KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2021

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

Alkavat kirjoituskurssini:
- Dekkarikurssi Sampolassa alkaa 18.9.
- Tietokirjoittaminen I alkaa 23.9.
- Tietokirjoittaminen II alkaa 4.11.
-Tietokirjoittaminen Porissa 24.-25.9., 1.-2.10. ja 29.-30.10.
-TietokirjakritiikkiTurussa 9.10. ja 11.12.

17.-23.10. käymme Muoniossa.

19.-21.11. menemme SweConiin jos tilanne sallii.




maanantai 18. tammikuuta 2021

Kolme viikkoa ensi-iltaan. Ehkä.

 

Muistelmissa varmaan keksin jalon selityksen sille, miksi lupaudun jokaiseen projektiin mihin kysytään, mutta oikeastihan motiivi on se yleisin mahdollinen: vain mukaan kysyttynä tuntee itsensä tarpeelliseksi olennoksi tässä yhteiskunnassa ja maailmassa.

 

Kun siis Terhi kysyi minua tuottajaksi teatteriprojektiin, jonka nimeäkin on mahdotonta markkinoida, saati aihetta, niin suostuin hetkeäkään empimättä. Näytelmän nimi on LIIAN RUMA RAISKATTAVAKSI, mikä herättää kenessä tahansa saman inhoreaktion ja odotuksen taiteeksi puetusta provokaatiosta kuin siinä ohikulkijassa joka kiljaisi "hyi kauheaa" kun näki minun aukovan näytelmän julistetta kirjastossa.

Mutta provokaatiostahan ei ole kyse. Tristan Selinin kirjoittama näytelmä käsittelee italialaista oikeustapausta ja etäännyttää sekä aihetta että skandaalimaista tapausta (2019) kuten pitääkin: näytelmän hahmot ovat yleistettävissä niin Italiaan kuin Suomeen, koska varsinainen teema on se, miten seksuaalisesta väkivallasta ei haluta puhua osana "yhteiskunnan sukupuolittavia rakenteita", kuten sen akateemisella kielellä muotoilisi. Näytelmän argumentti ja tyylilaji ovat aivan muuta kuin yleensä tällaisten seksuaalista väkivaltaa käsittelevien näytelmien kohdalla on totuttu odottamaan. Ei mikään sosiokriittinen ahdistusnäytelmä kuten "Miestä ei voi raiskata" muttei myöskään mikään teatterikriittinen metakappale kuten "Play Rape".

Vaatii kuitenkin katsojilta tietyn ennakko-odotuksen ylittämistä, että hän tohtii tulla katsomaan tällä tavoin nimettyä näytelmää. Silti, ja juuri teeman vuoksi, on mielekästä, että Terhi halusi ohjata näytelmän sen nimestä tinkimättä. Alaotsikoksi hän kuitenkin lisäsi "Feministinen operetti joka ei juuri laulata". 

Alaotsikko edellä näytelmää nyt pitäisi yrittää markkinoida Tukkateatterin hyväksi ja saada lipputulot täsmäämään tuotantokuluihin. Ajankohtainen tilanne & esittely löytyvät Tukan nettisivuilta.

Jos mainoksiin lisäisi, että näytelmän todennäköinen ikäraja on K-12 niin se ehkä välittäisi parhaiten tiedoksi, miten etäännytetysti aihetta käsitellään. Varsinainen draama muodostuu oikeastaan näytösten välillä, mutta sitäkin on vaikea selittää markkinoinnin tai edes teatteritaiteen kielellä. Some-markkinoinnista vastaava Kaisa ehdotti, että näytelmän ideaa avattaisiin kuvailemalla yksittäisten roolihahmojen näkökulmaa aiheeseen. Se taitaakin olla sekä paras että ainoa ratkaisu näytelmän avaamiseksi mahdollisille katsojille.

Jopa pressikuvien ottaminen näytelmästä on osoittautunut vaativaksi, koska tyylilajia on vaikea saada välittymään kuvan kautta. Samalla kun nyt harjoittelen ottamaan kuvia uudella järkkärillä, lavastimme kuvia varten täysin abstrakteja, näytelmän todelliseen ilmeeseen liittymättömiä tilanteita, joista napsin kuvia missä naiset tavoittelevat harsoon kätkeytynyttä Morsianta - jota näytelmässä oikeastikin esittää miesnäyttelijä.

Lupauduin projektin tuottajaksi joskus viime kesänä, kun korona-epidemian tulevista vaikutuksista oli heikkoja arvioita ja vahvoja varoitteita kaiken esittävän taiteen kannalta. Mutta teatterimaailman "show must go on"  -periaate on vuosisatoja kamppailut isompiakin epidemioita vastaan, ja jos jotain olen tässä talven aikana oppinut niin sen, että teatterin tekijöillä on vieläkin arvokkaampi asenne TEOKSEEN kuin kirjailijoilla: ratkaisevaa ei ole vastaanottajien määrä vaan se milloin tekijäporukka pitää teosta valmiina. Ja siltähän se näytelmän treenaaminen on tuntunut silloinkin kun on itse ollut näyttelijänä Terhin projekteissa, että ensi-illan jälkeen kaikki esitykset ovat teoksen hidasta hyvästelyä - siitäkin huolimatta että esitys voi hioutua paljonkin paremmaksi juuri elävän yleisön edessä.

'Elävän yleisön'... niin, korona-aikana kysymys ELÄVÄN yleisön kohtaamisesta on muuttunut suorastaan maailmankatsomukselliseksi voitoksi kaikesta siitä ahdistuksesta ja moraalisesta paniikista, mitä epidemia aiheuttaa yhteisöille. Kysymys konkretisoituu nyt siinä, että voimme paikallisten koronasääntöjen rajoissa ottaa samaan tilaan eli katsomon puolelle vain 10 ihmistä, joista vähintään 1 on pakostakin tekniikasta vastaava teatterin työntekijä. Media ei ole pahemmin aihetta käsitellyt eivätkä Avit ole sitä myöskään uskaltaneet ryhtyä avaamaan, mitä oikeastaan tarkoittaa "10 ihmistä samassa tilassa" -rajoitus. Mutta Tukkateatterin pj oli joulukuussa asiaa Pirkanmaan Avilta tarkistanut ja ohje on tällainen teattereille:

Yleisötilaisuuksissa pitää pystyä pitämään yleisöpuolella olevat henkilöt turvavälin päässä esiintyjistä. Mikäli illan aikana esiintyjien ja yleisön polut kohtaavat (wc, tai lämpiötilat tai keittiö) niin silloin 10 henkilön rajaan on laskettava esiintyjät mukaan. 

Näillä näkymin siis voimme pitää kiinni ensi-illasta 6. helmikuuta ja esittää näytelmää erittäin valikoidulle yleisölle. Periaatteessa tämänhetkiset korona-rajoitukset loppuvat 8.2., mutta uutisten perusteella ne eivät suinkaan sen jälkeen höllenny, vaan todennäköisemmin kiristyvät mutanttiviruksen aiheuttamassa uhkatilanteessa. On siis mahdollista, että näytelmä ei saa isolle yleisölle suunnattua perinteistä esitystä ennen kuin elokuussa osana Teatterikesää...



perjantai 8. tammikuuta 2021

Twilight Imperium (lautapeli)

 Oli synkkä ja myrskyinen avaruus... mutta muuten mikään ei pitänyt paikkaansa siinä mitä Twilight Imperiumista oli lukenut. Peli oli kuudella pelaajalla vieläkin pidempi, hitaampi ja aggressiivisempi. Ja valitettavasti myös tylsään eli ameritrashin tapaan liian yksityiskohtainen väärissä asioissa.

Silti kyseessä oli yksi ainutlaatuisimpia pelisessioita missä olen mukana ollut. Siitä erityinen kiitos Matille, joka piti pelisäännöistä kuria ja toimi samalla avaruustaistelujen voice-over -narratisoijana. Näin pelissä oli parhaimmillaan juuri sellainen tunnelma kuin avaruusoopperan mittaviin juonitteluihin ja hitaasti eteneviin valtakamppailuihin kuuluu.

Vuoden avausotteluna (2.1.2021) kotonamme pelatun Twilight Imperiumin massiivisuudesta kertoo olennaisen se, että pelin ensimmäinen kierros kesti kaksi ja puoli tuntia. Etukäteen oli sovittu, että aloitamme klo 11:ltä ja lopettelemme klo 20:n maissa pitäen lounastaukoa (n.20 min) puolivälissä. Klo 20:n tienoilla peli ei ollut kuitenkaan lähelläkään loppua. Päätettiin siis, että pelataan vielä kierros täyteen plus yksi kierros ja voittaja on se kuka silloin on pisimmällä pisteissä. Siten peli loppui yhdessätoista (!) tunnissa, kun oli saatu pelattua kuusi kierrosta yhdeksästä. Pistetilanne oli 7-6-6-6-5-4. Enemmän se pisteträkki näytti nappulasarjan cupin kuin massiivisten avaruustaistelujen finaalilta.

Matti tekee ratkaisevan siirron...


Jännitystä peli toki antoi koko päivän edestä. Vain yksi, Matti, oli pelannut TI:a aiemmin. Kaikki tunsimme kuitenkin toisemme varsin hyvin, joten kunkin pelityyli ekspansiopakkoisessa pelissä oli ennakoitavissa. Vasemmalla puolellani oli konfliktihakuisin pelaaja (Matti!), oikealla taas Saara pelasi ihmisrotua tekemättä kertaakaan hyökkäyksiä. Tein varovaisia sopimuksia molempien kanssa, kun en oikein tiennyt miten käyttää pelifaktioni eli avaruuskissojen vahvuutta, jatkuvaa kaupankäyntiä pitkäjänteisesti. Monikäyttöisiä "goodseja" kertyi kyllä kissoille kiitettävästi, mutta teknologian kehittely tuli lyötyä laimin. Äkkiä toinen hyökkäysintoinen pelaaja (Mikko!) putkahti omaksi katsomaani avaruussektoriin madonreiän kautta. Uhrasin lippulaivani turhaan karkotusyritykseen. Pelin tunnelma muuttui pysyvästi juuri kuten oli arvellutkin, ja silti vähän karmivasti. Ja juuri tällä tavoin karmivasti odotukset täyttäen avaruusoopperan pitääkin toimia: avaruus käymässä nopeammin ahtaaksi kuin olisi osannut kuvitella, etenkin kun ne kaksi hyökkäyshakuisinta pelaajaa (Matti & Mikko!) liittoutuivat vahvoin sopimuksin ja avunannoin halliten lähes puolta pelilaudasta.

Saaran rohkeasti pelaama ihmisrotu sai onneksi napattua hämmästyttävän isoilla aluksillaan arvokkaan keskusmaailman. Molemmat ekspansionistit arkailivat hyökätä sinne, mikä hermostutti taas itseäni, koska kissani olivat helpompi hyökkäyskohde. Mutta hyvin säästettyjen toimintakorttien ansiosta uskalsin itse tehdä yllätyshyökkäyksen toisen ekspansionistin kotimaailman viereen: madonreiät A-B yhdistävä kortti + ylimääräisen liikkeen antava kortti juuri silloin, kun tuo toinen militantti valloittaja jätti madonreiät vartiotta. Näin sain voittopisteen (hallita sektori jonkun kotimaailman vierestä) ja pelästytin Mikon pelaamat sinipäiset skinivalloittajat.

Taistelu keskusmaailmasta on alkamassa...
Viimein keskusmaailmastakin käytiin iso avaruustaistelu, jossa planeetta jäi sitkeästi yhä vaan ihmisten haltuun. Siniskinien tuhlattua voimiaan vihreät kilpikonnat (Jaakko) ja mustat kalat (Erkka) uskalsivat myös tehdä nokkelia manööverejä saadakseen pisteen omituisista voittoehdoista (salaisissa) tavoitekorteissa. Lopulta voitin ihan vain sillä, että sain viimeiselläkin kierroksella ison kasan jokeri-tokeneina toimivia "goodseja", joilla maksaa influence-ehtoinen tavoitekortti ja sillä 2 pistettä. Aivan hilkulla oli saada vielä +1 piste viiden dreadnought-aluksen rakennuksesta, mutta hilkulla-tilanteita oli muillakin.

Loppubriiffaus valintojen onnistumisesta oli pitkä sekin. Se, miten hyvin pelaajat muistivat tekemänsä valinnat ja niiden vaikutukset, osoittaa mekaniikkojen olevan hyvin toisiinsa linkittyviä ja strategisten päätösten (niitä suuntaavien kahdeksan kortin ansiosta) vaikutuksiltaan selkeän kauaskantoisia.

Mutta loppufiilishän se pelin arvon ratkaisee? Kivaa oli, kiitos hyvän genretietoisen kaverihengen ja kärsivällisen opastajan eli Matin ansiosta. Ja kyllähän peli järeän... eeppiseltä tuntui, mutten ehkä kuitenkaan ole kovin innokas pelaamaan sitä uudelleen.

Joidenkin mielestä ne pienimmät sääntöpoikkeukset ovat Twilight Imperiumin temaattisin osuus. Mutta kun taistelut pitkittyvät tekniikkojen bonustarkistuksista ja actionkorttien yllätystorjunnoista ja vastatorjunnoista niin on jo ihan sama, mielestäni, pelaako avaruusoopperaa vai mitä. Tämän koettuaan arvostaa nyt enemmän Eclipsen kaltaisen avaruusoopperan suoraviivaisuutta. Ja ehkä on valmiimpi pelaamaan jotain edes 5-6 tuntiin rajoittuvaa sotapeliä.

 

Scifi-harrastajan tuomio pelistä?

Hienoa:
+ Komento-tokeneiden jakaminen taktisiin, strategisiin ja heksakohtaista alusmaksimia määrääviin lokeroihin; voisi patentoida lautapelien standardiksi.
+ Strategy-korttien mahdollistamat toiminnot ovat isoja ja ratkaisevia, mutta korttikohtainen peesausmahdollisuus (RftG:n tapaan) antaa tilaisuuden tasoittaa tältäkin osin pelaajien mahdollisuuksia varustautua, puolustautua ja tehdä politiikkaa.
+ Promissory-korttien monitasoinen mutta samalla selkeät rajat antava sopimusmekaniikka pelaajien välillä.

Kehnoa:
- Pelaajalaudalle eivät mahdu edes kaikki teknologiat, actionkorttien maksimi pitäisi olla 3 ja ne samoin kuin salaiset tavoitteet pitäisi tuntea (pääpiirteissään: _millaisia_ yllätyksiä luvassa) ennen peliin ryhtymistä.
- Omalla vuorolla voi tehdä varsin vähän, ja cooleimmat asiat jäädä toteuttamatta, kuten kuolontähtien saaminen edes laudalle, saati syöksemään hävittäjiä pahisten kotimaailmaan.
- Agenda-korttien lait ja direktiivit ovat välillä epämääräisiä sisällöltään, äänestyksen tarkoitus jää hämäräksi, ja influence-pisteiden jakaminen puolesta/vastaan tuntuu mielivaltaiselta. Korttien pitäisi jakautua kierroksittain, millainen vaikutus laeilla ja direktiiveillä tulee olemaan alku/keski/loppipelissä.
- Pelin tapahtumista ei synny erityistä tarinaa, korttien ja tutoriaalin lore-mausteet ovat scifinä tylsähköä bulkkia.
- Sääntötutoriaali ei ole tarpeeksi käytännönläheinen, ei toivoakaan oppia ilman videoita.


torstai 7. tammikuuta 2021

Miltä vallankaappaus näyttää?

Persut ovat kuin mielipiteet: jokaisella on omansa. Viime yönä Euroopan aikaan amerikkalaiset republikaanipersut yrittivät vallankaappausta sillä tavoin kuin HE vallankaappauksen käsittävät. Tämän jälkeen poliittiseksi kysymykseksi ei kuitenkaan noussut demokratian kuolema kaksipuoluejärjestelmissä, vaan se, määritelläänkö väkivalta tekijän, uhrin vai todistajien näkökulmasta. 

Ei siis riitä, että vallankaappaus on vallankaappaus tekijöidensä motiiveista käsin, vaan että sen pitäisi myös NÄYTTÄÄ vallankaappaukselta. Itä-Suomen hovioikeus ottaisi jutun käsittelyyn "kevytkaappauksena".

