Eikä sekään ihan riitä. Kun syksyn ensimmäiset eteeni saapuneet kirjat olivat Marissa Mehrin "Veristen varjojen ooppera" ja Kai Ekholmin sekopäinen dekkari, jossa ei mitään kerrota eikä kuvailla vaan etupäässä KOMMENTOIDAAN, tuli samanlainen olo kuin sen saksalaisen kaupan edessä, joka oli erikoistunut valmistamaan hauskutteluversioita täytetyistä eläimistä.
Ja kuitenkin juuri tällaiset teokset jos mitkä uhmaavat kaunokirjallisuuden kovaa kaanonia, koska ne on tehty kaikkien sääntöjen vastaisesti, suostumatta edes genrekohtaiseen sovinnaisuuteen. Juuri tällaisista teoksista kuin Mehrin ja Ekholmin voi todellakin uskoa, että kirjoittajat ovat tehneet juuri sellaiset kirjat jollaisia itse haluaisivat lukea. Siksi niistä löytyy aivovoimaa uhmaavia elliptisiä virkkeitä kuten "Hikiset kiihkoilijat ja alati harhailevat, kosteat silmät." Siksi niitä ei pitäisi arvioidakaan sanataiteen saavutuksina, vaan kaahauskilpailua muistuttavina urheilusuorituksina jossa tärkeintä on jättää jälkeensä rennosti romuttunut tyylioppi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti