KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA 2021

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

Alkavat kirjoituskurssini:
- Dekkarikurssi Sampolassa alkaa 18.9.
- Tietokirjoittaminen I alkaa 23.9.
- Tietokirjoittaminen II alkaa 4.11.
-Tietokirjoittaminen Porissa 24.-25.9., 1.-2.10. ja 29.-30.10.
-TietokirjakritiikkiTurussa 9.10. ja 11.12.

17.-23.10. käymme Muoniossa.

19.-21.11. menemme SweConiin jos tilanne sallii.




sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Mank (elokuva)

'Kiinnostava' ei, totta tosiaan, ole esteettinen kategoria, mutta elokuvataiteen alennuskautena saa tyytyä taidefilmien sijaan 'kiinnostaviin' filmeihin. Joita tuottaa valkokankaalle televisioviihteen suoratoistopalvelu.

The Trial of the Chicago 7 on ollut ylivoimaisesti syksyn kiinnostavin elokuva, vaikka en olisikaan katsonut sitä teatterissa. Sama pätee tähän uuteen netflix-tuotantoon, David Fincherin ohjaamaan metaelokuvaan Mank (2020). Jos olisin tiennyt sen netflix-tuotteeksi niin olisin jäänyt kotiin odottamaan vielä kahdeksi viikoksi.

Mank on toki visuaalisesti hartaan tyylitietoinen, etenkin se (oheisen kuvan) yksittäinen ulkokohtaus Hearstin pornowesternin kuvauspaikalta, mutta niin tolkuttoman tummin sävyin kuvattu että Niagaran eturivissäkin tuntui kuin katsoisi filmiä mustan villakankaan lävitse. 

Mustavalkoisen pastissin sijaan kuvaustapaa voisi sanoa valkomustaiseksi understatementiksi. Mallia tyylille on haettu Orson Wellesin filmeistä, koska Mank kertoo Wellesin Citizen Kanen käsikirjoittamisesta poeettisena kostona aikansa mediakapitalisteille W.R. Hearstille ja L.B. Mayerille

Welles itse on sivuhahmo tarinassa. Päähenkilö on käsikirjoittaja H.J. Mankiewicz, jonka uraa avataan takaumina käsikirjoittamisen vaikeuksien ohessa. Kirjoittaja-avuksi on sijoitettu Lily Collinsin esittämä britti, jolla on samanlainen muusan koristetehtävä isännälleen kuin Mank'in käsikirjoituksessaan pilkkaamilla Marion Daviesilla & Hearstilla. Tätä kaltaisuutta elokuva ei valitettavasti dramatisoi, ja draama on muutenkin sivuseikka. Tärkeämpää tämän elokuvan tekijöille on ollut ihailla Hollywoodin kultakauden salaisia sankareita, käsikirjoittajia. Dialogi on näiden sankareiden esittämänä monin paikoin hymyilyttävän nokkelaa, mutta ei se draamaa sytytä, jos draamaa ei lähtökohtaisesti ole muutoin kuin riippuvuus- ja kilpasuhteina.

Mank-filmin asenne Hollywoodin ja Los Angelesin mätään historiaan  ei muistuta muita  elämäkertafilmejä, etenkään kohtuuttomam pinnalliseksi jäänyttä RKO 281 -elokuvaa (1999) C Kanen tekovaiheista. Enemmän Mankin asennetta, film noir -lainojen ja äijämoraalin keinotekoisuudella poseerausta voisi verrata The Artist -elokuvaan (2011), josta en siitäkään erityisemmin syttynyt. Nämä herraskaisella fanipoika-asenteella tehdyt Hollywood-kritiikit ovat niin hengettömiä, että Tarantinon Once Upon... alkaa tuntua puhtaalta anarkialta.

Eniten tämä Mank falskaa nimihenkilön roolituksessa. Gary Oldman on nykyään mukavan pappamainen esiintyjä, muttei sovi rooliin jossa pitäisi välillä häikäistä kolmikymppisenä sanaseppona ja herättää välillä sympatiaa nelikymppisenä urajuoppona. Välitön vertailukohta on Dalton Trumbosta kertonut sisäpiirikuvaus (2015), jossa oli löydetty uskottava kriittinen asenne ja uskottavan oikea näyttelijä käsikirjoittaja-sosialistin esittämiseen. Mank ei herätä tunteita millään osatekijällä. Se on 'kiinnostava' historian oppintunti, ja sellasenakin tuplasti liian pitkä.

Tuttu tuomio:

Mank ei ole välttämättä David Fincherin heikoin filmi, mutta varmasti turhin.


maanantai 2. marraskuuta 2020

Atwood, Hautala, Hotakainen, Isomäki, Santanen, Turton


Helsingin virtuaalisia kirjamessuja katsoin Saaran kanssa pari striimausta. Myötähäpeän määrä ja laatu niitä katsellessa kieltämättä poikkesivat siitä, millaista on seurata Helsingin metrilakumarkkinoita paikan päällä. Ehkä olisi tosiaankin paikallaan siirtää hesalaisten kirjamessutapahtuma pelkästään virtuaalitodellisuuteen ja antaa kirjailijoiden oikeasti kohdata lukijoitaan Turun ja Tampereen ja Jyväskylän sanataiteen käsittävissä messumaailmoissaan. 

Oma helvetinpiirinsä hesalaisten umpimielisyydessä oli tänä syksynä Hesarin palkintoehdokasrajaus, että kaikki merkittävät esikoiskirjailijat asuvat pääkaupunkiseudulla eikä muunlaisia ole olemassakaan. Mielenkiintoista olisi kuulla Kirjailijaliiton kannanotto tähän journalistisen jalkatyön uudet ulottuvuudet paljastavaan rajaukseen.

Mutta samaan aikaan viidakossa... totuus on tiellä jossakin...

Ja BitteinSaarilta löytyvät tuoreimmat Portti-lehteen (3/2020) tekemäni arvostelut spefi-teoksista:

Siirtäkää Jämsä jo pois

 

Kun risu rapsahtaa VR:n piuhoihin ja katkaisee kaiken poikkiliikenteen, se tapahtuu Jämsässä.

Kun kesähelle vääntää VR:n peltikiskoja sentin sivummalle, se tapahtuu Jämsässä.

Kun bitti vääntyy nurin VR:n turvalaitteissa, sekin tapahtuu Jämsässä.

Kun vuonna 1998 Jyväskylässä tapahtui VR:n historian pahin, kymmenen kuolonuhria vaatinut onnettomuus, se juna oli juuri tulossa JÄMSÄSTÄ!


Olen 36 vuotta kulkenut Tampereen ja Kuopion väliä enkä tiedä kirotumpaa kaupunkia kuin Jämsä. VR:n tilastoista luulisi jo sitäkin aiemmin tehdyn tulkinnan Jämsän epäonnistumisesta, mutta kun VR käyttää tilastoja valehdellakseen tilastoistaan niin sen ei tarvitse yhtiönä ottaa vastuuta sen paremmin rakenteellisista kuin tiedotuksellisista ongelmistaan.

Tänäänkin matkustajat siirrettiin Jämsän ohitse VR:n tilaamilla busseilla. Kaikki paikat tulivat täpötäyteen, mutta onneksi lähes jokaisella matkustajalla oli maski kasvoillaan. Luohan se samaa TODENNÄKÖISEN TURVALLISUUDEN tunnetta kuin VR:n tilastot.

Mitä yhteiskunnan tulisi tehdä korjatakseen Jämsän? Ainoa kokemukseni Jämsän sisäpuolelta ei suosittele mitään rakentavaa ratkaisua. Joskus 1990-luvun lopuilla olimme mr Mäyrän kanssa luennoimassa Jämsän järjestämässä kauhutapahtumassa Halloweenin alkaessa rantautua jopa Jämsän kaltaisille korpiseuduille. Yleisöä oli sen verran, että tunnelma oli autenttinen eli niin kuin hautausmaalla. Ajankohdan vuoksi jouduimme vielä yöpymään paikallisessa hotellissa. Tunnelma sen ravintolassa oli jotakuinkin samanlainen kuin eräässäkin Kubrickin elokuvassa. Muistan, että nappasin ravintolan kirjahyllylavasteesta Remarquen romaanin jotta olisi jotain tekemistä. Se EI ollut "Jämsänrintamalta ei mitään uutta". Mutta olisi voinut olla.

Siirtäkää Jämsä jo pois, pyydän. Päästäkää se taksiluokan takaamista kärsimyksistään.



Jämsäläinen sääpäivä