Tukkateatteri: Rikhard III (näytelmä)

 

William Shakespeare: Rikhard III
Tukkateatteri, ensi-ilta 31.3. 2026
Ohjaus: Katri Häti
Lavastus: Antonio Canals 

 

Kesken sonettikuuta lienee syytä sanella muutama muistiinpano tuoreimmasta paikallisesta Shakespeare-toteutuksesta, Tukkateatterin Rikhard III:sta, etenkin kun kyseessä on sen suurin tuotanto, ainakin teatterin omalla kamarinäyttämöllä. Myös ohjaajalleen Katri Hätille se on ollut isoin ohjaustyö, tavallaan myös henkilökohtaisin, koska Katri on aikoinaan tehnyt opinnäytteensä kyseisestä näytelmästä.

Sovitukseltaan näytelmä on kaikin tavoin perinteitä kunnioittava eli luvassa on paljon sisääntuloja ja poistumisia näyttämölle/ltä, sekä kaikki alkutekstin runolliset sävyt säilyttävä dialogi. Se, mikä aina yllättää – vaikkei pitäisi – Shakespeare-toteutuksessa, on kielen sujuvuus harrastajanäyttelijöidenkin ilmaisussa. vielä ensi-illassa Rikhardin repliikkien aloitukset tuppasivat muutaman kerran unohtumaan näyttelijöiltä, mutta sisällä kielessä he olivat milteipä liiankin sujuvasti eli piilomerkityksiä makustelematta. 

Rikhardissa isoin vastuu on nimiosaa esittävällä näyttelijällä. Hänen on kannettava
'juontajamainen', voisi sanoa esikertojamainen asemansa ja osoitettava repliikkinsä ironinen kääntöpuoli yleisölle, kolkon kohtelias julkipuoli suostuttelemalleen hoviväelle. En muista aiemmin nähneeni Katja Ikosta Tukan tuotannoissa, joten hänen tekemänsä itsevarma pahis, joka jaksaa erottua näyttämökuvasta, oli jo itsessään esityksen sellainen elementti, joka sähköisti aina tilanteet, kun Rikhard saapui näyttämölle.

Pitkää klassikkonäytelmää seuratessa tuli taas mieleen sekin, miksi harrastajateatterit pitävät yllä kiinnostusta teatterin mahdollisuuksiin: harrastajat joutuvat käyttämään mielikuvitusta niihin ratkaisuihin, joita laitosteatterit hoitavat rahalla ja rutiinilla. Siksi kohtausten vaihtuessa katsojan tarkkaavaisuus saa aina uuden sytykkeen: mitenkäs ne selviävät tämän kohtauksen toteutuksesta... 

Näyttelijäkiinnityksissä harrastajateatteri pystyy puolestaan käyttämään sellaisia luovia ratkaisuja, jotka laitosteatterissa olisivat lähes mahdottomia. Esimerkiksi Rikhardissa oli noitamaisen kuningattaren, Margaretin rooliin kiinnitetty seniorinäyttelijä, joka deklamoi pitkät hurjat kiroukset tavalla jollaista en ole teatterissa ennen kuullut. Lähinnä se hengästymätön kaksitotinen ilmaisu muistutti vanhasuomalaista loitsemista, joka toi Rikhardiin kauhufantasian ilmapiiriä yllättävän roolituksen ja vakaasti paahtavan esitystapansa vuoksi. Moinen sovitusratkaisu on sillä rajalla, särkeekö se kamarinäyttämöllä käytävän seurapiirimäisen varovaisen pallottelun korkeakirjallisilla repliikeillä, mutta saa Tukan sovituksen hyvällä tapaa erottumaan ja muistumaan katsojien mielessä.

 

Rikhardin ohjaaja ja näyttelijät kumartavat ensi-illassa

Pienen näyttämön ja ison roolikatraan yhdistämisessä ammattimaisin osa Tukan toteutusta oli Maken eli Antonio Canalsin laatima lavastus, jonka konseptia ehdotin patentoitavaksi, niin erikoisen modulaarisesti se mukautui kohtauksittain. Loppuhuipennuksena nähtävässä taistelussa lavasteet vedettiin kokonaan sivuille, jonne näyttämöä oli levennetty puoli metriä molemmin puolin. Näin pienillä muutoksilla näyttämötila muuttui isommaksi kuin mitä olen koskaan Tukalla nähnyt, ja taistelun koreografiaan oli saatu juuri sen verran tilaa, että se näytti siltä kuin Shakespeare-sovituksen lopputaistelun pitääkin, viitteellisen kunniakkaalta... missä Rikhardin kuolema on lopultakin aika vaatimaton tapahtuma, mutta niin kai sen pitää perinnettä (eikä Hollywoodia) kunnioittaen käydäkin. 

Monella tapaa Rikhard III on Tukkateatterin näyttävimpiä projekteja, ja silti siinä noudatetaan nuorisofutiksen tapaan periaatetta, että kaikki ketkä tohtivat pääsevät pelaamaan. Harrastajateattereiden pyöriessä paljolti naisvoiman varassa nähdään lavalla melkoinen määrä irtopartoja ja -viiksejä, mutta housuroolien huumori ei syö paljoakaan näytelmän tunnelmasta – ja Shakespearen kirjoittama komiikka näkyy ylipäänsä toimivan sujuvammin ja suvereenimmin harrastajateatterissa kuin tragiikka... mutta tämähän johtuu enemmänkin aikakaudesta kuin teatterilaitosten erilaisuudesta. 

Itse asiassa koomiset kohtaukset ovat niinkin hervottomia, että ne yhdistämällä Tukkateatteri saisi ympäri vuoden täydet katsomot vetävän pikkujoulunäytelmän. Mutta Rikhardin jälkeen toki toivoo, että muitakin WS:n klassikkoja nyt uskalletaan tuoda kamarinäyttämölle kuin muutama vuosi sitten pyörinyt Macbeth ja nyt Rikhard III.

Yli kolmetuntinen esitys (väliaika lukien) on harrastajateatterin tuoleilla maratonmainen kokemus myös katsojalle, mutta erittäin vahvasti tätä sovitusta suosittelen kokemaan jo pelkästään siitä ilosta, mitä on päästä kuulemaan Shakespearen kieltä, Matti Rossin käytännöllisen (näyttämöilmaisun) ja runollisen (kielikuvarunsaan) puolen taiten yhdistävänä suomennoksena.

Btw: Vasta loppuhuipennuksen yhteydessä tajusin, miten tasaisen varovasti taustamusiikki oli soinut. Kiitän siitä. Mikään ei teatterissa niin ärsytä kuin elokuvamaisesti tunnelmia pakkaava tunnelmamusiikki. 

 
Lisätiedot näytelmästä ja vuoden 2026 esityksistä:
https://tukkateatteri.fi/ohjelmisto/rikhard-iii/