"Helsingin Sanomien kulttuurisivut ovat Suomen vaikutusvaltaisimmat. Niissä julkaistiin juuri ydinvoimalaräjähdyksen kokoinen juttu kirjailija Leena Parkkisen nukkekodista, minkä jälkeen kaksi kulttuuritoimittajaa avautui rakkaudestaan itseensä ja levykokoelmiinsa." (Jyrki Lehtola, 7.5. 2021, Iltasanomat)
Oletan, että tammikuu 2025 antaa riittävän kuvan siitä, millaista kulttuuriosaston määrällinen ja laadullinen anti nykyisellään on. Syksyllä olisi enemmän teatterin ensi-iltoja ja ennen kaikka enemmän kirjajulkaisuja, mutta niistä tehdyt jutut eivät välttämättä nostaisi juttujen keskimääräistä laatua. Kesällä taas juttujen aiheet ohenevat entisestään, festari-raportit ja muut vastaavat senttaukset vievät osastoa vieläkin syvemmälle some-postausten maailmaan.
Mitään yllättävää Hesarin päivittäisestä haravoinnista ei selvinnyt. Se, miten vähän taiteenalojen arvioissa välitetään itse taiteesta, on jakautunut juuri sellaisella tavalla kuin mikä oli mielikuvani:
- Klassisen musiikin ja "taidemusiikin" (kuten "kokeileva pop") kohdalla jutut suunnataan niin ilmatiiviisti taiteenalan sisälle, etteivät jutut kommunikoi juuri laisinkaan musiikkialan tapahtumista yleissivistävästi kiinnostuneelle. Levyarviot toimivat samoin niiltä osin kuin jutuissa katsotaan tärkeäksi korostaa lajin tai alalajin osaamista.
- Kirjallisuuden arviot ovat jakautuneet jyrkästi kirjoittajien sukupuolen mukaan: naiset kirjoittavat naisten kirjoista naisidentiteettiin keskittyviä juonikuvailuja ja moraalisia arvoarvostelmia; miehet kirjoittavat miesten kirjoista aiheiden yleistettävyyteen kohdistuvia juonikuvailuja, satunnaisesti myös lajikohtaisuuteen liittyviä mutu-luonnehdintoja.
- Teatterijuttuja oli tammikuussa tarjolla niukasti, koska näytäntökausi on vasta käynnistymässä, mutta juttujen taidepitoisuus oli pettymys näiltäkin osin, koska juuri teatteriarviot ovat ollet K-osastossa viimeinen luotettava linnoitus. Sivumennen sanoen: tanssitaidetta arvioivien juttujen osuus on K-osastossa silmiinpistävästi vähentynyt. Ainoa asia, josta voin olla kiitollinen.
- Elokuva-arviot edustavat K-osaston laiskinta ja epäkriittisintä senttailua. Kun aiemmin Hesarikin sentään julkaisi ARVOSTELUJA, niin nämä "arviot" ovat samanlaista taiteenalasta piittaamatonta pikakirjoitusta kuin aikoinaan "nippuarviot". Niitä ei mitenkään erota "Televisioarvioista", olipa juttu julkaistu K-osastossa tai lehden tv-osiossa.
- Tietokirja-arvioiden määrä (6 kpl/kuukausi) Hesarissa on hälyttävän pieni. Niiden keskimääräisestä laadusta ei voi sanoa mitään kattavaa. On yllättävää, ettei niitä käytetä enempää kulttuuriuutisten lähtökohtana, mikä sentään olisi journalistisesti helppo ja perinteinen keino yhdistää henkilöuutinen ajankohtaiseen aiheeseen. Tietokirja-arvioiden supistuminen sopii siihen kehitykseen, että Hesari käyttää yhä vähemmän ulkopuolisia asiantuntijoita juttujen tekijöinä.
Siihen voin vastata kahdella valokuvalla K-osaston satunnaisesta sivusta, ensimmäinen vuodelta 1998 ja toinen vuodelta 2001. Tätä runsautta, asiantuntemusta ja kriittisyyttä haluaisin K-osastosta edelleen löytyvän.
Kulttuuri-osaston haravointi loppuu tällä kertaa tähän. Vuoden päästä jatketaan ja katsotaan, minkä verran K-osaajista on jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti