Mahdetaanko "The Sitting Duck" -elokuvaa (2022) tuoda Suomeen? Sehän käsittelee kriittisesti Olkiluodon uutta ydinreaktoria rakentavaa Arevaa ja kertoo miten nämä Arevan kokoiset yhtiöt delegoivat avukseen ammattirikollisia hiljentääkseen kriitikkonsa. Ottaen huomioon, että Olkiluodosta on korotettu suomalaisen energiahuollon katedraali olisi ihme, jos "The Sitting Duck" eli alunperin "La Syndicaliste" saisi mitään julkisuutta Suomessa.
Toisaalta... "The Sitting Duck" on pelkkä ranskalainen oikeusdraama, yhtä taitavasti juonen varaan tehty kuin Hollywoodin tositapahtumiin pohjaavat yksilö-vs-miljardifirma -tarinat "Erin Brockovich" (2000) tai "The Insider" (1999) tai "Peitelty totuus" (2019).
Ensimmäiset kolme varttia "The Sitting Duck" pohjustaa huolellisesti, miten merkittävässä avainasemassa sen päähenkilö oli Arevan henkilöstöpäällikkönä ennen kuin poliittisten tuulten kääntyessä vuonna 2012 huomasi kansallista ydinvoimafirnaa kaupattavan kiinalaisille. Elokuva ei ota suoraan kantaa, millaisen poliittisen pelin välikappaleeksi Isabelle Huppertin esittämä Maureen Kearney joutui, sillä varsinainen oikeusdraama käsittelee Kearneyn pahoinpitelystä alkanutta pitkää poliisitutkintaa.
Elokuvan tarinaa seuraa herkeämättä, sillä omituiset yksityiskohdat sekä rikoksessa että sen tutkinnassa ovat kuin parhaasta dekkarista: katsoja tajuaa vähitellen mitä kaikkea olisi voinut tajuta ajat sitten jos ei olisi jäänyt samojen tyhmien ennakko-oletusten varaan kuin poliisi. Miksi esimerkiksi perheen koira ei haukkunut jos rikolliset kerran tunkeutuivat Kearneyn perheen kotiin? No sillehän näytetään selitys jo elokuvan ensi minuutilla jos vain kiinnittää asiaan huomiota, ja toki sitten verbalisoidaankin myöhemmin.
Etukäteen en tiennyt tästä filmistä muuta kuin että Huppert olisi mukana ja että kyse olisi poliittisesta filmistä. Huppert onkin omiaan tällaisessa päähenkilön arvaamattomuudella pelaavassa kerronnassa. Silti elokuvan moraali kyllä falskaa jos oletetaan, että "rankoista rooleista" tunnettu Huppert tuo tarinan keskeiseen, seksuaalisen väkivallan yksityiskohdilla arvuuttelevaan rikokseen jotain skandaaliarvoa.
Aivan varmasti ne isot poliittiset kysymykset järisyttäisivät katsojia enemmän jos Huppert ei lataisi tähteydellään fiktiojännärin tuntua.
Kansainväliseen levitykseen nimen "The Sitting Duck" saanut filmi ei siis ole mikään valkokankaan välttämättömyys, mutta tarinana ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Ja mainitaan se Suomikin siellä mukana kyseenalaisissa kokeiluprojekteissa. Ja myös suomalaisille tuttu Veolia, epäiltynä täsmälleen samanlaisesta poliittisten paljastajien uhkailusta kuin ydinvoimajättiläinen.
Tässäpä siis elokuva jota Suomessa ei uskallettaisi edes ajatella, saati toteuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti