Kohti kesää puolityhjin huussein (mökkielämä)

 

Petollinen onni... on punainen huussi routamaan reunalla...

 

Paljonko kevät etenee kuukauden puolikkaassa? 

Tasan kaksi viikkoa sitten, kun lähdimme täältä mökkimaisemasta, kairasin vielä rantajäähän reiän jotta sain nostettua saunavedet. Jää notkui, mutta olisi kantanut keskemmälle salmea. Nyt koko salmi on vapaa talven jäistä, kiuru kurluttaa hälyhuutoaan sen päällä kuin ainakin maatiainen omistajan äänellä. Nyt kun joutsenten valtiasmuutto salmella on ohitse. Kesä on silti jossain käsittämättömän kaukana. Käsitteettömän.

Pihassa on lämmintä 9 astetta varjossakin, aitalla auringossa ainakin 20, mutta puissa ja pensaissa ei näy senkään vertaa silmuja kuin Tampereen korkeudella. Yksi ainoa perhonen tekee kesää pitkällä valokaistaleella joka yltää metsän viileästä rajasta aitan terassille, yksi kimalainen pörrää saunan kuistilla. Ja sitten yöksi tulee niin kylmä, että voisi olla helmikuu. 

Tämä on taatusti omituisin kuukausi suomalaista vuodenkiertoa. Ymmärrän miksi orava säntäilee maassa eikä talven harmaannuttamissa puissa.

Vajan lähelle, auringon lämmittämään kanervikkoon, sain kaivetuksi kuopan ihan vain perinteisin vaivoin eli savimaata vähän kerrallaan väkertäen, tyhjennettyä sinne isomman huussin sisällöntuotannon. 

Mutta pienemmän huussin vierellä avoin niittymaa antoi myöten vain pari senttiä pinnasta, mullan alla maa oli umpijäässä. Aurinko porottaa päivällä kuumasti juuri tuolle raiskiona syntyneelle niitylle, mutta savolainen maaperä pysyy roudassa kuin nurkkakuntainen mieli. Teeppä siitä sonetti!

Joten yhden yön jälkeenkään en ole ihan varma, viivynkö täällä pehtorimaisesti torstaihin vai perjantaihin. Sääennuste lupaa kylmenevää ja lumisadetta. 

Matkalukeminenkin tuli valittua hätäisesti, filosofi Timo Airaksisen muistelmateos, jonka viihdyttävyyteen väsähtää nopeasti. Ymmärtäisin jos joku naapurin einari kehuskelisi ryyppy- ja naisseikkailuillaan vielä vanhuusvuosinaan, mutta miksi filosofi jankuttaa sitä samaa satoja sivuja? Kirjamessuilla Airaksisen juttuja kuunteli kuin ainakin ihmistä, joka puhuu elämästä eikä esittävyydestä, mutta kirjan sivuilla moinen asenne on se äijämäisin ja pönöttävin ominaisuus. Luen silti kirjan loppuun, kuten lahjaksi saadut kirjat luetaan. Jotain Airaksisen tekstuaalisesta strategiasta voisi suodattaen oppia. Kirjan varsinainen sisältö eli filosofian historiointi alkaa vasta sivulta 112.

 

Läppäri on täällä jälleen mukana, jotta saisin seuraavaan vaiheeseen viime vuosina kertyneet Bergman-muistiinpanot. Turhaan olen hakenut apurahoja Bergman-projektiin, joten kirja täytyy "rutistaa" pois jossain tiiviimmässä muodossa ja sitten unohtaa. Toukokuu menee kuitenkin sotakirjaa editoidessa ja sitten onkin kesä ja pitäisi löytää sisäinen runoilijansa luodakseen jotain ikuista. 

Vielä yhden elokuvakirjankin haluaisin tehdä, ihan ohkaisen ja pelkästään tyyliin keskittyvän. Vielä löytyy täsmäaiheita, joista kukaan muu ei tunnu kiinnostuneen. Vähiten säätiöiden raharaadit. Kuten Ingmar Bergmanin kaltaisesta menneen maailman taiteilijasta. Olisiko ollut peräti natsikin?

Hyvästä täsmälukemisesta täällä hirsimökin rauhassa eniten nauttii, eniten täällä. Siksi summassa napattu matkalukeminen ärsyttää reppupainoaan enemmän.

Ehkäpä viimeinkin luen vaikkapa Moby Dickin mökin hyllystä. Ehkäpä en. 

Todennäköisesti käyn Nilsiässä jo tänään, ikään kuin Maija Soikkelin Muistosäätiön rahoittamalla kevätretkellä. Näin pyrin kaikkiin kuluihin nykyään asennoitumaan. Nilsiässä on lokoisan savolainen lounaspaikka, Pölli, eikä matka kestä kuin parikymmentä minuuttia. Kirjaston poistohyllystä saattaa löytyä jotain hitaammin sulateltavaa kuin rahvaanfilosofia. 

Kohti kesää menemme kepulaisittain puolityhjin huussein.

Sonettikuu: #106

 

 

 

Sonetti #106

Shakespeare	When in the chronicle of wasted time I see descriptions of the fairest wights, And beauty making beautiful old rime, In praise of ladies dead and lovely knights,
Tynni	Kun näen, kuinka vanhat kronikat kuvaavat kauneimpia olentoja ja kuinka kauniiksi saa Kauneus nuo riimit: sankarit ja kuolleet neidot –
Simonsuuri	Kun hukkaan menneen ajan kronikasta katson ihanien olentojen kuvia, kuinka kauneus luo kauniin vanhan säkeen, kuolleen neidon, soman nuorukaisen tähden;
Saukkoriipi	Kun huomaan menneen ajan tarinain kuvaavan luomakunnan kaunokeita, loistonsa runoelmain komeain kuolleita rouvia ja ritareita.

 

Sonettikuu: #104

 

 

 

Sonetti #104

Shakespeare	To me, fair friend, you never can be old, For as you were when first your eye I ey’d, Such seems your beauty still. Three winters cold, Have from the forests shook three summers’ pride,
Tynni	Minulle, kaunis ystävä, et muutu, sulosi näyttää samalta kuin silloin, kun ensi kertaa näin sen. Talven tuimuus ravisti kolmen suven loiston puista,
Simonsuuri	Kallein ystävä, minulle et koskaan vanhene. Niin kuin ensi kerran katsoin silmiisi, sellainen on yhä kauneutesi. Kole kylmää talvea riisti kolmen kesän loiston metsän puilta,
Saukkoriipi	Et minusta voi koskaan vanheta. Kuin ensi kertaa yhä yhtä yksi on kauneutesi – kolme talvea sai kolmen suven loiston riistetyksi,

 

Sonettikuu: #98

 

 

 

Sonetti #98

Shakespeare	From you have I been absent in the spring, When proud-pied April, dress’d in all his trim, Hath put a spirit of youth in every thing, That heavy Saturn laugh’d and leap’d with him.
Tynni	Olimme kevään erillämme, kun koruissaan kirjavana huhtikuu nuoruuden hengen huokui kaikkeen, kunnes nauraen hyppi raskas Saturnuskin.
Simonsuuri	Olin kevään poissa luotasi, kun kirjava huhtikuu, pillipiipari, puhalsi nuoren hengen kaikkialle, ja hidas Saturnuskin nauroi kanssaan hyppien.
Saukkoriipi	Sinusta kevään olin erossa, kun huhtikuu soi korukirjossansa kaikkeen ja kaikkiin kimpun nuoruutta, ja Saturnuskin hytkyi hauskuuttansa.

 

Sonettikuu: #86

 

 

 

Sonetti #86

Shakespeare	Was it the proud full sail of his great verse, Bound for the prize of all too precious you, That did my ripe thoughts in my brain inhearse, Making their tomb the womb wherein they grew?
Tynni	Suurella runollaanko, ylväin purjein, lähtien aarteittesi ryöstöön, kallis, hän ajatukset sulki aivoihini, haudaksi niille muutti niiden kohdun?
Simonsuuri	Mahtavien runojen pullistunut purje, matkalla arvokkaimpaan voittoon, sinuun, sekä sulki valmiit ajatukset aivoihini, muutti hautakammioksi kohdun jossa kasvoivat?
Saukkoriipi	Säkeensä suuret purjein summaisin aarteesi ryöstivätkö varmoin polvin, mietteeni lyöttivätkö aivoihin päästäni teettäin niille hautaholvin,

 

Sonettikuu: #80

 

 

 

Sonetti #80

Shakespeare	O how I faint when I of you do write, Knowing a better spirit doth use your name, And in the praise thereof spends all his might, To make me tongue-tied speaking of your fame!
Tynni	Sinusta kirjoitan ja lannistun, kun tiedän, että korkeampi henki sinua kiittää koko kyvyllään, minulta tyystin kahlitakseen kielen.
Simonsuuri	Pyörryn pelosta kun kirjoitan sinusta. Tiedän, lahjakkaampi runoilija lainaa nimesi, ylistää sitä ja käyttää koko mahtinsa, lamaannuttaa puheeni kun kehun sinua.
Saukkoriipi	Sinusta kirjoitan, se lannistaa, kun tiedän kuinka elävämpi voima kykyineen kiittää mainettasi saa, niin kieleni kuin köytten kapuloima.

 

Sonettikuu: #75

 

 

Sonetti #75

Shakespeare	So are you to my thoughts as food to life, Or as sweet-season’d showers are to the ground; And for the peace of you I hold such strife As ’twixt a miser and his wealth is found.
Tynni	Sielulle olet samanarvoinen kuin leipä elämälle, maalle kaste, ja saman kamppailun käyn rauhastasi kuin saituri käy aarteittensa vuoksi:
Simonsuuri	Olet elämän ravinto ajatuksilleni, ihana lauha sade maalle, ja rauhaasi tavoitellen kiistelen kuin kitupiikki rikkauksineen:
Saukkoriipi	Elämän leipä olet minulle tai maalle kaste, sadekuuro lämmin, ei saita rikkauksiaan suojelle [sic] kuin minä rauhaasi, sen kiihkeämmin.

Sota tulossa (syksyllä)

 

Nyt se on virallista:

 

 

 https://vastapaino.fi/sivu/tuote/sota-kaunokirjallisuudessa/5701262

 

Sonettikuu: #73

 

 

 

Sonetti #73

Shakespeare	That time of year thou mayst in me behold When yellow leaves, or none, or few, do hang Upon those boughs which shake against the cold, Bare ruin’d choirs, where late the sweet birds sang.
Tynni	Minussa havaitset sen vuodenajan, kun harva valju lehti oksistoissa puu seisoo, ravistama pakkasen, rauniokuori paljas, laulu poissa.
Simonsuuri	Tuo vuodenaika jonka näet minussa kun keltaisia lehtiä, ei ainutta, tai muutama, riippuu oksilta jotka vapisevat kylmän tullessa, kuorin paljaat rauniot, joissa linnut vasta lauloivat.
Saukkoriipi	Sen vuodenajan huomaat minussa, kun keltalehvät paljaat oksat, joissa muutama lehti pelkää pakkasta rippeinä parven, jolta pääskyt poissa.

 

 

Sonettikuu: #65

 

 

 

Sonetti #65

Shakespeare	Since brass, nor stone, nor earth, nor boundless sea, But sad mortality o’ersways their power, How with this rage shall beauty hold a plea, Whose action is no stronger than a flower?
Tynni	Ei kivi, vaski, maa, ei aava meri voi karttaa kuolevaisten kohtaloita, siis kuinka puolustautuu kauneus, ei kukkaa voimakkaampi käräjillä?
Simonsuuri	Kun ei vaski, kivi, maa, ei valtameri voi vastustaa synkkää kuolemaa, niin miten kauneus voi suojautua tältä raivolta kun sen mahti ei ole kukkaa vahvempaa?
Saukkoriipi	Kun kivi, vaski, valtameri, maa ei kadotusta murheellista vältä, niin kuinka kauneus vimmaan vetoaa, kun kukka vain ja puukko puuttuu hältä?