George Clooney on syntynyt vuonna 1961, noussut tunnetuksi tv-sarjassa Teho-osasto ja esiintynyt ainakin neljässäkymmenessä elokuvassa 80-luvun puolivälistä lähtien.
Mikä elokuva tulee ensimmäiseksi mieleen Clooneysta?
Itselleni se on toimintajännäri Rauhantekijä (1997). Siinä hänen monumentaalisen autoritatiivinen olemuksensa ei liiaksi hallitse kuvaa ja kerrontaa, mutta tuo siihen poikkeuksellista vakavuuden tuntua. Clooneyn läsnäolo tekee poliittisesta toimintajännäristä välittömästi - aikuisemman.
Ehkä 1980-luvulla Hollywood oli suosinut siinä määrin sentimentaalisia, toipuvien mieshahmojen tarinoita, ettei Harrison Fordin ja Richard Geren ja Robin Williamsin jälkeen tuntunut olevan mallia miestähdelle, joka palauttaisi genrefilmeihin äijäseksuaalisuuden vakion.
Muistan edelleen kun luin kriitikko Helena Yläsen haltioitunutta vuodatusta Eräänä kauniina päivänä -elokuvasta (1996) ja ajattelin sen johtuvan ER-tv-sarjan tuottamasta faniriippuvuudesta. Tosiasiassa siitä olisi voinut alkaa Clooneyn ura myös romanssien ensirakastajana. Onneksi niin ei käynyt.
Coen-veljesten yritys luoda Hudson&Day -tyyppinen sukupuolifarssi Clooneyn ja Zeta-Jonesin varaan (Sietämätöntä julmuutta, 2003) epäonnistui huumoriltaan mutta myös romanssina. Sen viimeistäänkin olisi pitänyt todistaa, ettei Clooneyn seksikkyys piile näyttelijäkemioissa vaan maskuliinisessa arvovallassa, jolle ei ole oikein paikkaa tasaveroisten (edes tasaveroisesti kilpailevien) sukupuolten maailmassa.
En muista Clooneya edes yläruumis paljaana mistään elokuvasta; niin täydellisesti hän hallitsee valkokangasta pienillä hymyt korvaavilla pään heilahduksilla ja katseella joka sulattaisi Melania Trumpista sosialistin.
Aluksi Clooneyn tähteys vaikutti sopivan ainoastaan toimintafilmeihin ja samalla avaavan ne ihan uudelle yleisölle, so. naiskatsojille. Nopeassa tahdissa tähteyden vakiinnuttivat Rauhantekijää seuranneet Kolme kuningasta, Mieletön juttu, ja Oceans-trilogia. Niiden ansiosta fanitkin unohtivat armeliaasti, että näyttelijä oli ollut pääosassa myös katastrofaalisen huonossa supersankarifilmissä Batman ja Robin.
Ongelma Clooneyn kaltaisen tähden käytölle oli alusta alkaen se, että hän on olemukseltaan liian komea sivurooleihin, mutta esiintyjänä liian konkelo moneenkaan genreen - ja vähiten mihinkään Cary Grantin lailla itseironiseen komiikkaan, sisäistetyistä draamoista puhumattakaan. Poikkeus sivurooleista on Gravity (2013), jossa Clooney toimii kuolevan naisen enkelimäisenä päiväunena, libidoannos avaruuspukuun paketoituna.
Parhaiten Clooney kelpasi johtajan, upseerin tai muun auktoriteetin rooliin. Syriana (2005) ja Michael Clayton (2007) muuttivat ratkaisevasti tähtihabitusta, ja niissä Clooney näytti viimein löytäneen ihan oman näyttelijäfakkinsa. Voisin katsoa ne milloin tahansa uudelleen. Rauhantekijää en.
Mutta montaa sellaista roolityötä ja niin poliittista elokuvaa ei yksi näyttelijä voi pohjustaa, ja tietäessään tarkkaan mitä elokuvalta halusi hän saattoi jatkaa ohjaajana ja tuottajana, kuten elokuvissa Good night, and Good Luck (2005) ja Argo (2012).
Clooneysta henkivälle karismaattisuudelle on vaikea löytää vastinetta muista amerikkalaisista tähdistä. Aivan kuin vanha Hollywood olisi jättänyt jälkeensä Cary Grantin ja Rock Hudsonin salavuoteudesta siinneen järkälemäisen sankarin, ikuiselta viisikymppiseltä näyttävä George-kloonin. Nyt kuuttakymmentä ikävuotta lähestyessään hän on selvästi ohittanut "parasta ennen" -päiväyksensä, ja ilmeisesti jättänyt valkokankaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti