6.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:
1 sivu: Kirja-arvio Rekola-elämäkerran kakkososasta. Tietokirja-arvio yrittää poimia paksusta elämäkerrasta kohdetta luonnehtivia yksityiskohtia, joten lukiessa hukkaa nopeasti fokuksen, mikä moisen jatko-osan uutisarvo oikein on. Mitä palvelee kriitikon valitsema esimerkki, että ”Runoilija innostuu azerbaidzanilaisen matemaatikon Lofti Zadehin sumean logiikan teoriasta. Sen mukaan…” jne? Tämähän on kuin irvikuva tietokirjakritiikistä!
Kriitikko Hytönen kysyy lopulta, muttei vastaa, onko tuhatsivuinen elämäkerta Rekolasta kellekään tarpeen. No, jos kriitikolla ei ole vastausta, niin onko hänen "kritiikkinsä" sekään muuta kuin suurta runoilijaa muisteleva pakkopulla?
Uutisarvo * | Journalismina *
2/3 sivua: HS-analyysi klassisen musiikin boikotoinnista, etenkin venäläisten esiintyjien. Hyvin koottu juttu ajankohtaisesta aiheesta. Puuttuvat kuitenkin kommentit korkeakulttuurin ja viihteen boikotointien erilaisuudesta. Nyt juttu näyttää kulttuurieliitin sisäiseltä närästykseltä.
Uutisarvo ** | Journalismina ***
1/3 sivua: Kirja-arvio T. Valjakan esseeteoksesta. Hesarille ei ole mikään jääviysongelma tehdä ylistäviä arvioita omien toimittajiensa ja kriitikoidensa teoksista, pikemminkin päinvastoin. Kriitikko Valjakan esseistiikkaa kriitikko Enroth kuvailee, että avausessee on ”oodi” joka ”kimaltaa ja värisee kuin elämäntunnolla ladattu aamuhetki”. Ja tämän pitäisi olla tietokirjakritiikkiä? Kiinnostavampaa olisi kustantamon (Parvs) esittely kuin tämä sisäpiirioodeilu.
Uutisarvo * | Journalismina *
1 sivu: Uutisjuttu ja taustoitus, Washington Post on hyllyttänyt Pulitzer-palkitun pilapiirtäjän. Jutun on tehnyt sama Vesa Sirén kuin edellisen sivun boikottijutun, joten hän hieman täydentää analyysinsä kokokuvaa. Puolet jutusta on kuvitusta, mutta vain pieni kuva edustaa sitä mitä lukija haluaisi nähdä eli poliittisia pilapiirroksia. Iso kuva on Charlie Hebdo -muistokukituksesta, mikä ohjaa lukijan odotukset täysin pieleen. Muuten uskottaava kooste lehdistön liikkumatilasta - paitsi että Hesari haastattaa taas omaa toimijaansa (Ville Ranta) asiantuntijana, ikään kuin HS olisi tällä tavoin todistetusti liberaalimpi kuin WP. Käsi käden pesee ja aina joku Ville Rannankin selän.
Uutisarvo ** | Journalismina **
1/5 sivua: kooste pieniä uutisjuttuja.
Uutisarvo ** | Journalismina **
4/5 sivua: Henkilöhaastattelu somevaikuttaja Laitisesta, joka on myös ”taideasiantuntija”. Naistenlehtimäinen juttu, jossa kärki on raha ja medianäkyvyys: ”Taidetta voi hankkia kodin arkielektroniikan hinnalla”. Laitinen nostaa varoittavaksi esimerkiksi porilaisen taiteilijan saaman 130 000 e apurahan, koska iso summa olisi reilua jakaa usealle taiteilijalle. Jutun muu pinkinsävyinen sisältö ei kyllä sovi tähän huoleen.
Uutisarvo * | Journalismina **
Lisäksi 1 sivu mainosta ja 1 sivu osaston kansikuvaa joka on sama kuin puolet seuraavasta sivusta vievä henkilökuva Rekolasta.
Kokonaisuuden arvio: Maanantaiksi normaalia runsaampi pläjäys kulttuuria, ehkä siksi ettei lehti huomenna ilmesty, mutta ainoa juttu jonka normaalioloissa olisin lukenut on pilapiirtäjä-uutinen. Kritiikkiä tarjoavia aiheita ei käsitellä syvällisesti (kuten taidenasiantuntijan haastis) ja ajankohtaiset uutiset ovat liian sisäpiirimäisiä (kuten boikottijuttu).
Ymmärrän sisäpiirimäisyyden kritiikin, mutta mitä on tuo "syvällisyys", jota kaipaat? Luulin syvällisyyden kadonneen postmodernismin myötä. Minä nyrpistelen nenääni siitäkin, että Hesarin tiivistelmässä Rekola-elämäkerta ilmoitetaan "syväluotaavaksi" teokseksi. Se on löysä sana.
VastaaPoistaMinä ilahtuisin ihan pinnallisistakin muutoksista Hesarin kulttuurijutuissa. Esimerkiksi mainitun elämäkerran kritiikki on huolimattomasti kirjoitettu. En jaksa uskoa, ettei Ville Hytönen tietäisi lopetusmerkkisääntöjä epäsuorien kysymyslauseiden jälkeen ("Lukija joutuu kysymään itseltään, onko - -?", "Voi tietysti kysyä, onko - -?"). Tällaiset toki ohittaa nopeasti, kun on iso kuva runoilijasta ja tiivistelmästä voi lukea, mistä jutussa on kyse. Mutta Hesari ei enää välitä. Riittää, että kriitikkona on riittävän tunnettu nimi.
Totta kyllä, on kohtuutonta odottaa sanomalehden kritiikiltä tai uutisjutulta sellaista taustatietoon peilaavaa syvällistä kommentaaria kuin kulttuurilehtien vastaavilta jutuilta.
VastaaPoistaJournalismin kahdesta periaatteesta, tasapuolisuudesta ja ajankohtaisuudesta, toivoisi Hesariin(kin) lisää edes sitä ajankohtaisuutta kun ei kerran kulttuurin eri alueita (ja maakuntia!) vaivauduta tasapuolisesti luotaamaan. Mitä esimerkiksi Rekolan runous merkitsee nykypäivässä ja miten tähän sopivaa tietoa tai tätä herättelevää ymmärrystä löytyisi elämäkerrasta? Tai vieläkin paremmin: miten Rekola-elämäkerta vastaa 2000-luvun muita elämäkertateosten ihanteita ja mikä Joutsijärven tyylissä erottaa teoksen niistä. Kriitikko eli kirjailijaliiton pj Hytönen aivan hyvin osaisi vastata näihin kysymyksiin, jos viitsisi.
Ja juu, minäkin ilahtuisin pinnallisistakin muutoksista HS:n kulttuurijutuissa. Kun esimerkiksi Tero Kartastenpää tuli/palasi Hesarin kulttuurisivuille pari (?) vuotta sitten, hänen omaperäinen mutta asiantunteva tyylinsä haastoi heti kaikki muut osaston kirjoittajat. Mutta ei siitä mitään sitten seurannut ja harvoin TK:n juttuja enää lehdessä näkee. Ikävä on jopa Putte Wilhelmssonin muinaisia irroitteluja, joissa kritiikin kohdeteos oli hyvä tekosyy lukijoita piiskaavaan kouluttamiseen.