KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2021

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

Alkavat kirjoituskurssini:
- Dekkarikurssi Sampolassa alkaa 18.9.
- Tietokirjoittaminen I alkaa 23.9.
- Tietokirjoittaminen II alkaa 4.11.
-Tietokirjoittaminen Porissa 24.-25.9., 1.-2.10. ja 29.-30.10.
-TietokirjakritiikkiTurussa 9.10. ja 11.12.

17.-23.10. käymme Muoniossa.

19.-21.11. menemme SweConiin jos tilanne sallii.




keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Uuden vuoden yötä roudaamassa (kesäteatteri)

 

Sateella on dramaattinen vaikutus muissa taiteissa muttei teatterissa. Kun sadetta ryöppyää taivaalta vielä puoli tuntia ennen esityksen alkua niin lujaa, että on huudettava saadakseen äänensä kuuluville, ei se lupaa hyvää älykködraaman seuraamiselle. Etenkin kun luonnonvoimissa tasapainoilevan kesäteatterin aiheena on uuden vuoden yö eikä esimerkiksi toukokuun lumi.


Ja juuri kun molempien katsomojen päälle on saatu parikymmentä katsojaa koronamukavasti kattavat suojat, sade lakkaa.

 

Make säätää katsomojen sadekatoksia juuri kun sade lakkaa...

Kaikeksi onneksi meitä oli paikalla useita talkoolaisia juuri tänä iltana, joten katosten rakentaminen ja kiinnittäminen sujui nopeasti. Itse en tyytynyt suojattuun katsomoon, vaan menin istumaan penkille avotaivaan alle seuratakseni läheltä Eeva-Liisa Mannerin tekstiä. Mannerin teatterille kirjoittama kieli olisi jo itsessään  riittävä syy tulla ulkoteatteriin sateisenakin iltana. 

Tosin tamperelaiset eivät jostain syystä tätä "omaa" runoilijaansa arvosta: kaupungissa ei ole kerrassaan mitään tapahtumia Mannerin 100vuotisjuhlan kunniaksi, paitsi Tukkateatterin näytelmäproduktiot ja joulukuussa Pirkkalaiskirjailijoiden seminaari.  

Mannerin Uuden vuoden yö -näytökseen osallistuminen sekä sen roudarina että katsojana on siis vähintään kaksinkertainen etuoikeus.

Ilmestymisaikanaan (1965) Uuden vuoden yö oli hätkähdyttävän moderni aiheeltaan, varmaankin myös muodoltaan, onhan näytelmässä keskushahmona räväkän anarkistinen 'Kauhanen', joka tuntuu avoimesti herjaavan dialogin kirjallisuudellisuutta, siis nostavan etualalle näytelmän sanataiteelliset sävyt kuin kyse olisi vain rekvisiitasta. Sisällössä hätkähdyttävintä oli yläluokkaisen alkoholismin, etenkin naisten ryyppäämisen avoin käsittely.

Nykypäivänä Uuden vuoden yö on pikemminkin modernin hätkähdyttävä: sen asenteelliset hahmot tuntuvat kuuluvan turvallisesti omaan aikaansa samalla tavoin kuin Ingmar Bergmanin elokuvien runollisesti räyhäävät aikalaisluonteet.

Katri Hätin ohjauksessa Uuden vuoden yö on toteutettu periodinäytelmän ehdoilla. Kesäteatteriin sellainen nostalgia sopii kuin vinyylisoitin sivunäyttämölle tai pillimehun kanssa popsittu väliajan grillimakkara. Samalla kuitenkin huomaa kuinka paljon moodillisia vaihtoehtoja on älykkökomedian ja vakavan farssin välillä, ja miten Mannerin hahmot toimivat pareittain eri moodeissa. Etenkin puolivälin jälkeen tuleva Atoksen ja Liisan romanssiepisodi erottuu muusta näytelmästä pakottaen muut kolme henkilöhahmoa taustalle (Liisan puoliso on mennyt jo hakemaan revolveria) ikäänkuin heidän kiivas välienselvittelynsä olisi laitettu välillä hyllylle.

 

Ohjaaja-ääninainen yrittää suojella laitteitaan...


Puoli tuntia oli ehditty seurata näytelmää, kun alkoi sataa uudelleen; kiipesin muiden joukkoon katoksen alle. Sadetta tuli välillä niin kamalina ryöppyinä, että Katrilla eli ohjaaja-ääninaisella oli vaikeuksia saada läppärinsä pysymään kuivana. Mikrofonien ansiosta replikointi kuului tietysti kirkkaasti yleisölle, mutta kun yleisön ja näyttelijöiden väliin putoaa kokonainen sadeverho niin kielikeskeisen näytelmän on vaikea pitää kiinni rytmistään: kuka lopultakin kuuntelee ketäkin ja miksi?

Mutta ryhmänä kesäteatterien ensemblet tuntuvat pelaavan yhteen vieläkin vahvemmin kuin laatikkoteattereiden näyttämöillä. Ehkä se johtuu ihan vain siitä, että ulkoilmateatterissa ei ole sellaista etunäyttämöä, jossa kukaan pääsisi edes hetkeksi loistamaan, vaan esitystilan rajat piirtyvät kaiken aikaa sinne missä enemmistö puhuu ja toimii. Ryhmän sijainnista ollaan tarkemmin tietoisia. Tämän voi todeta siitäkin, että isolta vaikuttanut näyttämö alkoi tuntua farssijaksoissa pelottavan ahtaalta: kohta joku putoaa laidan yli ryhmän liikkeitä seuratessaan.

Korona-ajan sääntöjenkin vuoksi demonisoitu sisäteatteri alkaa tuntua suorastaan luonnottomalta näin luonnonläheisen teatterikokemuksen jälkeen.


 

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Hiljainen paikka 2 (elokuva)

 

"Hiljainen paikka 2" on kökkö ja väkinäinen jatko-osa viime vuosien parhaalle kauhuelokuvalle (2018), jonka olisi suonut jäävän konseptissaan ainoaksi ja ainutlaatuiseksi, yhden tarinan mittaiseksi genrekokeiluksi äänimaailman niukkuudella. Kakkososa epäonnistuu kaikessa missä ensimmäinen filmi menestyi, ja ennen kaikkea käsikirjoituksessa. Tätä genrekohtainen rahastus on tylsimmillään, elokuvissa, ja etenkin kriisiajan niukassa filmivalikoimassa.

Kakkososa laventaa kuvaa alieneiden hävittämästä Yhdysvalloista ilman yritystäkään olla johdonmukainen, järkevä tai kiinnostava. Alkuperäisen elokuvan tarkkaan pohdittu äänimaailma laaksoon asettuneen perheen auditiivisina horisontteina on täysin poissa. Nyt henkilöhahmot halutaan saada liikkeelle, sen sijaan, että heille olisi käsikirjoitettu uusi draamallinen välienselvittely, missä ulkoinen uhka pakottaisi lapset jälleen ylittämään itsensä kohti sellaista aikuisuutta, mitä tämä muuttunut maailma edellyttää. Vaan ei. Kakkososa toistaa ykkösosan opit kuin uusina.


Hiemankin enemmän voi vielä sanoa, spoilerivaroituksen keralla.


Episodi Pelastuneiden Yhteisössä, tuo pakollinen jakso missä tahansa zombi- ja apokalypsia-filmissä, on aivan poikkeuksellisen hätäisesti laadittu. Miten tämä yhteisö toimii? Kuka on tämä äijä joka näyttää päättävän muiden puolesta? Mistä he saavat sähkön? Ja miksi yhteisö lähettää ohjesanomaa mutkikkaasti koodattuna, ikään kuin alienit ymmärtäisivät ihmisten kieltä? Vastaus: koska ne kuuluvat alagenren kalustoon.

Ensimmäisessä elokuvassa pärjättiin hyvin ilman muita tunnettuja näyttelijäkasvoja kuin Emily Blunt. Tällä kertaa etualalle nostetaan tyttövoimauttava kuuro hahmo, jonka esittäjä Millicent Simmonds on aidosti kinemaattinen esiintyjä ilmeiltään, nukkemaisen lapsekas ja mykkäfilmien tragediennen herkkyys erikoisilla kasvoillaan. Vaan eipä moinen suoritus kauaa loista kaiken sen säikyttelyn keskellä, mistä tämä filmi kohtauksittain dramatiikkansa rakentaa.


maanantai 26. heinäkuuta 2021

Kuinka Seili suoritetaan

 

Kuinka Seili suoritetaan.

