Ääni kommunistille, sormi kristityille

 

Rekonstruoitu kohtaus: Soikkeli vs. inkvisitio

Joulukuussa näytin vahingossa keskisormea kansanedustajalle. Koska rikos on juuri nyt vanhentunut –  vaalikausi on tänään virallisesti ohitse – asian voi mainita ilman maailmankatsomuksellista tai rikousoikeudellista paatosta. 

En ylipäänsä kuljeksi kaupungilla mieltäni osoittamassa edes silloin kun siihen olisi syytä. Eikä keskarin näyttäminen ollut kummempi kuin primitiivinen reaktio siihen, että kristittyjen VAALITELTALTA huutelivat hakemaan hernekeittoa. 

En siis näyttänyt keskaria itse kansanedustajalle vaan heidän teltalleen. 

Enkä edes tiennyt että kyseistä telttaa pitävä henkilö oli senaattori. Mutta tämän senaattorin eli Sari Tanuksen henk koht avustaja oli kaksimetrinen äijä, joka juoksi minut nopeasti kiinni ja kysyi uhkaavaan sävyyn mitä oikein sanoin. Vastasin, että haistatan pitkät kristityille. 

Hän toisti kysymyksen testatakseen pettääkö rohkeuteni, niin kuin kristityillä on tapana. Tuossa vaiheessa en tietenkään vielä tiennyt, että uhkailijani oli senaattori Tanuksen puoliso, Jukka Salmi, joka on tänä talvena ollut uutisissa mm. kommenteillaan sukupuolipolitiikasta – muuten olisin saattanut pelästyksestä huolimatta sanoa hänelle jotain hyvinkin maailmanlopunkatsomuksellista. 

Tuossa kristillisesti kriisiytyneessä tilanteessa senaattori Tanus itse puuttui peliin, ehkäpä tietäen, millaisiin kahnauksiin hänen henk koht avustajansa joutuu torikeskusteluissa. Tanus oli siviiliammattinsa eli gynekologin tapaisesti sovitteleva ja tiedusteleva. Mutta kristillisdemokraatti on minun silmissäni kolminkertainen huijari (= vie ihmisiltä rahat, vallan ja järkiperustelun mahdollisuuden), joten viimeistä sanaa saamatta kävelin tieheni... ja niin pian kuin lakkasin kiroilemasta lähetin hakemuksen Vapaa-ajattelijoihin.

Vapaa-ajattelijoiden järjestämä vaalipaneeli helmikuussa oli ainoa poliittinen tilaisuus, jossa tämän kevään parlamenttivaaleihin edes passiivisesti osallistuin. Oikeata keskusteluahan tilaisuudessa ei kuultu, koska juuri tuohon paneeliin oli saatu niin pieniä ehdokkaita, ettei heillä ollut oikein itsevarmuutta argumentoida ja ottaa mittaa toisistaan. Feministisen puolueen ehdokas oli ainoa, joka osasi analysoida kysymyksiä, mutta en minä kuitenkaan heitä sitten äänestänyt, koska se olisi ollut pelkkä mielipideääni.

Ja kai vaaleissa on tarkoitus osoittaa TAHTOA eikä mielipiteitä? 

Vuosikaudet olen äänestänyt omaa puoluettani Vasemmistoliittoa ja sitä ennen Vihreitä, mutta ääni niille olisi nykytilanteessa, vasemmistovihreän hallituskauden jälkeen, jopa vähempimerkityksinen kuin mielipiteen osoitus. Se olisi samanlaista hymistelyä kuin mitä ammattipoliitikkojen puheet keskimäärin ovat.

Päätin antaa ääneni kommunistille, jotta ääni menisi vasemmammalle kuin Vasemmistoliitto. 

Toki 'omassakin' puolueessa löytyy aitoja vakaumuksellisia vasemmistolaisia, etenkin Kontula, joka edustaa suorastaan epätodellisen täydellisesti kaikkea mitä vasemmistossa arvostan. Mutta ääni Kontulalle olisi merkinnyt hymistelyä sille vasemmistovihreälle hallitukselle, jonka ministerit laskevat selvinneensä viime vuosista erinomaisesti, kun saivat kriisejä hoitavat virkamiehet pysymään tehtävissään läpi hallituskauden. Mutta ITSENSÄ MITTAISTA kritiikkiä, sellaista kuin niiden puolueohjelmat edellyttäisivät, Vasemmisto ja Vihreät eivät ole esittäneet suomalaisen yhteiskunnan muuttamiseksi.

Kukaan muu ei onneksi testaa poliittista vakaumustani kuin lapsemme, jota selvästi huvittaa se, miten hänen ikätoverinsa pelkäävät kaikkea missä esiintyvät sanat "vasemmisto", "sosialismi" tai "kommunismi". Silti lapsen on vaikea muistaa, kannattavatko vanhemmat nyt enemmän sitä "vasemmistoa" vai "oikeistoa". Niin sumuinen (tai sumutettu...) on poliittinen kenttä Suomessa.

 

Vasemmistolaisuus ei ole kellekään Suomessa vaivaton asia selitettäväksi. Viime vuonna lukemistani kirjoista TÄSSÄKIN suhteessa herättelevin oli Jylhämön "Digi-askeesi", jossa pohditaan hyviä syitä profiloitua marxilaiseksi. Niin minäkin tekisin jos olisin yhtään poliittisesti oppineempi. 

"Sosialistikin" on iso sana, vähän nolostuttavakin, jos asuu omistusasunnossa ja ahnehtii kirjoja omakseen. Ei-aivan-sattumalta Kulttuurivihkojen uusimmassa numerossa oli onnekseni hyvin käytännönläheinen haastattelu kolmesta kommunismiin eri tavoin suhtautuvasta ihmisestä, mukaan lukien Vasemmistonuorten pj. Luin jutun vasta tänään, jo annettuani ennakkoääneni ostoskeskuksen umpikujalla, juuri siellä vertauskuvallisimmassa paikassa mitä voi kapitalismille löytää! Lehtijuttu muistutti siitä jo kliseeksikin höyrystyneestä ajatuksesta, että vasemmistossa eläminen on oman ajan konflikteista lähtevää ajattelua ja toimintaa, jossa kommunismille ei tarvita sen kummempaa synonyymiä kuin "ääridemokratia".

Ja jos äänen perusteella puoluekantaa keilataan, niin vetoan toki siihen, että äänestin kommunistia, tällä kertaa Tiedonantajan päätoimittajaa, en kommunisteja. Näin ääni osoittaa tahtoni SUUNTAA, ei sitoumusta. 

 

 

R.M.N. - kylmä talvi (elokuva)

Jos joku ehdottaisi Cristian Mungiuta 2000-luvun tärkeimmäksi eurooppalaiseksi ohjaajaksi niin en sanoisi vastaan, mutta jättäisin mainitsematta mitä mieltä olen hänen uusimmasta elokuvastaan "R.M.N.", jolle on annettu ansiokkaan idioottimainen suomalainen alaotsikko "kylmä talvi". 

Ei "R.M.N." keskentekoinen ole eikä ainakaan tylsä, mutta kun ohjaajalta on tottunut odottamaan täydellistä elokuvaa, ei mikään vähäisempi riitä.

"R.M.N." sisältää samat ainekset yksilön ja yhteisön ratkaisemattomasta konfliktista kuin hänen edelliset elokuvansa, mutta tällä kertaa niin raskaasti aihettaan alleviivaten, että filmi haiskahtaa EU-rahalla tehdyksi syöttilääksi, jota ohjaajakin on niin hävennyt, että on sijoittanut käsikirjoitukseensa paljon viileää satiiria EU-rahasta riippuvaisten romanialaisten työmoraalista.

Suhtautuminen siirtolaisiin ja vierastyöläisiin on toki sellainen aihe, josta sietää elokuvienkin ylläpitää keskustelua. Mutta kokonaisen elokuvan rakentaminen sen keskustelun ympärille ja sen keskustelun dramatisoiminen vartin mittaisena joukkokohtauksena tarinan kulminaatiokohdassa ei jätä paljonkaan ajateltavaa katsojalle. 

Kokonaisuuteen upotettu "yhteiskunta pienoiskoossa keskustelee ongelmastaan" -joukkokohtaus on aivan samanlainen kuin romanialaisessa "Bad Luck Banging" -elokuvassa (2021) dokumenttimaisen kerronnan pysäyttävä keskustelukohtaus siitä, saako opettajalla olla yksityiselämää ja minkä verran lasten seksuaalikasvatus kuuluu koululle. 

Radu Juden "Bad Luck Banging" -elokuvassa ei moisen metakohtauksen jälkeen oikein tiedetä miten palata varsinaiseen tarinankerrontaan, joten lopetus vedetään vitsiksi. Miltei samaan päätyy Mungiu. Joukkokohtaus keskeytyy ja siirtyy uuden, todella kömpelösti motivoidun joukkokohtauksen kautta väljään kliimaksiin, jota seuraa arvoituksellinen, allegoriselta näyttävä kuvaus pikkukaupungin takapihoilta. Vähän kuin heittäisi kortit ilmaan niillä aikansa taikatemppua valmisteltuaan. Mikä ei ole tyypillistä Mungiulle.

 

Aineksia olisi täydelliseenkin elokuvaan. Transilvanialaisen pikkukaupungin ihmisistä ja maisemista Mungiu rakentaa yllättävänkin rikkaan kokonaiskuvan, jossa kulttuurisia kerrostumia on yhtä paljon kuin EU-ajan tuomia taloudellisia kuiluja. Niin rikas on tämä kokonaiskuva, että vaikea on kuvitella mistä muualta päin Eurooppaa olisi voinut tehdä elokuvan, jossa väkivallaksi kiristyville ryhmäsuhteille piisaa niin monia osapuolia. Draamaa kypsyttelee köyhimpien eurooppalaisten vähemmistöjen sisällä pulppuava maskuliininen uho, jonka ainoa vastapaino on naisten päättäväinen humanismi ja luottamus sivistyksen rippeisiin. TÄMÄ on tuttua Mungiuta.

Kunpa Mungiu olisi uskonut enemmän henkilöhahmoihinsa kuin epämääräisen suureen teemaan ihmismielen tutkimattomuudesta. Elokuvan nimi "R.M.N." on lyhennys sanoista Rezonanta Magnetica Nucleara ja tarkoittaa samaa kuin englannin MRI ja suomen MK eli magneettikuvausta, jolla tässä elokuvassa yritetään luodata romanialaisen vanhuksen pääkoppaa. Kovin ohuiksi ja satunnaisiksi ne temaattiset langat kuitenkin jäävät, jollei sitten kyse ole hillitystä vitsailusta raamatullisille akronyymeille... joulunajan monikulttuurista fuusiota kun tässä elokuvassa sentään lempeästi ja hartaastikin käsitellään...

 

Osana vuoden 2023 elokuvatarjontaa "R.M.N." on tietysti laadukkainta mitä ainakaan Tampereella tulee pyörimään teattereissa. Lumisten vuoristomaisemien ja nuukahtaneiden unkarilaistalojen kauneus kannattaa tosiaankin kokea valkokankaalta. Näyttelijät ovat kauttaaltaan erinomaisia ja sydämellisen myötäelettäviä, niin kuin aina Mungiun elokuvissa. Keskiluokkaistuneen köyhyyden kuvauksina hänen elokuvansa ovat edelleen Euroopan omatunto – niin kuin monet muutkin romanialaiset uuden aallon ohjaukset. 

Kiitollinen sietää olla, että jollain EU-tuella on tämäkin elokuva saatu Suomeen saakka teattereihin.

