meluisaan huoneeseen kuin aiemmin: ilmastointikanavan kautta äänet kantautuvat viereisestä huoneesta aivan selvästi. Askartelin muovipussista tukkeen ilmastointiin, mutta ilman korvatulppia ei nukkumisesta olisi tullut mitään. Vaikka hotellia on viime vuosina renovoitu siistiksi, se on käytännössä kolho ja ylihinnoiteltu motelli. Kesäsesongin aikaan turisteilla ei juuri vaihtoehtoja ole eikä uusia hotelleja näy Maarianhaminaan nousevan.

Conin kongressipaikalla oli sunnuntaina jo selvästi hiljaisempaa. Oma esitelmäni osui tähän sunnuntaiaamuun, pidin sen suomeksi, koska call for papers akateemiseen ohjelmaan sen salli – olin silti ainoa joka tätä vapautta käytti Finfarin ja Fafnirin (joita olin itsekin aikoinaan perustamassa...) juhlavuoden kunniaksi. Yleisöä oli onneksi tusinan verran, joten eräänlainen "tutkimusraportti" kahdeksan viime vuoden elämästä sotakirjallisuuden ja -gotiikan parissa tuntui mielekkäältä pitää juuri tässä ympäristössä.

 

Mies joka toi uuden kummaan ja taikoi yleisön kadoksiin...

Oman esitykseni edellä ehdin kuunnella erittäin akateemisen alustuksen Moderan-scifi-romaanin (1971) plastisuudesta ja oman esityksen jälkeen vielä mr. VanderMeerin shown Annihilation-romaanin eriskummallisesta julkaisuhistoriasta sekä varsinkin filmiadaptaation vieläkin kummallisemmista vaiheista. Ehkä joskus luen jopa kirjankin... mutta todennäköisemmin tuon Moderan-teoksen, jonka avantgardius kiinnostaa paljon enemmän kuin miljoona kopiota myynyt floridalainen stalker-tarina. Ainakaan ei tarvitse miettiä, miten iso on mr VanderMeerin henkilökohtainen hiilijalanjälki hänen lentäessään ympäri maailmaa mainostamassa ekologisen romaaninsa erinomaisuutta.

Sitten kohti mannerta ja kotia. Jonot ja tungos paluulaivaan olivat taas tolkuttomat, koska Viikkarilla mikään ei toimi niin kuin pitäisi. Paitsi sentään laiva itse. Aurinkoa oli tarjolla koko paluumatkaksi, vaikka terminaalit olisivat miten dystooppisia. 

Siinäpä ainekset seuraavan sukupolven spefille.

 


 

maanantai 13. toukokuuta 2024

Åcon 9.-12.5. 2024

 

Åconilaisia relaxoitumassa...
Tämä oli neljäs Åcon-tapahtuma johon osallistuin, kerta kerralta enemmän relax-con oman motivaation kannalta, joskin peräti kaksi lapsiolentoa oli tällä kertaa ankkurina ja ohjailtavana conin ohessa. Vähintään yhtä tärkeää on siis matka itsessään, Å-saari, kuin conin ohjelma. 

Tällä kertaa (9.-12.5., torstai-sunnuntai) sää tuntui olevan matkantekoa vastaan, kun mantereella elettiin yöpakkasissa ja Ahvenanmaallakin luonto oli vasta aloittelemassa kevätvehreyteen valmisteluaan. Mutta jäätävän torstain ja kylmähkön perjantain jälkeen sää lämpeni. Istuimme oman hotellimme terasseilla juomassa niitä omia lonkeroita, joita con-hotelliin ei voinut viedä mukanaan.


Åcon XIII:n kunniavieras oli britti-skotti Fiona Barnett. Tähän mennessä häneltä on julkaistu vain yksi kirja, kohtuullisesti kehuja saanut kauhuromaani The Dark Between the Trees (2023). Lupaavien debytanttien löytämisessä Åcon on menestynyt ennenkin... joskin itse suosisin mieluummin vähän veteraanimpia vieraita kuten takavuosien huippu Geoff Ryman... mutta epäilemättä ihan kuka tahansa veteraani ei lähtisikään satahenkisen conin vieraaksi... oudolle saarelle keskellä outoa merta.

Barnett oli esiintyjänä virkeä ja fiksu, ja teki vaikutuksen viimeistäänkin esitelmöidessään Englannin sisällissodan outouksista. Hänen kirjastaan en kyllä liiemmin pitänyt. The Dark Between the Trees on taitavasti henkilöihinsä keskittyvä, mutta juoneltaan olematon ja tylsä kuin käsikirjoitus folkhorror-filmiin, jossa jätetään kaikki selitykset leijumaan ja keskitytään ison henkilökaartin yllättäviin kuolemiin... tai oikeastaan kahden henkilökaartin, sillä kirjassa seurataan sekä 1640-luvun sotilasryhmää että nykypäivän tutkijaryhmää selvittämässä
edeltävän ryhmän katoamista. Jos kirjan ärsyttävyyden kiteyttäisi yhteen lauseeseen niin sanoisin että The Dark... on tarina viidestä kärttyisästä tutkijanaisesta jotka pillittävät ja parkuvat paikattomuuttaan puolen hehtaarin muinaispuistossa. Kirjan lopetus on niin hölmö kuin kirjailija haluaisi vakuuttaa, että enempää pointtia koko romaanissa ei ollutkaan kuin kertakäyttöisessä kauhufilmissä. Koko mythagowood'mainen konsepti aikakaudet yhdistävästä metsästä jää niin tolkuttomalle alikäytölle, että voisi hyvinkin luulla, ettei kirjoittaja liiemmin spefistä välitä ja tiedäkään – mikä ei pidä paikkaansa.

Itse Barnettille jäin kyllä ison tuopin velkaa siitä, että hän jaksoi fokusoida keskustelua yhä uudelleen aiheiltaan harhailevassa Timetravel-paneelissani. Harhailu tosin johtui pääasiassa siitä, että aiheemme (aikamatka & romanssit) oli niin lavea eikä kellään panelisteista ollut sähköpostailussa ehdotuksia mistä me oikeasti puhuisimme.


Sisällissota-minipaneelin (Barnett & Polvinen) lisäksi Åconin parasta antia oli Hugo-palkinnon tarkoituksia ja tarkoituksettomuuksia (= yhä uusia kategorioita) käsitellyt paneeli. Äänestäisin, kuten moni muu, sen vuoden parhaaksi paneeliksi sarjassaan.

Ensi vuonna ei Åconia sitten olekaan eikä edes Finnconia, koska Ahvenanmaalla 2025 järjestettävä  Archipelacon korvaa ne kaikki. Se saattaapi jäädä silti itseltäni väliin, niin olennaista on kiinnostavien eli uusien kirjailijavieraiden valinta coneihin. Mieluummin menen marraskuisen Tukholman Sweconiin, juuri siksi että sen kunniavieraat ovat minulle alienmaisen outoja ja tuntemattomia älyolentoja.

 

Oman hotellin kesäterassi ja maisema

 

Aiemmat Åcon-raporttini löytyvät täältä:

http://bitteinsaari.blogspot.com/2022/05/acon-26-295-2022.html

https://www.illusionisti.net/Aatos/acon5.htm

https://www.illusionisti.net/Aatos/acon4.htm

 

torstai 20. heinäkuuta 2023

Eckerö 20.-22.7.

20.7.  Terveisiä Eckeröstä, Ahvenanmaan läntiseltä rannalta. Halusin kesään taas jotain merellistäkin reissua, ja silti päästä kauemmaksi suomalaisista rannikkoturisteista. Aluksi suunnitelmissa oli tuoda matkafillari Savosta ja pyöräillä Ahvenanmaalla. Etäisyyksiä ja hintoja vertaillessa yhtä hyvältä idealta alkoi näyttää fillarin vuokraaminen paikanpäältä. Sitten majapaikat olikin myyty loppuun Maarianhaminasta, joten tyydyin turistimpaan ratkaisuun ajaa paikallisbussilla Eckeröhön Storbyn kylään. Majoituskin oli halvempaa: 75€/yö gästhem-tasoisessa paikassa, aamiaisineen.

 


Maisema täällä ei kyllä olekaan sellaista karua rannikkokalliota kuten kuvittelin. Enemmän tämä Storbyn kylä tuo mieleen Balatonin porhoimmat pohjoisrannat, luontokin on samalla tavoin rehevää ja silti myrskyjen nujertamaa, ja kaikki turistit kulkevat autoilla ja syövät kallista paikallisruokaa tienvarsiravintoloissa.

 


Kaiken keskellä kohoaa länteen päin Engelin suunnittelema empire-julkisivu, 200 vuotta vanha postitalo. Se on aivan jotain muuta kuin mikään Itämeren saarilla, vanhan venäläisvallan viimeinen monumentti, joka näyttää enemmän asevoimien esikunnalta kuin postitoimistolta.

Kartalta matkaa suunnitellessa kuvittelin että täällä tuntisi olevansa saaren ja Suomen reunalla (ecke > ecker&ö). Jos pysyttelisi tuon postitalon ja rannan välissä ja katselisi vain läntisestä horisontista saapuvia sadepilviä, niin siltä varmaan tuntuisikin. Mutta kun palaa tähän gästhemmiin ja kuulee lauttasatamasta vyöryvän autoliikenteen sekä tänne taloon asettuvat meluisat ruotsituristit niin tietää olevansa vain yhdellä Suomen bussipysäkeistä. Lyhyin matka täältä Ruotsiin on meren yli vain 44 kilometriä ja purjekaudellakin sen saattoi postivene taittaa nopeimmillaan neljässä tunnissa. Reunamaan dramatiikka täytyy kuvitella pilvimuodostelmiin.

 Vaikka ei minua ympäristö niin ärsyttäisi ellei poskihammas olisi alkanut juilia, jälleen juuri kun on matkalla ja pureksii liian lujaa lounastaan, aivan kuten joskus 15 vuotta sitten Slovakiassa. Ei huvittaisi lähteä huomenna takaisin cityyn vain hampaan takia. Ei myöskään elää pelkällä nesteellä sulkeakseen hampaan pois aistimaailmastaan. Reunavyöhyke tulee aina vastaan jollain tapaa...

 


 

21.7. Näin se käy: lähdin kävelemään gästhemmetistä kello 9:55 mennäkseni viereiselle bussipysäkille ja siitä kyytiin Maarianhaminaan, mutta huomasinkin käveleväni pois päin pysäkistä. Tietämättäni siis valitsin yhden ajatuksettoman kesäpäivän rannikkoreunalla, sen sijaan, että aikuiseen tapaan olisin pitänyt huolta itsestäni eli ajanut kaupunkiin etsimään hammaslääkäriä. Vai oliko varmaa jo ulos astuessa, etten toimisi aikuisesti? Miksi en tiennyt kello 9:55 että kävelisin pois päin 'itsestäni'?

Päivä oli paahtavan lämmin ja taivas aivan muuta kuin sääennusteet olivat lupailleet. Kävelin Käringsundin satamaan, joka on yhdistelmä ulkomuseota ja porhojen veneparkkia, lahdelman päädyissä villieläinsafari ja hulppea camping-alue. 

 


Tämä rannikkoreuna ei ole mikään kallioilla istuskelijan paikka, vaikka meri avautuu täältä isosti. Mutta tämä ei ole sellainen metafyysinen merenääri joka pakottaisi uimaan, kuten Pohjanmeren rannoilla. Sattumaa eli ei niin viime yönä katsoin suoratoistolta merten metafysiikkaa käsittelevän dokumenttileffan "The Deepest Breath". Sen tarina oli aivan uskomaton, niin spefimäisen poikkeuksellinen ja siten draamaltaankin metafyysinen, vaikka varsinaisesti leffan kauneus tuli siitä kuvaustavasta jolla meren syvyys saatiin näyttämään matemaattisen äärettömältä, ikäänkuin merestä löytyisi enemmän pikseleitä kuin maan päältä. Siihen verrattuna tuo Ahvenanmeri on kuin auttamattoman analoginen lätäkkö, jonka ainoa tarkoitus on heijastella ylitseen leijailevia läntisiä aatteita.

 



Kävelin takaisin monikansalliseen majataloon. Oikeasti se on enimmän aikaa aivan hiljainen ja talon väki aivan tolkuttoman huomaavaista. Sellainen aito vieraanvaraisuus sai jopa minut puhumaan ruotsia kun selvitin huomisaamun bussivuoroa... Ja majatalon piha on niin iso ja tietysti tammien (ek > Ecker&ö) varjostama, että siellä voi tyylikkäästi lukea kirjaa korituolissa muttei sentään kehtaa korkata lonkeroa repusta. Onneksi mukaan on osunut erinomainen matkakirja, Greg Eganin novellikokoelma "Axiomatic", joka - sattumaa eli ei - käsittelee kaikissa tarinoissaan sitä paradoksaalista VÄISTÄMÄTTÖMYYTTÄ joka tekee ihmisestä sekä yksilön että vapaan. 

Lounaaksi ja päivälliseksi söin nuudeleita, minkä jälkeen googlasin Tampereen ainakin kahtakymmentä eri hammaslääkäriä. Lähes kaikki niistä näyttävät olevan heinäkuun lomilla. Väistämättä?

 

 22.7.  Ainoa miinuspuoli majatalossa oli tuo kiireisen satamatien läheisyys, mutta on se myös ylellistä, ei tarvitse kävellä montaa askelta pysäkille, josta aamubussi vie 7:53 Maarianhaminaan. Kaupunkina se on jälleen aivan kamala, satamassa on muskeliveneiden show jota äijälaumat kerääntyvät kuolaamaan, autojonot rannassa ovat sen mukaiset. Syön lisää nuudeleita, löydän kirpparilta taas yhden täsmäkirjan ("Suosituimmat sensuroidut kirjat vallankumousta edeltäneessä Ranskassa"), kävelen terminaalin puoleiselle rannalle kaupunkia ja huvitan itseäni kesäisillä tarinoilla filosofi Thérèsen  koettelemuksista sekä vuoden 2440 Pariisista. Tämä on koko matkan ilahduttavin oppikolmetuntinen. Laivat ovat lisäksi hieman myöhässä ja aikataulut terminaalissa sen verran sekaisin, että olen myöhästyä Turkuun vievältä portilta kuin aisteistaan eksynyt oppiherra ikään.

 


Säästäväisesti en ottanut hyttiä paluumatkalle, mitä kadun oitis joutuessa nuokkumaan laivan syrjätiloissa. Ahtaimmassa maailmanreunassa sitä kai on eniten itsensä... silti Ålandiin en toista tällaista retkeä enää koskaan yritä...


23.7. Matkan jälkeen pitäisi helpottaa oloa tilastoburanalla eli laskea montako hiilijalanaskelta olen edelleen jäljessä turistisukupolven keskiarvosta. Juuri nyt oletukseksi riittää, että olen kaukana rystyset asfalttiöljyssä örisevästä ääripäästä. 

Rahahintaa matkalle tulee vielä toinen puolikas lisää jahka hammaslääkärin lasku on hoidettu. Vain kahdella tamperelaisella hammaspalvelulla on aikoja alkavalle viikolle, Orionilla ja Helmiäisellä, joten täytyy olla kiitollinen että sellaista edes rahalla saa. Julkisella puolella tuskin saisi hoitoaikaa tämän vuosikymmenen puolelta. Uuden porvarihallituksen laskelmissa julkinen hammashoito voidaan lopettaa kokonaan, koska kansahan on jo tunnustanut, ettei sillä ole varaa syödä...





tiistai 29. kesäkuuta 2021

Åxit 24.-27.6.

Kuuluuko Ahvenanmaa Euroopan unioniin? Voisiko se ajelehtia erilleen liittovaltiosta, ottaa mallia elättäjäkansastaan ja ilmoittaa joutuneensa historian ajopuuksi joka hymyillen tyytyy kohtaloonsa todistaakseen autonomiansa...

 



Lähdimme tutkimaan Åxitin mahdollisuuksia. Saimme samalla parhaan tekosyyn lähietämatkailuun kaikkia korona-ajan varoituksia uhmaten. Ja totisesti, Åland tuntuu tyytyvän hymyillen kohtaloonsa, kaiken senkin perusteella mitä Hesari sattui (?) kirjoittamaan juuri juhannuksen aikaan Å-saaren ajopuumetodista.


Parasta Ålandissa oli jälleen se, että siellä ei ole yhtään mitään eikä siellä tapahdu mitään, ei edes kuulu  muuta kuin mantereelta tulleiden motoristien pöristelyjä kuolleilla kaduilla. 

Elävintä mitä näimme oli Ruotsin konsulaatin pihamaata jyystävä robottileikkuri. Joka sekin saattoi olla venäläistä vakoiluteknologiaa stealth-moodissa. Hiljaisuus tällaisella saarella on aina epäilyttävää. Autio saarihan lakkaa olemasta oma itsensä niin pian kun...


Juhannuksen aikaan monet mannerkaupungeistakin näyttävät toki yhtä tyhjiltä ja elottomilta, mutta missään muualla eivät luonto ja meri ole niin tuntuvasti läsnä SELITTÄMÄSSÄ tätä tyhjiötä ja elottomuutta. Siksi turistikin tuntee täyttyvänsä levottomaksi tekevällä rauhalla. Etenkin kaltaisemme rinkkaansa raahaavat kävelyturistit, joille Åland näyttäytyy samalla tavoin LIIAN PUHTAALTA kuin olisi Jerseyllä tai Cayman-saarilla. Tämä tunne on globalisaation tunnetuin sivuoire, anonymisoidun kapitaalin kutka... tai kuten Nicholas Saxon sitä kuvailee: "Tiedustellessani tapaamiltani ihmisiltä, kuinka he suhteuttivat saaren reilun 50 000 asukkaan yltäkylläisyyden 350 miljoonan pohjoisamerikkalaisen, 600 miljoonan latinalaisamerikkalaisen ja yhtä monen afrikkalaisen etuihin, lähes kaikki olivat pitäneet kysymystä mauttomana tai vaihtaneet puheenaihetta."


Ekologisesta näkökulmasta Åland on niin autio ja Maarianhamina niin tyhjä elämästä, että sinne sietäisi majoittaa vähintään kymmenisen tuhatta pakolaista, jotta alueella ja kaupungilla olisi edes jotain perusteltua käyttöä. Tämä on valitettavasti sellainen ratkaisu, jota myös persupuolue suosittelisi, joten jotain radikaalimpaa käyttöä näille saarille pitäisi keksiä.

 


Juhannussalkoa pystyttäessä M-haminan julksivu muuttui äkisti. Vastakohta mannersuomalaiseen juhannuksenviettoon oli melkoinen. Mitään ei poltettu, kaikki saivat osallistua laulamaan ja tanssimaan, kukaan ei juopotellut. Ja ihmisiä ilmaantui sadoittain kuin tyhjästä. Jotkut näyttivät asuneen saarella jo pitkäänkin tai saapuneen kaukaakin. Tai sitten ilmastonmuutos on muuttanut Ålandin luontoa todella rajusti.

 

Me vietimme enimmän perhelaatuaikaa lojuen puiston penkillä, vaikka jokaisena päivänä testasimme myös jotain maastoon kuuluvaa aktiviteettia, kuten minigolf-rataa keskustassa ja frisbee-golf-rataa aivan hotellin nurkalla. Näkyi se luonto näinkin. Epidemia ei missään.

 

Parasta tällä Åxit-matkalla olivat:

1. Paras aktiviteetti: frisbee-golfin opettelu Saaran johdatuksella.

2. Paras olut: Kakola Brewingin Riviera-ipa (Turun tuomiokirkon) puistoterassilla nautittuna.

3. Paras kirja: Nicholas Saxon: Aarresaaret.

4. Paras hotelliohjelma: Italia-Itävalta -peli telkasta.



Aiempien Å(con)-retkieni raportteja:

http://www.illusionisti.net/Aatos/acon4.htm

http://www.illusionisti.net/Aatos/acon5.htm