Ensinnäkin, Seilin saarelle ei pitäisi yrittää kesällä, koska turistimäärät ovat niin yllättävän massiiviset, että sama olisi viettää päivä missä tahansa rannikolla. Mutta jos Seilin haluaa välttämättä suorittaa kesällä edes jotenkuten mukavasti, niin alla on tarjolla kokemusasiantuntijan ohjeet yhden ja viimeisen kerran perusteella:

1. Vietä edellinen yö Turussa, niin olet virkeänä aamulaivalla. Yksinmatkaavalle halvin laatupaikka on hotelli Helmi, perheen kanssa matkaavalle b&b Tuure. Heinäkuussa 2021 hotellit olivat ylipäänsä täynnä viime hetkellä varanneista turisteista.


2. Aamulaiva Seiliin lähtee Martinsillan viereltä 9.30. Paikalla kannattaa olla ajoissa, jos haluaa mukavan istumapaikan kannella. Alukseen mahtuu miltei sata matkustajaa vaikkei se näytä tilavalta. Myös etukannen rakenteella saa istua, ja vene/laiva körryyttelee niin hitaasti, ettei jalat reelinkiin tukeutuenkaan kyyti tunnu keljulta. Istu tyyrpuurin puolelle niin et paahdu hellesäälläkään.

 



3. Laivan tullessa Seilin länsirannan laituriin rantaudu pian ja kävele reippaasti muiden turistien ohitse Seilin päärakennukselle (1400 m, seuraa viiittoja). Mene suoraan kahvilaan (saaren ainoa) ja osta puhvettilounas, etsi varjopaikka pihalta tai sisältä. Pian jono kahvilaan yltää pihalle saakka ja mutkan käytävässä. Olet kuvitellut tulevasi Seiliin aistiaksesi saarella ainutlaatuisen kotimaista goottista tunnelmaa, mutta huomaat olevasi keskellä turistihelvettiä. Tyydy siihen, toimi sen ehdoilla, massoilta puolivarjoon vetäytyen. Opit pehmeämpää väheksyntää.


4. Syö lounas hitaasti, sitten kierrä päärakennuksen näyttely odotellessa, että kahvilan jono tyhjenee. Hae kylmä olut ja istu varjoon, katsele miten uusi jono kahvilaan kasvaa entistäkin pidemmäksi 13-13.30 välillä, kun opastuskierrokselta vapautuneet turistit ja Nauvon / Rymättylän yhteisaluksilta tulleet ihmiset ruuhkutuvat vanhan mentaalisairaalan pihamaalle. Ihaile pääskysten pihalentoja.



5. Klo 14:ään mennessä kahvilan jono on tyhjennyt, koska kiireisimmät pyrkivät iltapäivän opaskierrokseen. Voit hakea rauhassa toisen tuopin. Seilin historian oppisi tuntemaan parhaiten opastuksella, se kuulosti olevan oikeasti laadukas, mutta kaikki olennainen löytyy myös kirjoista, etenkin kaunokirjoista joista suosittelen tietysti kuvitteellisinta versiota:
https://kiiltomato.net/critic/katja-kaukonen-saari-jonne-linnut/


6. Kävele kirkolle ja itäpuolen niemeen, varo kepiltä näyttäviä käärmeitä: tarhakäärme ei väistä, kyy ei välitä. Täällä ovat sijainneet varsinaiset spitaalitalot 1600-1700 -luvuilla, kun niemi oli vielä saari. Viimeinen spitaalieristys lopetettiin vasta 1870-luvulla. Mutta edes hautausmaa ei herätä goottisia viboja pahemmista ajoista. Pistäydy kirkkolaiturille syömään jäätelö. Julkisen sataman puolella ei ole edes kioskia kuten täällä rannikkoporvareiden ökyveneitä palvelevalla puolella saarta. Päättele miksi saaristo, jopa tämä köyhällistön historiaa tallentava eristyssaari, on paras havaintopaikka suomalaisen yläluokan todentamiseen.


7.  Siirry hitaasti länsirannalle odottamaan klo 16.45 -laivaa takaisin Turkuun. Nautiskele säästelemääsi viiniä, kuuntele sirkkasten siritystä ja kuvittele olevasi hullu taiteilija Provencessa. Laivassa istu jälleen tyyrpuurin puolelle ilta-auringon poltetta vältelläksesi, myös maisemat ovat nyt uudet.

 



Jälkikäteen ajatellen tehokkaampi suoritus olisi ollut saapua rannikolle jo edellisenä päivänä (tai ennen juhannusta ja sesonkia!) Nauvoon bussilla, ottaa sieltä klo 16:n alus Seiliin, jolloin olisi saanut viettää rauhallisen illan ja autovapaan yön saaren majoituksessa. Palata sitten aamulaivalla Nauvoon ja sieltä bussilla Turkuun. Tämä jää tutkittavaksi. Kiitos jääkauden jumalille saaristosta jota emme ole ansainneet.

perjantai 23. heinäkuuta 2021

Old (elokuva)

 

Kauhufilmeillä on niin iso kysyntä, että niitä voi tehdä hyvinkin pienenä tuotantona ja matalan kynnyksen käsikirjoituksilla. M. Night Shyamalan on genrensä mukainen kummajainen, joka tekee pienimuotoisia elokuvia järisyttävän hölmöillä käsikirjoituksilla ja paljoakaan välittämättä näyttelijäohjauksesta, mutta sentään hän on intoutunut ideoimaan muutakin kuin goren ja säikyttelyn aineksia. Ei hänen ohjauksiaan elokuvateatteriin ole järkeä mennä katsomaan, mutta dvd/suoratoisto-kopioina ne tarjoavat jotain taatusti erilaista kuin kauhugenreä hallitsevat höpsöt paranormaalit aihelmat.

Shyamalanin uusin ohjaus, "Old" (2021) vitsailee paratiisimaista rantaa etsiville turisteille, mutta pohjimmiltaan se on suorastaan scifiä. Tätä scifististä puolta en tiennyt teatteriin mennessä, joten olin hyvinkin tyytyväinen siihen, miten 'ikuisen hiekkarannan' konseptia vähitellen avattiin elokuvan aikana. Ja tuntuuhan tämäkin ajan suhteellisuutta pohtiva elokuva monin tavoin korona-vuoteen sopivalta. Viime vuonna teattereihin ehtinyt aikaluuppitarina "Palm Springs" (2020) kertoi ikuiseen motellilomaan juuttuneesta hääseurueesta. Korona vain viimeisteli turistiplaneettamme diagnoosin!


Shyamalanin käsikirjoituksessa on tietysti jälleen aivan käsittämättömiä kömpelyyksiä ja sellaisen mittaluokan latteuksia, ettei ohjaaja tunnu paljoakaan välittäneen miten hän filmauksensa pohjustaa. Mutta hetkeäkään ei kerronnassa ole tyhjäkäyntiä, mikä on kauhufilmiltä vallan poikkeuksellista. Efektit ovat nekin niin perinteisiä, että sama filmi olisi voitu tehdä viisikymmentä vuotta sitten yhtä uskottavasti. Oikeastaan "Old" muistuttaakin vanhan kauhu-tv-sarjan jaksoa, jossa tuntiin mahduttaa kymmenen hahmon esittelyn, ryhmän kriisiytymisen, ja loppuselvittelyn.

En minä tätäkään Shyamalan-ohjausta olisi teatteriin mennyt katsomaan, jollen olisi lukenut Guardianin arvostelusta, että filmi on parasta mitä Shyamalan on tehnyt sitten "Kuudennen aistin" (1999). No, kelpo suositus, vaikkei pidäkään paikkaansa. Elokuvana ohjaajan "Village" (2004) on edelleen kaikin tavoin ehjempi ja jopa katsottavissa uudelleen, ja aikoinaan pidin jopa "Happening"-filmin (2008) uhkaavan eteerisestä tunnelmasta. 

"Old" on hieman erilaista fantisoinnissaan ja sikäli kiinnostava, muttei sitä toista kertaa jaksaisi katsoa edes talvi-illan trooppiseksi silmäkarkiksi. Lisäksi elokuvan viimeiset kohtaukset ovat jo alentuvan alleviivaavia ja selitteleviä pyyhkäisten pois sen veikeän metafilmillisen ulottuvuuden, jota tiivis skenaario ja lapsien näkökulmasta rakennettu esittely ("Mikäs on teidän nimi ja ammatti?!") pohjustavat. Aikuiset näyttelijät tuntuivat olevan elokuvansa edellyttämästä genrenäyttelemisestä pahemmin hukassa kuin lapset. Paitsi luotettavan karhea Rufus Sewell. Älyttömään bikinirooliin on tyytynyt nuori Thomasin McKenzie, jolle ei nyt anneta sellaista tilaa kuin "Leave No Trace" -elokuvassa (2018).

Isoin suosittelu "Old'ille" oli sittenkin se, että elokuvan pääsi näkemään Niagarassa, ilman mainoksia ja ilman mitään popcornia rapistelevia teinejä läheisyydessä.

 


tiistai 6. heinäkuuta 2021

Eros & Psykhe (kesäteatteri)

 

Eros kapakassa. Vastapäätä äitinsä Afrodite...
  

Mitäpä muuta kesä olisi kuin Eroksen ja Psykhen kamppailua.

Mutta miten esittää moista jumalaa kesäteatterissa?  Periaatteessa antiikin näytelmät ovat suoneet pitkän perinteen, mistä ottaa mallia jumalanäytelmän sisällölle ja näyttelijätyölle, mutta ylevän esitysmoodin siirtäminen nykypäivään ei onnistu pelkän klassisen mallin varassa, etenkään kesäteatterissa... ja etenkään Eeva-Liisa Mannerin näytelmässä.

Pidän Mannerin runoudesta yhtä paljon kuin naapurit tai kollegat, mutta hänen näytelmänsä ovat tuntuneet lähinnä tekosyyltä saada runoille kerronnallisempi muoto, vähän kuin ne olisivat "köyhän akan proosarunoutta", yhdistelmä juonellista cocacolaa ja lyyristä pikakahvia. Esimerkiksi "Poltettu oranssi" on kestänyt klassikkona, koska sen voi sovittaa sekä historiakehykseensä että psykologisena tragediana, mutta "Eros & Psykhe" (1966) on aina tuntunut näytelmältä, joka toimii paremmin luettuna kuin esitettynä.

 

Suurta rohkeutta ja rentoa musikaaliasennetta osoittaen on Tukkateatteri kuitenkin toteuttanut oman tulkintansa "Eroksen & Psykhen" kamppailusta Ylöjärven kesäteatteriin. Näin esityksen kenraaliharjoituksessa (2.7.), mutta senkin perustalta näytelmää sietää suositella jokaiselle, joka haluaa näin Mannerin juhlavuonna kuulla ja nähdä hänen tekstiään vieläkin eloisampana kuin mitä runoesitys antaisi mahdollisuuksia.

Musikaalin henkeen on näytelmän ohjannut Katri Häti, joka on Tukkateatterin osalta muutenkin koordinoinut kaiken Manner-juhlavuoteen liittyvän. Katrin ohjauksessa Eros on suloliikkeinen merimies, suloisempi ja siloisempi kuin eroottisetkin karheudet sisältävässä alkutekstissä:

"Soave ei ole samaa kuin kanelijuoma, ja Strega
koskettaa sielun hauraimpia kieliä
ja solmii yhteen
nautinnon ja tuskan yllätyksen.
Kosketit kieliä joista en edes tiennyt."


Myös tapahtumapaikka on kesäteatterin tunnelmaan sopiva muistuttaen enemmän haikeaa rantabaaria kuin näytelmän elokuvatulkinnasta tuttua kaurismäkimäistä juoppojen baaria. Tanssillisin liikkein pyörähtelevästä ja laulun tapaan kepeästi replikoivasta Eroksesta olisi Mannerkin silti pitänyt.

Vaikein osuus näytelmässä on Psykhellä, josta Manner on monien muiden tekstiensä tavoin kirjoittanut sukupuolensa ja ikänsä uhrin. Hänkin on jumala, mutta jatkuvasti puolustautumassa tai ymmällään siitä, mitä hänelle oikein tapahtuu. 

Se kuuluisa Epätoivoisen Naisen Pistoraide...

 

Vahvin roolihahmo on Morpheus, koska hänellä on tekstissä ja näyttämöllä mahti tehdäkin jotain jumalana, ohjailla alempien jumalten elämää. Hyviä Gaiman-tyyppisiä viboja tällainen hahmo herättää, vaikka olisihan mukavaa jos edes sovituksessa Morpheuksesta olisi tehty suonalaisempi jumalahahmo. Alkutekstissä hän tulee epädraamallisen myöhään mukaan tarinaan ollakseen kolmiodraaman kannalta se tärkein hahmo, ja sitten taas lopussa hän hallitsee näyttämömaailmaa niin kuin olisi Shakespearen "Kesäyön unelmasta":

"Minulla on leluja, joista ette edes tiedä,
omistan kaikki, mistä te vain uneksitte,
ja hiljaisuuden, ehyemmän kuin peili,
syvän ja loistavan.
Mikä teillä on pelkoa, on täällä rauhaa,
huolenne ovat tomua, touhunne onnettomat."

Demeter ja Psykhe laulavat

Demeterin ja Afroditen osuus, sen sijaan, on alkutekstinkin kakkosnäytöksessä niin vähäinen ja draaman kokonaisuudesta irrallaan, ettei niistä oikein enempää saisi näyttämöllä aikaiseksi kirjoittamatta itse lisää dialogia hahmoille. Toinen mahdollisuus olisi ollut sovittaa dialogi ja tarina rohkeammin nykypäivään. Lopputulos olisi tietenkin saattanut mennä vieläkin kauemmaksi siitä, millaista suvi-illan komiikkaa ja unelmointia katsoja odottaa kesäteatterilta. Tukkateatterissa näytelmä on kyllä tehty kerran aiemminkin, vuonna 2005 Katri Kekäläisen ohjauksessa. Sitä en nähnyt.

Jotain olennaista alkutekstin vakavuudesta ja eroottisuudesta näytelmä on menettänyt sovituksessa, mutta puoleentoista tuntiin (väliaikoineen) mahtuva sovitus on säilyttänyt balladimaisuutensa, mikä on sen tiiviille tarinalle välttämätöntä. Kokonaisuus toimisi paremmin ilman väliaikaa ja ehkä myös pienemmällä lavalla kuin hyvinkin kunnianhimoisesti lavastettuna (jopa kymmenen metrin pätkä rautatietä kahta lyhyttä kohtausta varten!!) kesäteatterin isoa katsomoa varten.

Uudestaan menen katsomaan näytelmän heinäkuun lopulla nähdäkseni millaiseksi se vielä kehittyy. Kirjaan sitten lisää ajatuksia, miltä kreikkalaiset jumalat vaikuttavat Ylöjärven museomäellä ja miten toinen Manner-näytelmä, säätysatiiri Uudenvuoden yö (1965), on taipunut Hätin ohjauksessa.

 

LISÄTIETOA NÄYTELMÄSTÄ:

http://tukkateatteri.fi/ohjelmisto/eros-ja-psykhe/




torstai 1. heinäkuuta 2021

Uudissanat 2021

 

Pandemian murtamassa maailmassa uutta todellisuutta kuvaamaan tarvitaan uusia, median tutuksi tekemiä sanoja. Tässä ovat omat ehdokkaani vuoden 2021 uudissanoiksi:

  • Harkimo (subst.): Järkivalinnaksi naamioituva yrittäjäopportunismi. Käyttöesimerkki: "Aina sieltä on joku harkimo päätynyt valtuustoonkin."
  • Hintsata (verbi): Etsiä G2-pistettä partneriin sidottuna. 
  • Kulmuni (subst.): Poliittisesta nurkanvaltauksesta kertyvä fallinen pääoma. 
  • Mariini (adjekt.): Sosialismin uusi sinertävä sävy. Käyttöesimerkki: "Demareiden puoluejohto on jopa mariinimpi kuin Kiinan puoluejohto." 
  • Pohjanpalo (subst. ja adjekt.): Alentuvuudessaan ylentävä kansallinen urheilumenestys. Toisinaan myös aikayksikkö, jossa odotukset menestyksestä puoliintuvat. Käyttöesimerkki: "Pietarin matkasta ei taaskaan jäänyt kuin pääkirjoituksia täydentävä pohjanpalo." 
  • Purra (pronomini): Subjektiivinen korrelaatti, jossa yksikkö korvaa monikon. 
  • Saarikko (subst.): Imaginäärinen topologinen energiayksikkö. Käyttöesimerkki: "Lopussa oli vain Annika, torakka ja saarikko." 
  • Siilasmaa (syntakt. lisuke): Fonograafinen täytesana kansankielessä. Käyttöesimerkki: "Siilasmaa, mutta G5-mastonne on paahtanut follikkelini puuroksi." 
  • Wiskari (numer.): Imaginäärinen numerosija citymaalaisten tarvesoittolistalla.   
  • Yli-Viikari (subst.): Naiiviksi viattomuudeksi tekeytyvä puolustus itsekorruptiolle.