KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



tiistai 25. elokuuta 2020

Z niin kuin Zetterling

Mai Zetterling syntyi 1925 ja nousi kansainväliseksi tähdeksi Ingrid Bergmanin kannoilla, joskin aivan erilaisiin naisrooleihin. Hän  tuli tunnetuksi myös ruotsalaisena ohjaajana, jonka elokuvista media mieluusti nosti skandaalin, olihan hänen näyttelijätyypiään muokattu mediassa aikansa seksisymboliksi. Hän kuoli vuonna 1994.


En ollut kuullutkaan Zetterlingistä ennen viime keväänä Ylellä esitettyä Women Make Film -dokumenttisarjaa. Sarjan perusteella tilasin Ruotsista Z-boxin hänen ohjauksiaan. Jälkikäteen huomasin kyllä nähneeni hänen pitkältä uraltaan nuoruudensynnin Sjöberg&Bergmanin Kiihkossa (1944) sekä kaksi toisenlaista ikäroolia: Roegin fantasiafilmissä Kuka pelkää noitia (1990) ja Loachin poliittisessa jännärissä Hidden Agenda (1990). Mutta eihän tällaisista elokuvista muista muuta kuin jännityksen asteen, ja ehkä Anjelica Hustonin nenän.
Mai Zetterling näytteli ja ohjasi

Zetterlingin boxista katsoin tätä Elokuvakuu-sarjaa varten hänen kohuohjauksensa Rakastavia pareja (1964), josta voisi ehkä päätellä, millaisia rooleja hän olisi ennemmin itse tehnyt elokuvan käsitellessä seksuaalisuutta. Rehellisesti sanoen en olisi jaksanut katsoa moista filmiä, jollen olisi tiennyt sen mainetta ja Sven Nykvistiä kuvaajaksi - siinä määrin elokuvan alkupuolisko muistuttaa mitä tahansa kotimaista aikakauden elokuvaa. Rakenteeltaan Rakastavia pareja on tietysti aivan muuta kuin mitä suomalaiset tai ruotsalaiset filmit tuohon aikaan uskalsivat. Takaumia putkahtelee tuon tästäkin selittämään henkilöiden taustoja ja ne ovat tyylilajiltaan aivan muuta kuin hillitty säätyläiskuvaus tarinan yleisjuonessa, kuten sitä kai pitäisi nimittää. Tämä säätyläisjoukko nimittäin kootaan elokuvan toisen puoliskon ajaksi kartanoon juhannuksenviettoon, missä alkaa Kesäyön hymyilyn (1955) tapainen parinvaihto sääty- ja perherajojen ylitse. 
 
 Nykvistin kameratekniikka ja tutut voimakkaat valokontrastit saavat elokuvan näyttämään joltain Ingmar Bergmanin hylkäämältä projektilta, koska henkilöhahmoissa (Zetterlingin ja puolisonsa David Hughesin käsikirjoituksesta) on aivan samanlaisia demonisen itsesäälijän & säälivän kiusaajan yhdistelmäpareja kuin Bergmanin käsikirjoittamissa elokuvissa. Myös Bergmanin vakionäyttelijät Harriet Andersson (kuvassa) ja Gunnar Björnstrand vahvistavat tätä tunnelmaa, käytettyinä samanhenkisissä rooleissa kuin he Bergmanilla olisivat.
 
Mutta on elokuvassa myös melkoisia yllätyksiä, kuten naisparin (opettaja ja oppilas) romanssin arkisen lihallinen kuvaus (saunan pihalla!). Tämä lienee Zetterlingin pyrkimystä kertoa jotain aivan toisin kuin kukaan aiemmin. Ainutkertaiset kamerakikat, joissa liitetään pitkillä otoilla henkilökuvausta taustalla liikahtelevan sosieteetin välikommentteihin, eivät kuitenkaan ole välttämättä ohjaaja Zetterlingiltä lähtöisin, vaan Nykvistiltä, joka oli tottunut yhteistyöhön ohjaajan kanssa. Tätä em. dokumenttisarjassa ei kuitenkaan vaivauduttu pohtimaan, vaan kaikki elokuvan laadukkuus tulkittiin auteur-ohjaajan saavutukseksi.

Aivan Rakastavia pareja -elokuvan lopulle on varattu kuitenkin varsinainen shokkiefekti: lähikuva juuri abortoidusta sikiöstä jonka hoitaja heittää jätteisiin. En muista arthouse väkivalta -filmeistäkään mitään niin yllättävää ja niin inhorealistisen tarkasti toteutettua kohtausta. Kyse ei ole efektistä itseisarvona, kuten olisi gorella läträävässä arthouse-filmissä, vaan siitä, miten kehyskertomus on vähä vähältä muuttunut ankean realistiseksi kuvaukseksi kesäisten romanssien jälkiseurauksista synnytyslaitoksella. Tähän tarina ei onneksi lopu, vaan seuraa myös yksi synnytyskohtaus, joka päättää elokuvan pysäytettyyn lähikuvaan vastasyntyneestä. Onko muusta kamerakäytöstä irtoava zoomattu lähikuva ruma vai kaunis päätelmä kesäromansseista, sen saa katsoja itse makustella. Tällä tempulla käsikirjoitus kuitenkin korostaa, että kehyskertomus on lähellä sitä sosiaalista todellisuutta mistä käsin elokuvan (1900-luvun alun) säätyläisaikaa olisi tarkasteltava - ja että henkilötakaumissa nähdyt (välillä dialogitta) kuvaukset naisten häpeästä ja häpäisystä tuovat esiin ne yksityiset tarinat mihin kesäromansseissa vain viitataan.

Devarilla mukana on Zetterlingin lyhyt haastattelu, jossa hän kertoo elämästä teatterin ja elokuvien parissa. Jo 18-19 -vuotiaana hän oli tähti Dramatenissa, joten hänellä oli tarve kokea elämässään muutakin kuin jäädä tekemään uraa teatterissa. Hän ei pyrkinyt ohjaajaksi vaan halusi vain tehdä jotain ihan muuta kuin näytellä päätyen sitten tekemään dokumentteja BBC:lle (!), muun muassa paikallisjunan talvisesta matkasta Lapissa. Rakastavia pareja tuli mahdolliseksi niillä rahoilla, mitä hän sai television saippuamainoksesta.



Elokuvakuun näyttelijäsarja päättyy tähän Z:n kohdalle. Kiitos sen seuraamisesta. Palkitsen itseni tästä urakasta matkustamalla tänään Helsinkiin katsomaan elokuva-arkistossa Anna Karinan Lamielin (1967). 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti