Frankie ja Johnny kuun valossa (näytelmä)

 

Melkoisia mukavuuslaitoksia nämä nykypäivän laitosteatterit. Silloinkin kun näyttämölle tuodaan työväenluokkaisia hahmoja, jotka kiroilevat ja mässäävät ja panevat railakkaasti ja paljastavat vankilavuotensa, he ovat kumminkin oikein mukavia ihmisiä jotka tykkäävät klassisesta musiikista ja harjaavat yhdessä hampaansa. Näytelmän väliajalla katsojien kuulee kiittelevän toisilleen, että näytelmässä saa onneksi nauraakin välillä. Tunnelma on hymistelevän tyytyväinen kuin lastenjuhlissa.

Enkä itsekään odottanut juuri enempää valitessani Tampereen Teatterin "Frankie ja Johnny kuun valossa" iltani näytelmäksi. Vain hieman enemmän. Edes tekstiltä, kun ei teattereiden haaleudelle mitään voi. Ja totta onkin, että Frankien ja Johnnyn karheassa yhden-yön-panoromanssissa olisi tekstinä aineksia myös vähemmän-mukavaan-esitykseen, jossa osapuolet olisivat huomattavasti epäluuloisempia, epävarmempia ja epäuskoisempia siitä, miten hämmästyttävä yhteensattuma heidän samankaltaisuutensa onkaan. 

Mutta Tampereen Teatterin valitsema mukavuussovitus saa romanssiparin seksinkin vaikuttamaan iltavenyttelyltä - eikä Johnnyn ihastelemassa "jälkihehkussa" ole pisaraakaan hientuoksuista elämänmakua. Reaaliajassa näyttämöllä valmistuva western-voileipä on sekin niin monin verroin seksikkäämpi ja eksoottisempi kuin kumpikaan näytelmän henkilöhahmoista, että näyttämöllä huomion vallatessaan se varmaan ansaitsisi Jussi-patsaan suorituksestaan.

Tottahan minä näyttelijöistä pidin, tietysti. Heidän luomansa hahmotkin olivat oikein mukavia, sellaisia keski-ikäisiä mussukoita, joiden kanssa mielellään istuisi kapakan nurkkapöydässä vaikkei kutsuisikaan kotiinsa. Ammattinäyttelijöille tällaisten leppoisten hahmojen rakentaminen ja keskinäisen kemian löytäminen niiden avulla ei vie kauaksi heidänkään mukavuusalueeltaan. Sen western-voileivän resepti on, puolestaan, kaikkien mukavuutta ajatellen painettu käsiohjelmaan. Hei, mitäs muutakaan näin mukavasta näytelmästä tarvitsee oppia?

Minä valitsin tämän näytelmän kuitenkin etupäässä siksi, että Tampereella vaihtoehtojakaan ei ollut. Jos ei halua katsella mukavaa musikaalia tai mukavaa kansanfarssia niin muuta ei ollut kuin TTT:n "Tuolit" jonka jo näin tai tämä. Ja yhtä hyvin olisi kyllä voinut pysyä kotona mukavalla sohvalla ja katsoa jostain suoratoistona Al Pacinoa ja Michel Pfeifferia.