"Ei se ehkä ihan siltä näyttänyt", arvioi (Yle 7.1.2021) puolestaan Suomen istuva republikaanipresidentti Niinistö. Hän varmasti tietää mistä ja miten puhuu, onhan hänen puolueellaan pitkään harjoitettu tulkintaetuoikeus kaappausten, kumousten ja kapinoiden määrittelyyn.

Miltä persujen vallankaappauksen sitten PITÄISI näyttää käydäkseen vallankaappauksesta myös Euroopan ajanlaskussa? 


Euroopassa ei ole nähty malliksi kelpaavia kaappauksia vuosikymmeniin. Kansannousuja kyllä, mutta "vallankaappaus" on jopa republikaanipressalle jotain mikä erottaa barbaarisen maailman Euroopasta ja mikä erottaa Oikean Euroopan vuosista 1923 tai 1967.

Pitäisikö selittävää mallia hakea siis vastaisen varalle Hollywood-standardista? Sen retoriikan ja ikonit 'Nyrkki'-politiikkaa ajava Niinistökin tuntuisi hyvin tuntevan. Jotkut viime yön uutiskuvista tuovat mieleen ainakin elokuvat "White House Down", "Red Dawn" ja "Yön ritarin paluu".

Puuttuu vain pätkä tulkintaa viihdemedian ja uutismedian välistä. Että kuinka uskottava kaappausjohtaja saadaan naamariinsa mumisevasta Halla-Ahosta, joka räjäyttää Stadionin keinonurmen kesken Huuhkajien ottelun? Tai, venäläiseen malliin, panssarikärryjä ristinmerkein siunaavasta  Soinista?

 

💪

 

Samaan aikaan viidakossa:

* Kiiltomadossa on ilmestynyt tuore arvosteluni Katja Kaukosen romaanista Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

* Ylen Areenasta on kuunneltavissa Veteen piirretty viiva -elokuvaa käsittelevä osuuteni sotafilmejä käsittelevässä dokumenttisarjassa: https://areena.yle.fi/audio/1-50701774

 Radiosta saman jakson voi kuunnella 28.1. Yle1:n kanavalta (klo 17:10)

 


tiistai 5. tammikuuta 2021

Hyvinvointipiirit ovat huonoja pahiksia

 

Ruttoratikka paineli Sammonkadulla ohitseni lujempaa kuin henkilöautot. Jos olisin ollut hieman nokkelampi, olisin ennättänyt tasoristeyksen kohdalle, siihen kohtaan katua missä ratikalle ei ole liikennevaloja, vaan sen on pysähdyttävä odottamaan suojatiellä kulkevia.
Ainakin periaatteessa. Ehkä ruttoratikan ei tarvitse välittää jalankulkijoista, ja punaisiin valoihinkin se seisahtaa vain poimiakseen kyytiin lisää ruumiita. Ratikan päädyissä lukee isolla "OPETUSAJO", joten on uskottava ja varottava, että ne ovat nyt liikenteessä antaakseen opetuksen tamperelaisille.

Toistaiseksi ruttoratikka on ainoa hyvä vihollinen eli kelpo pahis mitä tässä ruttoepidemiassa on koettu. Vasta tänään tulin ajatelleeksi, miten onnekkaita ollaan, että meillä Suomessa on sentään "hyvinvointipiirejä", jotta epidemialla olisi edes jonkinlaiset vihollisen kasvot: ihmisiä joita on syytä välttää, koska ne eivät usko rokottamiseen tai mihinkään muuhunkaan rationaaliseen metodiin sosiaalista elämää turvatessa. Eipä silti, JP Koskisen ilmastomuutosromaania lukiessa alkoi ottaa aivoon myös kaikenlainen rationaliteetilla poseeraaminen.

 

Savossa kaikki ovat hyviksiä. Ja aurinko paistaa.

Vietimme ison osan joululomasta Savossa turvallisesti syrjässä etelän ruttolukemista. Maailma tuntui aidosti erilaiselta, vaikka kaupoissa ihmiset käyttivätkin suojamaskeja. 

Ja kun joulubussi lähti asemalta kohti maaseutua, ei kellään matkalaisista ollut maskeja – ei minullakaan, koska tuntui että viimeinkin voi hengittää vapaammin. Vasta paluumatkalla Nilsiästä Kuopion suuntaan kaikilla oli maskit, minullakin. Välttämättömältä se tuntui. 