Aiemmat kirjoitukseni romanialaisista elokuvista:

Porumboiun "The Whistlers" (2019)
Mungiun "Valmistujaiset" (2017)

Vaalilupauksia

Kansalaiset, medborgare! Jos minut valitaan senaattoriksi, lupaan edistää eduskunnassa seuraavia uudistuksia kansamme yhteiseksi hyväksi:

1. Eduskunnan täysremontti: Parlamentaarikkojen avustajat korvataan tekoälyillä ja eduskuntakaudet lyhennetään neljästä vuodesta 9 kuukauteen, minkä jälkeen kukin henkilöään tarkkaillut tekoäly suorittaa samat puoluesidonnaiset ulostulot ja päätökset ko. parlamentaarikon imagoa jäljitellen 3 kuukauden ajan. Mikäli kukaan ei huomaa merkittävää eroa sapiens-alustaisen päätöskoneen ja digialustaisen päätöskoneen välillä, kyseinen edustajanpaikka korvataan pysyvästi koodinpätkällä.

2. Oppivelvollisuusikää nostetaan 29 vuoteen ja opintopiireihin kuulumisesta tehdään edellytys kansalaisoikeuksien säilyttämiselle. Asepalvelus muutetaan kaikkia sukupuolia koskevaksi kansalaispalveluksi, josta kertyvä taloudellinen hyöty tulotetaan valtionvelan lyhentämiseen. Hyökkäysvoimissa suoritettu palvelus on todistettava siviiliyhteiskunnalle vaarattomaksi.

3. Lukutaitoa vahvistetaan kaikissa ikäluokissa siten, että terveyskeskusten lähellä sijaitsevat sivukirjastot toimivat vastaisuudessa odotustiloina, minkä lisäksi kirjastoautot alkavat kiertää jäätelöautojen reittejä tarjoten vaniljaa tommikinnustelijoille ja salmiakkiyllätyksiä spekuloivan proosan ystäville.

4. Kuolemantuomio palautetaan tuomioistuinten rangaistusasteikkoon siten, että kerran vuodessa arvotaan yksi vakava rikos (huumediilereistä moottoriurheilijoihin ja metsänhävittäjiin) lisättäväksi näihin rangaistuksiin, mutta arvonnan tulos on ainoastaan korkeimman oikeuden tuomareiden tiedossa, jolloin rangaistus toimii pelotevaikutteena ilman todellista uhkaa ihmiselämän itseisarvolle.

5. Hakuprosessi NATOon keskeytetään ja vaihdetaan valtioliiton muodostamiseksi Viron kanssa, jolloin Suomesta tulee sotilasliiton epäsuora jäsen maksamatta senttiäkään ja ryömimättä milliäkään Turkin sulttaanin tai Unkarin managerin edessä.

6. Sosiaalisen median käyttö muutetaan luvanvaraiseksi. Luvan hakijalta edellytetään vähintään alemman asteen korkeakoulututkintoa, urakolumnistin kielikorvaa tai kolmen hyvämaineisen ihmisen luonnetodistusta. Digitaalinen ulkomainonta lopetetaan ja siitä vastanneet olennot tuomitaan ympäristösaasteen tuottamisesta.

7. Kirkot, kennelit, kauppakamarit, sikarikerhot ja muut elämästä vieraantuneet instituutiot lopetetaan. Papeista uudelleenkoulutetaan terapeutteja, teologeista saattohoitajia.

8. Taiteen alan apurahajärjestelmät korvataan tekijäkollektiiveille suunnatulla taiteilijapalkalla. 

9. Valtionjohtajien kuvien hävittäminen sallitaan vain mikäli se tehdään mielipiteen ilmaisevalla metodilla, esimerkiksi diktaattoreiden ikonit US322-liekinheittimellä ja heimopäällikköjen patsaat Bora-Boran laavassa.

10. Veikkauksen monopolia ei lakkauteta vaan se liitetään Alkon monopoliin siten, että arpapelien voitot luovutetaan vastaisuudessa puhtaana etyylialkoholina. Lähikaupoissa sallitaan lähiviinin (ns. kiljun) myynti.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa en ole valitettavasti ehdokkaana, mutta lupaan silti edistää edellä mainittuja hankkeita, mikäli minut valitaan senaattoriksi.