KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2023

Proosaklubilla Helsingin Lääkäripäivillä 26.1.

Työväen näyttämöpäivillä 27.-29.1.

Keväällä ilmestyy kirjani Fantastiset vankilat Kulttuurivihkoilta

Syksyllä ilmestyy kirjani Alfred Hitchcockin 30 klassikkoelokuvaa Avain-kustantamolta

8.-11.6. Eurocon Uppsalassa




keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Sara (näytelmä)

 

Virpi Rautsiala eläytyy Sara Hildéniksi.

Käsi ylös, kuinka moni kuopiolainen tietää kuka oli Sara Hildén


Taitaa olla sama jos kysyisi kuinka moni tamperelainen tietää Romu-Janne Hyvärisen.


Tosin jos Kuopion kaupunginteatteri tekisi monologinäytelmän Romu-Jannesta niin katsomo olisi täynnä. Sen sijaan "Sara" näkyi saavan penkeistä täyteen kymmenyksen, jos sitäkään. Ilta tuntui kuin paluulta korona-aikaan, jolloin teatteria ja taidetta pidettiin ruttopesäkkeistä pahimpina.

Taiteen merkitystä "Sarakin" käsittelee. Monologinäytelmän muoto välittää tästä enemmän kuin sisältö. Sisältö eli teksti on oikeastaan hämmästyttävän konventionaalinen ja laimea Sara Hildénin persoonaan nähden. Dramatisoidun elämäkerran elottomuus johtunee siitä, että "inspiraationa" on käytetty Anna Kortelaisen kirjaa (2018) Hildénistä. Tuloksena on polyfoninen puhesarja haalean empaattista seurapiiriseurantaa ja hihkuilevaa taideaatetta, jossa ei edes yritetä analysoida Hildénin taidenäkemystä, vaan korvataan se teinihartautta muistuttavilla Manner- ja Södergran-sitaateilla. Tätä tällaista Kortelaisen mittaluokan feminismiä siis.

 

Mutta esitys itsessään on niin hieno, että aivan yhtä hyvin se voisi kertoa Romu-Jannesta kuin Sara Hildénistä. Polyfonisen puhesarjan esittää yksinään Virpi Rautsiala sellaisella tarkkuudella kuin olisi esittänyt Hildénin elämää havainnollistavia henkilöhahmoja koko ikänsä. Vain muutamat horjahtelut sanavalinnoissa paljastavat, että näytelmän ensi-illasta on runsaat kaksi viikkoa. Rautsialalla on ainutlaatuisen selkeä ja kantava ääni, joten hänen ei tarvitse paljoakaan muuttaa puheensävyä erottaakseen henkilötyypit toisistaan, heistä toistuvimpana Hildén kolmessa eri ikävaiheessa ja aviomies Enroth kolmessa eri humalatilassa. 

Lavastus koostuu yhdestä tikastelineestä ja isosta mobiilista, jota Rautsiala purkaa vähitellen kehyksiksi, mikä on älykäs keino rytmittää näytelmää teemansa mukaisesti.  Etenkin kun mobiilin kerrotaan olevan yksi Hildénin hankinnoista (eli sellaisen jäljitelmä).

Rautsiala on niin suvereeni, että Kuopion kortteeriin kävellessä mietin, pitäisikö minun tietää jotain tällaisesta näyttelijäihmeestä entuudestaan. Äitini tunnisti kyllä heti kenestä on kyse. Joten ilmeisesti pitäisi.

Eniten pidin siitä, miten rauhallisesti Rautsiala vaihtaa hahmoa. Moni muu näyttelijä briljeeraisi sillä, miten nopeasti osaa roolin myötä muuttaa olemusta ja puhetapaa, etenkin tyyppihahmoon hypätessä, minkä vuoksi joku Erkki Saarela on aivan sietämätöntä katsottavaa kun ego hohtaa jokaisesta virneestä. Mutta jopa mysterio buffoa muistuttavassa kohtauksessa, missä rivi kesäisiä turisteja jonottaa Hildénin museoon, antaa Rautsiala jokaiselle pienimmälle hahmolle riittävästi aikaa erottua. 

Näytelmän epilogilaulun tarkoitus meni kyllä itseltäni ohitse. Se on Aili Järvelän "Roihuvuori" ja vaikka Rautsiala esitti sen niin kirkkaasti, että kuulin miten katsojat takarivissä itkivät, niin en ymmärrä miksi näytelmä piti lopettaa juuri tällä helsinkiläisellä paikallisbiisillä. Vainko siksi, että Rautsialan jatsiääni pääsee siinä oikeuksiinsa? Miksei ennemmin jollain Mannerin runon sävellyksellä?


Jos "Sara" pyörisi Tampereen teattereissa se olisi varma hitti... mikä taas tuntuisi vääryydeltä sitä kohtaan, että näytelmä ei pyri tekemään Hildénistä SUURnaista, vaan pyrkii tuomaan esille tämän maanläheisyyden kovana kaupantekijänä ja ihmisenä, jonka nuoruudenhaaveet paistoivat lävitse vielä vanhanakin. Ja kun "Sarassa" ei ole oikein mitään teemaa eikä draamaakaan, lienee parempikin näytelmän TAVOITTEEN kannalta, että tamperelaisen elämää kerrotaan vain kuopiolaisella sivunäyttämöllä...

Rautsialaa itseään kelpaa mennä seuraamaan mihin tahansa muuhunkin näytelmään, ja muualle. Keväällä 2023 "Sara" saa uuden ensi-illan (21.2.) Kuopion Taidemuseossa, missä samaan aikaan on nähtävillä Hildénin suosimia modernisteja, mukaan lukien niitä puoliso Enrothin maalauksia. Esityksiä on vain kuusi, samoin kuin teatterilla, joten tuskinpa tätä näytelmää tamperelaiset ehtisivät löytääkään – kun eivät edes kuopiolaiset.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti