"Korppikotkan kolme päivää" -elokuvan näkeminen pitkästä aikaa osoittautui edelleen yhtä vaikuttavaksi kuin mitä se oli joskus 1980-luvulla kun sen näki yhtenä ensimmäisistä videovuokraamon klassikoista.
Mutta elokuvaa seurannut Teeman dokumentti oli yhtä tyhjänpäiväinen kuin useimmat muutkin näistä YLEn leffa & dokumentti -komboista. Elokuva taustoitettiin puoliksi Watergate-skandaaliin ja puoliksi ohjaajansa Sydney Pollackin uraan. Selitystä elokuvan klassikkoudelle ei kuitenkaan osattu tarjota sen enempää ohjaajan tai pääosan Redfordin suulla kuin mitä aiemmin viikolla SUPOn vastavakoilun pomo sitä kykeni tekemään.
Kahteen kertaan dokumentissa siteerattiin Pollackin kommenttia, että viihteen "viitekehyksessä yritetään tehdä jotain suhteellisen älykästä." Ainoa käytännöllinen itseanalyysi ohjaajalta oli se, että hän yrittää saada näyttelijät sen oloiseksi kuvassa, etteivät he näytä kuvatuilta - että heitäkin ikään kuin vakoillaan.
Mutta jos vilkaisee Pollackin ohjaajauraa niin ei siellä mitään "suhteellisen älykästä" nouse mieleen, vaan "Minun Afrikkani", "Tootsie" ja kammottava re-make "Sabrinasta".
Sen sijaan muistan ihmetelleeni Kubrickin "Eyes Wide Shut" -elokuvan dokumenttia katsoessani, miksi niin valtavan kokenut ohjaaja voi näyttelijäksi päästessään kummastella häneltä vaaditun suorituksen perusteellisuutta.
Ja jos Kubrick perfektionistina sai Pollackista kuukausien jälkeen irti saman verran kuin mitä Pollack sai irti Redforista, niin mitä se näyttelijäohjaus elokuvissa edes tarkoittaa? Ehkä ei muuta kuin että näyttelijä adaptoidaan tarinan maailmaan. Redford pääsi nopeasti kiinni Korppikotkan rooliin, koska tarina oli niin lähellä aikakauden paranoidia ilmapiiriä. Mutta "Eyes Wide Shut" on paranoian kuvauksena monitasoisempi ja juutalaisen elokuvaintellektuellin, Pollackin, valitseminen rooliin on voinut olla Kubrickin kaltaiselle metaelokuvien tekijälle näyttelijäfakkia tärkeämpää. "Suhteellisen älykästä", sanapari parhaassa merkityksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti