KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TULEVIA TAPAHTUMIA

19.-24.6. Savossa mökillä
25.-29.6. Haapsalussa lomalla
30.6. Pelipäivä Rixussa
1.9. Työväenkirjallisuuden päivässä
11.9.- Matkakertomusten kurssi Sampolassa
1.-5.10. