Ihminen on juuri niin vanha kuin tuntee kuolevansa. Kuitenkaan en ole varma, kumpi tuntuu enemmän ikuisuudelta, hikoilla hengiltä zombien takarivissä vai akateemisten naisten eturivissä. Samastumisen mahdollisuudet ovat niukat eikä tutun queer-tilan aukeneminen jaksa naurattaa lihasten kirkuessa tottumattomuuttaan. Pian ei itseään muista kuin tutusta hienhajusta. Tuoksu, poika, tuoksu.
On miltei kymmenen vuotta siitä, kun Turussa osallistuin yliopiston järjestämään henkilöstöliikuntaan. Sen jälkeen en ole harrastanut liikuntaa millään lailla. Alkoi olla pakko. Viime kevään vierailu fysioterapeutilla osoitti, että keho alkaa jumittua kuin ruostunut kone, peruuttamattomasti.
"Äijäjumpaksi" kutsuttu vanhustapaaminen ei ole motivoivin tapa jumpata itseään nuoremmaksi, mutta jos kunto on rapistunut tarpeeksi, mahdollisuudet jäädä henkiin lihasten ja nivelten äkillisestä herättelystä ovat moisella kurssilla todennäköisemmät - ottamatta huomioon sitä tosiseikkaa, että muut "äijät" ovat minua parempikuntoisia vaikka olisivat jo kaksi vuosikymmentä lähempänä seuraavaa elävien kuolleiden genreä.
Groucho Marx oli oikeassa, mutta erehtyi lajissa, aivan kuten se toinenkin Marx.
Donna Harawaykin oli oikeassa, mutta erehtyi lajissa, aivan kuten Ellie Arraway.
"Mutually Exlucive Identities". Mitä se olisi suomeksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti