Clouds of Sils Maria

Olin onnekas, kun en tiennyt ennalta tästä elokuvasta mitään. Kuvien ja uutisjuttujen perusteella kuvittelin tietäväni, että elokuva käsittelee näyttelijän retriittiä vuoristossa - ja tottahan elokuvan juonessa tämä onkin keskeinen osa tarinaa.

Mutta pohjimmiltaan Clouds of Sils Maria on kiltin kriittinen ja säyseän osoitteleva sukupolvifilmi elokuvabisneksestä. Sen epäonnistuminen google-sukupolvelle piruilussa kävi hyvinslväksi, kun kuuntelin teatterin seniori-näytöksestä poistuvien mummojen puheita: "Taisi olla muun ikäisille tehty..." ja "Olihan siinä sentään hienoa musiikkia ja komeita maisemia".

Siihen nähden, miten lapsellisesti ja kömpelön analyyttisesti Clouds of Sils Maria käsittelee roolihahmon rakentamista vanhan/nuoren näyttelijäpolven kannalta, elokuvan rakenne on haastavampi ja jo itsessään niin paljon tulkintoja avaava, että Clouds of Sils Maria kannattaa nähdä, vaikkei tällaisista metataiteellisista tarinoista muutoin pitäisikään.

Näyttelijöiden keskustelut näyttelijyydestä ja eritoten naisnäyttelijyydestä keskittyvät siihen, miten amerikkalaisen viihdeimperialismin ehdoilla voi toimia - vaikka koskaan ei mainitakaan ääneen eurooppalaisen taidefilmin ja amerikkalaisen massaviihteen vastakkainasetelmaa. Aivan kuin toisesta maailmasta ovat sitten ne rooliharjoitukset, joita Juliette Binochen esittämä vanheneva supertähti ja tämän avustaja Kristen Stewart näyttelevät näyttelevänsä. 

Harvoin näkee teatterissa enää näin vahvaa naisten väliselle energialle rakennettua draamaa. Vertailukohtaa joutuu hakemaan Bergmanin elokuvista ja eritoten "Personasta". Jossain elokuvaa oli verrattu vanhaan "All About Eve" -filmiin, mikä kuitenkin osoittaa vain tarinan lähtökohtiin.

*

Clouds of Sils Maria  on jaettu kolmeen jaksoon tai näytökseen, jotka vähitellen valuvat toistensa sisään ja pohjustavat katsojan ajatukset miettimään niitä metakysymyksiä, joita seuraava jakso sisältää. Ensimmisessä jaksossa tehdään matkaa kohti Alpeilla sijaitsevaa retriittiä, kun yllättävä uutinen muuttaa päähenkilön motivaatiota esittää hahmoa, jonka nuorempaa versiota hän on esittänyt omassa näyttelijäuransa alkuvaiheessa. 

Toisessa jaksossa Binochen esittämä näyttelijä on jo muuttunut sen oloiseksi, mitä hänen hahmonsa pitäisi olla, ja suhtautuu myös apulaiseensa niin kuin hahmonsa suhtautuisi. Repliikkiharjoitusten aikana katsoja joutuu muistuttamaan itseään aika ajoin siitä, että nyt nämä hahmot vain harjoittelevat toisen kertaluokan hahmoja eivätkä puhu omasta herra-renki-suhteestaan; mihin kuitenkin useat repliikit sopisivat. Onko hahmo aina vertauskuva jostakin -kysymys on yhtä paljon kiinni perspektiivin vaihtelusta, nopeastakin, kuin elokuvan nimeksi nostettu symboli, käärmemäinen pilvimuodostelma Alppi-laaksossa.

Toisen jakson lopetus on siinä määrin yllättävä katkos, samoin kuin tyyliltään poikkeuksellinen jakso jossa avustaja (siis Stewart) yrittää "paeta" retriitistä autolla, että katsoja on valmiiksi pehmitetty kolmannen jakson asteen verran pidemmälle vietyä sekoitusta siitä, milloin näyttelijä esittää hahmoaa ja milloin näyttelijän elämästä on tullut itsessään vangitseva hahmo. Tätä elokuvaa voisikin hyvin katsoa rinnatuksin "Pyöräretkellä Molieren kanssa" -elokuvan keralla: samoja hienoja ikuisuuskysymyksiä näyttelijäntyöstä. Kysymykset ikääntymisestä ja tehdyn uran mahdollisesta SUUNNASTA ovat varmasti läheisiä ohjaaja Assayasille. jolla siintelee ensi vuonna 60 ikävuoden deadline.

Mutta Clouds of Sils Maria on myös tavattoman ärsyttävä elokuva, väärällä tavalla ärsyttävä. Sen ironia on niin helppoa ja pilkastaan huolimatta niin rähmällään näyttelijäjulkisuuden edessä, että musta huumori avioerojen ja itsemurhien kirjomasta googlejulkisuudesta ei erotu elokuvan alkupuoliskon oikeasti vakavista kuolema-aihelmista. Binoche on hahmossaan erinomainen ja hänen kliseiset naurunpyrskähdyksensä antaa anteeksi, onhan kyseessä myös HÄNEN näyttelijäkuvansa armoton myllytys.  

Kristen Stewart on toiseen jaksoon päästäessä hänkin yllättävän hyvä ja lujaluontoinen epäselvän pintapuolisessa roolissaan. Uuden sukupolven näyttelijätärtä esittävä Chloë Grace Moretz puolestaan on vieläkin ärsyttävämpi kuin mitä hänen olisi tarkoitus olla - aivan kuin ohjaaja Assayas ei olisi muutoin uskonut tarinaansa ilman Moretzin kaltaista aadeehoodee-ylinäyttelemistä. Juuri scifi-filmeihin kohdistuvat vitsit näyttelijäntyön turhauttavuudesta ovat sinänsä erinomaisesti kohdennettuja.

Ehkä Clouds of Sils Maria -elokuvan jättämä epävarmuus, miten tosissaan tämä sisäpiiriläiseltä vitsikierrokselta tuntuva filmi pitikään nyt ottaa, vertautuu kohtuullisen hyvin Assayasin ensimmäiseen isoon elokuvaan Irma Vep. Yhtä hukassa hahmojensa kanssa, mutta myös yhtä kiehtovan hyväntahtoinen hankalille ihmisluonteille.