4.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-15) KOOSTUVAT:
4 sivua: maaseudun nolot ilmiöt -tyyppinen feature-juttu Ikirouta-yhtyeestä. Hesari lypsää nyt täysillä iskelmän ja rockin yhdistäviä ilmiöitä, koska niiden oletetaan saavan kolmen sukupolven lukijakuntaa. Uutissisältöä jutussa on 7 lyhyttä kappaletta eli vähemmän kuin kuudestoista osa jutun sivupinnasta: musiikkitoimittaja Pekka Laineen haastatteluun perustuva tieto raskaan musiikin melodiapohjasta. Muu osa jutusta kuvailee bändiä ja heidän keikkaansa. Kuvitusta on taas puolet, mm. kokonainen sivu pelkkää fanihuppareiden selkämystä. Tällaisen kuvituksen on tarkoitus asemoida lukija & HS-toimittaja samanarvoiseksi kansan takarivissä seisovaksi mutta SIITÄ EROTTUVAKSI tarkkailijaksi.
Uutisarvo * | Journalismina **
4 sivua: sarjakuvataiteilija Anu Kotilaisen haastattelu, jossa on vähemmän mitään kulttuuriin tai taiteeseen liittyvää kuin Hyvinvointi-osastoon sijoitetussa 4 sivun haastattelussa kirjailija Irene Zidanista. Juttu keskittyy siihen, miten Kotilainen tuli kaapista ja että ”Lesbojen kanssa deittailu oli kuitenkin ihanaa.” Yli puolet jutusta on naistenlehti-tyyppisiä poseerauskuvia Kotilaisesta.
Uutisarvo - | Journalismina -
1 2/3 sivua: Kirja-arvio J. Peldezin arktisen tutkimusta käsittelevästä kertomusantologiasta. Kertaakaan jutussa ei käsitellä kohdeteosta tietokirjana, vaan ainoastaan referoidaan varhaista matkailua arktiselle. Kehystetty kirjoittajan egolla: Kirsikka Moring muistelee sankariturismiaan Siperiassa. 80-vuotiaalle tämä sallittanee, mutta miksi juttu on naamioitu kirja-arvioksi?
Uutisarvo * | Journalismina *
1/3 sivua: Kolumni vuoden 2024 tv-sarjojen parhaimmistosta. Some-ihquilu tv-sarjoista on 2020-luvulla vakiintunut sanomalehtien palstoille. Kun 99% sarjoista on halvalla tuotettua formaattiroskaa, ei mitään klassikoita ole mihin kirjoittajien tarvitsisi viitata eikä mitään av-draamaan perustuvia laatukriteereitä tarvita "huippusarjoista" intoilemiseen. Alrothin maku sarjojen suhteen ei ole sentään kapeimmasta päästä.
Uutisarvo * | Journalismina **
1 1/2 sivua: Kirja-arvio venäläisiä emigranttikirjailijoita käsittelevästä teoksesta. Varmasti ajankohtainen teos, mutta ihan en usko väitettä, että ”useat” emigranttikirjailijoiden avainkysymyksistä ovat yhä samoja kuin 1800-luvulla. Tämä voi olla kirjankin väite, mutta historian dosentti kirjoittajana voisi osoittaa kriittisyyttä edes tältä osin eikä heittäytyä Ropponen&Sutisen faniksi, kuten jutussa suoraan ilmaistaan. Kuvitusta YLI puolet.
Uutisarvo *** | Journalismina **
1/2 sivua: Kirja-arvio Kale Puonnin dekkarista. Kriitikon mukaan kyse on ”konkarikirjailijasta” millä hän tarkoittanee ”ex-hesalaista kyttää”, sillä kukaan ei ole Tampereen leveysasteella kuullut Kale Puonnista. Arviossa ei ole sanaakaan teoksesta sanataiteena.
Uutisarvo - | Journalismina *
1/3 sivua: Uutisjuttu (osaston ensimmäinen) klassikkojen tekijänoikeuksien vanhenemisesta. Esimerkeissään yllättävän monipuolinen uutisaihe, mutta tekijänoikeuden erilaisesta vaikutuksesta eri taiteissa saisi olla edes muutama ajatus. Taas kuvitukselle uhrattu lyhyestäkin jutusta puolet tilaa.
Uutisarvo *** | Journalismina **
1 sivua: Sekalaisia uutisjuttuja: joku muotitalon perustaja on kuollut ja Blake Lively -näyttelijä jatkaa oikeuskiistaa kunnianloukkauksesta. Miksi näiden pitäisi kiinnostaa suomalaista lukijaa? Pakollisia naistenlehti-täkyjä?
Lisäksi uutinen, että tv-sarja on tehnyt katsojaennätyksen suoratoistopalvelussa. Kuka tätäkään tietoa tarvitsee? Miksi se pitää kertoa myös Hesarissa?
Uutisarvo - | Journalismina *
2/3 sivua: Kirja-arvio Miia Toivion runoteoksesta. Nykypäivän kirja-arvioille tyypillisesti jopa runoista voi kirjoittaa arvosteluja pelkkään sisältöön keskittyen. Runouteen erikoistunut kriitikko Rantama ei vaivaudu yhdelläkään sanalla selittämään mitä Toivion lyriikka on tyyliltään ja miksi juuri Toivio on ”parhaita juonellisten kokonaisuuksien luojia” nykyrunoudessa. Keitä ne muut ovat? Kaikki kaksi vai kaksikymmentä?
Lisäksi ensimmäinen kolmannes arviota käytetään sen kertomiseen, että hyvässä kirjassa ei ole välttämättä tarinaa lainkaan. Tämä lienee Rantaman käsitys kulttuuriosaston skuupista. Kolmannes jutun pinta-alasta henkilökuvaa.
Uutisarvo ** | Journalismina **
Lisäksi 1 sivu osaston kansikuvaa.
Kokonaisuuden arvio:
- Siitä pitäen kun HS siirsi torstain Hyvä elämä -liitteen lauantaille, on kulttuurin osuus B-osiossa hämärtynyt, kun suurin osa jutuista muistuttaa naistenlehtien erittäin helposti kierrätettävää self help -journalismia. Vielä 20 vuotta sitten olisin maksanut saadakseni HS:sta pelkästään B-osion luettavaksi (kuten Le Monde joskus kehitti omaa tuotettaan), mutta nykyään haluaisin alennusta ja kutistettua lehteä ilman B-osiota.
- Osaston kansikuva on sisällöltään täysin sama kuin sivun B17 sisältö! Tämä on HS:n nykylinja erityisesti B-osiossa: aina vain enemmän ja yhä isompia, uutisarvoltaan tyhjiä kuvituskuvia sisällön kustannuksella, vaikka nettiaikana sanomalehdet olisivat viimeinen reservaatti tekstijournalismille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti