Puoluekirjat päivitetään kärrypanttipoleteiksi

 

Ainakin Vasemmistoliitto on tukevasti kiinni maallisissa eilispäivän asioissa verrattuna digitulevaisuuteen kadonneisiin kansalaisryhmiin. 

Muuta hyvää siitä ei kansallisena puolueena enää keksi sanottavaa. Tähtijulkkiksensa avulla "vaalivoiton" saanut puolue kuvittelee nyt itselleen niin kovan noususuhdanteen, että puoluetoimistolta tulee jatkuvalla syötöllä sähköpostiviestejä, joissa kerjätään lisää rahaa puolueelle. 

Aivan kuin naapuripuolueessa Sanna Marinin ja puolueen omassa historiassa Suvi-Anne Siimeksen roisit takinkäännöt suurpääoman julkkiksiksi eivät olisi opettaneet mitään siitä, mihin nämä vasemmistolaisiksi tekeytyneet tähtijulkkikset mainearvonsa käyttävät heti kun helmat irtoavat emopuolueesta.


Puolue teki heti vaalien jälkeen myös verkkogallupin meille jäsenille. Gallupissa kysyttiin muun muassa sellaisia olennaisia asioita kuin vaalimainonnan keskittämistä joko a) ämpäreihin,  b) lippiksiin, c) tiskirätteihin, tai d) ostoskärrypanttipoletteihin. 

Täytin gallupin kolmesti ja aion tehdä sen vielä pari kertaa lisää niidenkin puolesta, jotka eivät muuten jaksa vastata tällaisiin verkkogallupeihin. Ilmoitan kannattavani jyrkästi ostoskärrypanttipoletteja. Miten muuten Vasemmistoliiton rivijäsen voisi saada lentävän startin osuuskaupan käytäville kuin sujauttamalla oman puolueen logolla varustetun poletin ostoskärrypantiksi. Taatusti nopeampi ja arkisempi tapa osoittaa poliittista kanta-asiakkuutta kuin mikään älylaitteilta tilaa vievä puoluekirja.

Ehdotankin, että puoluehallitus harkitsee puolueen nimen päivittämistä Panttipuolueeksi ja puoluetoimistojen muuttamista kunnallisiksi panttitoimistoiksi.

Vaihdettiinhan se puolueen tunnusvärikin rouvaskeskiluokkaa miellyttäväksi fuksiaksi. Syytä olisi nyt päästä eroon ikäviä historiallisia mielikuvia herättävästä "Vasemmiston" nimestä saman tien.

 

In memoriam: puoluekirjat 1918–1990

 

 

Vasemmistolaisuus vapautena marssiblokin valintaan

 

Vasemmalla on niukasti valinnanvaraa kenen joukoissa seisoo (=edustaa asiaa), mutta kerran vuodessa runsaastikin vapautta valita, kenen blokissa marssii (=edistää asiaa). 

Vappuaamuina saamme marssia kahdestaan Kalevankankaalle, missä on aina samat parikymmentä ihmistä kunnioittamassa kuolleiden tovereiden muistoa – tai "sortuneiden", kuten Tampereen virallinen kanta on kiveen kirjoitettu. Tai: aatteensa vuoksi "murhattujen", kuten ammattiliitto vainajiaan kutsuu. 

Vaikka asumme miltei naapurissa, vain kerran vuodessa tuo punaisten muistomerkki muuttuu itsellekin erityisen merkitseväksi. Juuri siksi, miten eri tavoilla tuo muisto on merkitsevä niin erilaisille ihmisille.

 

Internationaali kajahtaa 1918-muistomerkillä vappuna.

 

Tänä vuonna muistomerkillä pitivät puheen demarinuori Saana Kuusipalo ja Vasemmistoliiton konkari Sinikka Torkkola. Puheet tovereiden haudalla eivät ole koskaan korulauseita, vaan tiukkaa asiaa, mihin nähden onkin ihme osallistujien vähyys. Etenkin Sinikan taustoitettu puhe, jossa vaadittiin viimeinkin virallisesti tunnustamaan punaorpojen varastaminen perheiltään, kelpaisi paljon paremmin uutisaiheeksi kuin pari tuntia myöhemmin Tampereen torilla esiintyneen Li Anderssonin rutiinimaiset höpinät "kunhan me pääsemme valtaan..."

Toivon että Andersson pääsee Brysselin piippuhyllylle hiomaan leikkikapinaansa.
Me täällä Tampereella marssimme oikeasti. 

Ja blokkeja valittavaksihan riittää, kun kerran vuodessa vasemmisto kokoaa rivinsä marssiakseen. Mustan blokin seassa erotuimme vaaleanvihreänä laikkuna kuin kevään kalpea maa... mutta sitten kuulin taikasanat "hur hur" ja sehän olikin Mara, ainoa ihminen joka vielä tietää ja muistaa mitä vuoden 1986 Pariisissa "hur hur" merkitsi ja mitä laulettiin Riemukaarella ikuisen liekin äärellä. Solidaarisuuden kytkentä läpi vuosikymmenten! 

Siirryimme marssimaan Maran ja Riston kanssa keskelle enemmistön monenkirjavaa porukkaa. Ja sitä näytti riittävän enemmän kuin koskaan aiemmin, blokkien lisäksi.

Andersonin puhetta kuuntelimme marssin jälkeen puolikorvalla, istuttiin ruotsalaisen kirkon portailla ja juotiin olutta puolivarjossa. 

Tätä vapun pitää olla, puolivarjossa harkintaa, parhaat siivut juuri Tampereesta valiten. 

Tätä varten vasemmistolaisuus on kirjaimellisesti ja metaforisesti tamperelaisia kytkentöjä ja blokkivalintoja. Ei enempää, ei vähempää. Aivan muuta kuin Li Andersson.