Ruttotodellisuus on yhtä kuin SE SUUNTA JOHON ON MENOSSA. Juuri siksi minä haluaisin pysäyttää ruttoratikan niin kuin kiinalainen sankari pysäytti diktatuurin panssarivaunut siinä kuuluisassa tv-kuvassa. Kauppakassi kädessään.

Tampereelle palattua elämisen piiri on ollut edelleen illusorisen suppea. Tänään iski sitten paniikki, kun olin astumaisillani keskelle lounasajan ruuhkaa ravintola Gopalissa. Yleensä se on lempparipaikkani Tampereella, mutta joulukuussa tulin katselleeksi kymmenen eri joogakoulun mainoksia ja ajatelleeksi, että juuri täällähän ne tietyt hyvinvointipiirit kohtaavat. Ja että pitäisikö nyt boikotoida sitten Gopaliakin? Aivan kuten Artturia, jonka rehvakkaat ikkunamainokset ("Ravintola suljetaan sitten kun hallituksen idiootit käskevät") aiheuttivat vieläkin pahemman hylkimisreaktion.

Pakenin Gopalista –  vaimo ja lapsi ovat taas turvassa Savossa – syömään Bengol Curryyn. Siellä oli totisesti turvassa, koska olin isossa ravintolasalissa ainoa lounastaja. Lueksin vanhoja Kauppalehtiä, nautin pahaenteisen hiljaisuuden ansiosta jopa niiden kuivan mauttomasta kanaruoasta.  

Kauppalehden kaltaisessa julkaisussahan ruttoepidemia näyttäytyy aivan toisenlaisessa valossa kuin missään muussa mediassa. Jos itseäni luokittelisin pessimistiseksi realistiksi niin Kauppalehden oletettu lukijakunta lienee sitten nihilistisiä optimisteja. Kauppalehden näkökulmasta epidemian sankareita ovat keskisuuret perheyritykset, jotka NOTKEASTI täyttävät paikkansa kriisiaikana, ja siinä sivussa pelastavat maailman omien lääkelabrojensa innovaatioilla. Pahiksia ei siinä maailmankuvassa ole, koska markkinoiden laki riittää pyyhkimään ne olemattomiin. Sankareiden hyveellisyyskin on määrällistä, ei laadullista.

 

Ruotsalaisilla yhteiskunta on paremmin järjestetty kriisiaikanakin. Hallitukseen on osattu valita ministereitä, jotka käyttäytyvät niin ennakoidun omahyväisesti ja itsetuhoisasti ettei sellaista halpamaisinta luonteenheikkoutta näe yleensä edes tv-sarjoissa. Katsottuani tässä nyt kuusi kautta Game of Thronesia kahdessa viikossa voin tämän vahvistaa vaikka verelläni. 

Ruotsalaisten ministeripahiksia olisi mahdotonta kuvitella suomalaiseen hallitukseen. Meillä ministerit ovat pahimmillaankin vain kepulaisia tolloja tai ideologiakumppaneistaan erottumaan pyrkiviä porvareita. Jos siis hyvinvointipiirit eivät riitä kelpo pahikseksi, niin miten uuteen alkavaan ruttovuoteen pitäisi asennoitua – kun on kaltaiseni pessimistinen realisti? Odotella kesää isompien sahtipöniköiden kanssa? Vai alkaa lenkkeilemään niissä superhousuissa jotka ostin talvikuntoiluun viime kesänä?

Uskon, että tarve kelpo viholliskuvaan polttelee muissakin, aktiivimmissa kansalaisissa. Oletan, asiantilaa erityisesti toivomatta, että hyvinvointipiirien osuus yhteiskunnassa nousee kevään aikana isommaksi poliittiseksi kysymykseksi kuin tähän saakka, kiitos kuntavaalien. Esimerkiksi Espanjassa on jo nyt tehty päätös, että rokotuksesta kieltäytyvät aiotaan rekisteröidä. Demokratian seuraavassa ponnistustestissä sanoma on yhtä raaka kuin rutto itsessään: "Joko tulette järkiinne tai itkette ja tulette järkiinne." Siinäpä viimeinkin hyvimmät mahdolliset pahikset.