KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



sunnuntai 2. elokuuta 2020

B niin kuin Binoche


Juliette Binoche on syntynyt vuonna 1964 ja näytellyt kymmenissä elokuvissa vuodesta 1983.

Mikä elokuva tulee ensimmäiseksi mieleen Binochesta?

Tietysti Sininen (1993)Ainoa elokuva jonka olen katsonut välittömästi uudelleen, niin täydellisen erilainen filmikokemus se oli aikoinaan. Kukaan ei aiemmin eikä se jälkeen ole ymmärtänyt tarkemmin Binochen surumielistä kauneutta kuin Kieslowski. Tai: tuottanut Binochesta sen surumielisen romanssitähden mihin lukuisat myöhemmät elokuvat ovat yrittäneet lisätä jotain humoristisempaa, eroottisempaa tai älyllisempää. Aina epäonnistuen, enemmän tai vähemmän.

Itseni Binochen olemus oli tietysti lumonnut jo paljon aiemmin Point-Neufin rakastavaisissa (1991). Niin kulmikkaan lohduton kuin sen tarina onkin, se on myös romansseista sukupolvikohtaisin. Betty Blue (1988) räjäytti aikoinaan tajunnan erotiikkansa vallankumouksellisuudella (=yhdistettynä boheemielämään), mutta P-N:n rakastavaiset oli karhean teinimäinen kerronnaltaankin, huipentuma liioittelevista katumotiiveista (erit. tanssikohtaukset) mitä Carax oli kokeillut edellisissä ohjauksissaan.

2000-luvulla Binoche-filmatisoinnit ovat olleet enimmäkseen kiusallista katsottavaa, ja sivuosissa hän on voinut olla myötähävettävän teennäinen. Hänen filmografiaansa silmäillessä on helppo sanoa, että uran alamäki alkoi kansainvälisten projektien myötä, juurikin vuodesta 2000 ja söpöstelevän kapeista rooleista, kuten elokuvassa Pieni suklaapuoti (2000). Jos tätä ällöttävää romaanifilmatisointia vertaa muutama vuosi aiemmin valmistuneeseen, oikeasti hienoon romaanifilmatisointiin Husaari katolla (1995), niin sopii vain ihmetellä, onko Binochen ura ollutkin kiinni vain muutamista näyttelijän viileän introverttiuden oivaltaneista ohjaajista.

Edes Claire Denis'n kaltainen mestarillinen henkilöohjaaja ei saanut viisikymppisestä Binochesta näyttelijänä mitään merkittävää irti Aurinko sisälläni -elokuvassaan (2017). Ainoa merkittävä poikkeus on ollut Assayasin Sils-Maria -filmi, jonka tarina tuli riittävän lähelle Binochen omaa habitusta, rutinoituneen tähtinäyttelijän ymmärtävää alistumista uransa viimeiseen merkittävään rooliin.

Silti Binoche on se ranskalainen näyttelijä, joka itselleni on merkinnyt enemmän lupausta elokuvan taikuudesta omana maailmanaan kuin yksikään muu naisnäyttelijä, koko skaalalla mitä ranskalaisen elokuvan runollinen eroottisuus ja syvämietteinen kaipuu voi olemukseen vangita. Se että hänen varovaiset hymynsä ovat 2000-luvulla muuttuneet kammottavan teennäisiksi nauruiksi välittää olennaisen muutoksen ranskalaisen elokuvan inflaatiosta. Siinä muutoksessa Binoche ei ole pelkkä uhri vaan yksi taiteensa tavoitteet unohtaneista teatterityöläisistä.

Jos mikä tahansa Binochen elokuvista olisi mahdollista nähdä kankaalla arkistonäytöksessä niin ehken haluaisi tutustua edes niihin kokeiluihin, mitä hän tehnyt esimerkiksi Abel Ferraran kanssa, vaan nähdä uudelleen Carax'n Levoton veri -ohjauksen (1986) tietääkseni, mitä tuon filmin perusteella olisi voinut ennustaa Binochen urasta. Muuta kuin ranskalaisittain tyypillisesti avioliiton ohjaajan kanssa.


Leffakirjoitukset joissa olen huomioinut Binochen:
http://www.illusionisti.net/BitteinSaaret/elokuvat/Englantilainen_potilas.htm
http://www.illusionisti.net/BitteinSaaret/elokuvat/Rakasta_minut_pois.htm
http://www.illusionisti.net/BitteinSaaret/elokuvat/Saint_Pierren_murhenaytelma.htm
http://www.illusionisti.net/BitteinSaaret/elokuvat/Vuosisadan_rakkaustarina.htm
https://bitteinsaari.blogspot.com/2014/09/clouds-of-sils-maria.html
https://bitteinsaari.blogspot.com/2019/04/rivien-valissa-elokuva.html
https://bitteinsaari.blogspot.com/2020/01/fabiennen-muistelmat-elokuva.html

1 kommentti: