Jeremy Irons on syntynyt 1948 ja esiintynyt varsin monentasoisissa elokuvissa. Mikä elokuva tulee ensimmäiseksi mieleen Ironsista?
Itselleni se on se kolmas Die Hard (1995), tarkalleen ottaen se kohtaus, kun kamera siirtyy kaupunkimaisemasta tarinan siihen saakka näkymättömissä toimineeseen pahikseen, jota lihaksikas Irons esittää koleana ja komeana kuin talon katolla seisova teutonijumala. Siihen saakka elokuva on tuntunut kuin parodialta pommiaction-alagenrestä, mutta nyt filmin sävy muuttuu tyystin: pahisten jättimäinen rekkakoneisto ja koko valtava ryöstösuunnitelma jyrähtää käyntiin. Elokuva tosin ei kauaa kannattele tätä tunnelmaa, koska actionfilmissä ei ole yhtä sujuvasti paikkaa Ironsin kaltaiselle brittitähdelle kuin Alan Rickmanin hyytävä roolityö ensimmäisessä DieHardissa.
Esitellessään Ironsin uraa leffahistorioitsija David Thompson toteaa, että Irons vaikuttaa kotiutuneen paremmin eksoottisen outoihin hahmoihin kuin aristokraattisiin. Ehkä DieHardIII:ssa luotettiin liikaa näyttelijän upseerimaiseen olemukseen, sen sijaan että olisi saatu Ironsista irti yhtä järjestelmällisen psykopaattinen hahmo kuin Cronenberg ohjatessaan Erottamattomat (1988).
Thompson toteaa, että Ironsin melankolinen ääni on kuin luotu voiceoveria varten. Hän ei kuitenkaan tarkoita pahis Scarin ääntä Leijonakuninkaassa (1994), vaan Mennyt maailma -tv-sarjaa. Sen valmistuessa Irons oli jo 33 -vuotias, mikä vahvistaa teorian näyttelijätyön kypsimmästä iästä.
2000-luvulla Ironsia on kiinnitetty pieniin karikatyyrimäisiin rooleihin genrefilmeissä, esimerkiksi Batmanin hovimestariksi. Eipä niihin muuta hänestä halutakaan kuin se Scarista tuttu ääni ja jaarlimaisesti harmaantunut ohimo.
Ainoan Oscarinsa Irons on saanut pikkuisesta aristokraatin roolista sekavassa oikeussalidraamassa Onnen kulissit (1990). Mutta eipä hän tunnu koskaan pyrkivänkään samanlaisiin tähtisuorituksiin kuin amerikkalaiset kollegat. Jotkut näyttelijäkiinnitykset vaikuttavat sellaisilta tuotantoratkaisuilta, että ilmeisimmät syytökset pornosta ja eksploitaatiosta kimpoavat hänen hyveellisyyttä henkivästä olemuksestaan. Tällainen gentleman tuo pakostakin runoutta sellaisiinkin tirkistelyfilmeihin kuin Lolitan ilmitarpeellinen remake (1997) ja Bertoluccin Koskematon kauneus (1996).
Eipä silti, itselleni Mallen Damage (1992) on ollut yksi vaikuttavimpia romanssifilmejä, muttei siinäkään sen syvällisempää käsikirjoitusta ole pohjalla kuin lolitamainen suhde vanhan miehen ja tämän miniän (Binoche!) välillä. Tai näkyyhän siinä olleen myös Zbigniew Preisnerin musiikki. Ja yksi ainoa kuva (K-18-julisteista tuttu) on siinä symboliikassaan niin nerokas, että se ylittää kaikki eroottisten romanssien kliseet.
Jos minkä tahansa Ironsin elokuvan saisin nähdäkseni valkokankaalla niin en kehtaisi sanoa Damage, vaan että juu se olisi varmaan hänen debyyttinsä epookkifilmissä Nizinski (1980), ihan vain siksi, että sehän on kuin visiteeraisi Bridesheadia aivan uudelleen.
mainio tää sun starasarjas.
VastaaPoistatuosta että irons yhdistyy sulle die hard kolmoseen, tulee mulle vastaava ylläriyhteys. Philip Seymour Hoffman: ensimmäinen elokuva josta sen muistan on nykyklassikko Onni. mutta elokuva johon se tuo jotain lisäarvoa on Mission Impossible 3. se on yks hienoimpia pahiksia koskaan. ja pidän kyllä myös tuosta elokuvasta. sarjan paras. eli hoffmanista tulee tuo elokuva heti mieleen.
p.s. die hardit ovat kolmoseen asti mainioita elokuvia. renny harlinin paras siis joukossa. tiesit varmasti sen, että kolmosen kässäri on tappavan aseen kässäri. ja senhän kyllä huomaa. (tappavat aseet ovat mun tv-purkkaa joita aina pidän takkatulena kun niitä telkusta tulee.)
PSH:N pahisrooli oli melkoinen yllätys aikoinaan, ja todiste siitä, ettei pahikseksi roolitetun draamanäyttelijän tarvitse olla britti tuntuakseen uhkaavan arvaamattomalta. Sittemmin PSH ei koskaan oikein noussut sivuroolisarjasta ansaitsemaansa arvoon,vaan tuntui toistuvasti kiinnittyvän samanlaisiin tuskastuneen perusjammun rooleihin kuin uransa alussa Onnessa ja uransa lopulla vielä merkillisen unissakävelevä päärooli Synechdocessa (2008).
VastaaPoista