Adrian
Tchaikovsky: Lukinvalo
Suom.
J. Pekka Mäkelä
276
s.
Rosebud
Books, 2026
”Ehkä
sattumanvaraiset kuolemat olivat homman juju”, päättelee sankari katsellessaan
Pimeyden Herran päämajaa. Rakennelman synkkyys on tarkoitettu herättämään
pelkoa, mutta arkkitehtuuriset yksityiskohdat ovat koomisen tarkoituksettomia.
Onhan kyse sentään pahan jumalan asuinsijasta.
Samanlaisia,
tarinamaailman yksityiskohtien tarkoituksettomuutta pohtivia huomioita on
huumorifantasia pullollaan. Kaikki se kuvaileva aines, mikä yleensä korostaa
fantasiamaailman mysteerisyyttä, on huumoriversioissa käännetty
vastakohdakseen. Moista proosaa on helppo kirjoittaa, mutta vaikea säilyttää
sen kaunokirjallinen laatu. Tämä pätee valitettavan hyvin myös edellä
siteerattuun Adrian Tchaikovskyn romaaniin Lukinvalo.
Tchaikovskyn
teos (alunp. nimellä Spiderlight, 2016) lienee laadukkainta
huumorifantasiaa, mitä on suomennettu sitten Terry Pratchettin
kuningaskauden, mutta sehän ei takaa kirjan viihdyttävyyttä sen paremmin
fantasiana kuin huumorinakaan.
Isoin
ongelma on se, että Lukinvalossa on tuplakerros ironiaa. Yhtäältä
vitsailun kohteena on tolkienilaisen korkeafantasian mahtipontisuus, toisaalta
roolipeleistä tuttu seikkailu kliseineen. Tarina kyllä etenee vinhasti, mutta
odotukset tulevista tapahtumista ovat matalalla. Milloin tahansa mikä tahansa
kuvaus osoittautuu vitsiksi.
Seikkailijoiden
viisihenkinen seurue on roolipeleistä tuttu kooste tyyppejä: rahanahne varas,
protofeministinen jousiampuja, edelliseen ihastunut paladiini, pyromaaninen
maagi, sekä hurskas papitar Dion. Kukin saa toimia näkökulmahahmona, mutta
Dionilla on vastuu noudattaa profetiaa, jolla Pimeyden Herra on tarkoitus
surmata.
Ryhmän
kuudes jäsen on romaanin scifistinen keksintö, älykäs hämähäkki nimeltä Ns.
Seurueen maagi taikoo Ns’lle ihmishahmon, jotta olento voi opastaa ihmisiä
profetian edellyttämällä tavalla. Keinotekoinen ihmishahmo on kuin androidi
opetellessaan ymmärtämään miten seikkailijat eroavat toisistaan. Kuten
tällaisille kehitystarinoille on tyypillistä, hirviönä pidetty Ns on lopultakin
sympaattisin kirjan henkilöistä.
Matkallaan
Pimeyden Herran valtakuntaan seikkailijat kohtaavat niin örkkimäisen
epäinhimillisiä vastustajia kuin ylipahiksen lakeijoita, ”turmaajia”. Valtakunta
ympärillä jää hyvin vähäisen maantiedon varaan.
Muuta
yllättävää seikkailijoiden matkalla ei myöskään tapahdu kuin asenteiden
muuttuminen Ns-olentoa kohtaan sekä varsin erikoinen lopputaistelu Pimeyden
Herraa vastaan.
Olennaista
suuren seikkailun toteuttamisessa ei ole tietenkään massiivinen taistelu, vaan
se, mitä kukin seurueesta oppii omasta itsestään tajutessaan, että maailma ei
voi perustua vain Valon ja Pimeän ikuiselle taistelulle. Eräs seurueen
jäsenistä päätyy jopa sänkyyn Ns-hirviön kanssa.
Vaikka
Lukinvalon fantasiamaailma on tarkoituksellisen geneerinen ja kliseistä
kierrätetty, sen kertova kieli on toki sävykkäämpää kuin yleensä
huumorifantasiassa.
Esimerkiksi
tarinamaailman uskonnolliset faktiot kuulostavat niin ajatelluilta, että herää
kysymys, miksi Tchaikovsky on valinnut tyylikseen huumorin ja parodian. Löytyyhän
kirjasta myös asiantuntevan tolkienmaista ylevyyttä: ”Toisella puolella
häämötti Cad Usgathin kirottu linnoitus, jossa asusti ghantilaisten armeija
kammottavien, kuolonkaltaisten isäntiensä kalseassa hirmuvallassa. Valon
puolella sijaitsi Cad Neregin varuskunta.”
J.
Pekka Mäkelän suomennos säilyttää hyvin
tasapainon genrepitoisen tilannekuvauksen ja hahmokohtaisten pohdintojen
välillä. Roolipelimäinen asenne sallii kirjan maailmalle myös sellaiset
modernit keksinnöt kuin silmälasit, ”sihteeripapit” sekä varsin nykykielisen
kiroilun.
Brittiläinen
Tchaikovsky (s. 1972) on kuuluisa mielipuolisen runsaasta, kaikki spefi-genret
läpäisevästä tuotteliaisuudestaan. Vuoden 2008 esikoisteoksen jälkeen hänen on
arveltu julkaisseen kuutisenkymmentä teosta. Lukinvalon valitseminen
ensimmäiseksi Tchaikovsky-suomennokseksi on hienoinen yllätys. Viime vuosinahan
kirjailija on saanut mainetta nimenomaan paksuilla scifi-teoksillaan.
Tchaikovsky kuitenkin pohjusti maineensa Shadows of the Apt
-fantasiasarjalla (2008–2014) ja on monessa yhteydessä kertonut luovuutensa
lähtökohdaksi roolipelaamisen.
Paras
syy juuri Lukinvalon suomentamiseen on tietysti se, että kirja on
huomattavan lyhyt verrattuna Tchaikovskyn tunnetuimpiin teoksiin. Niin paljon
huonoa huumoria siihen on siltikin upotettu, että vieläkin tiiviimpi se
sietäisi olla – etenkin jos toiveena on löytää kirjailijalle ja fantasialle
uutta lukijakuntaa.
Lopuksi
on muistutettava, ettei edes ensimmäistä Tchaikovsky-suomennosta olisi viimein
lopulta saatu, jollei kirjailija olisi tullut Finncon-tapahtuman vieraaksi tänä
vuonna. Tämä kertoo paljon suomalaisten spefi-markkinoiden heikkoudesta ja
kustantajien vaipumisesta Pimeyden Herran valtaan.
Markku
Soikkeli
Tämä
arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehden numerossa 3/2026.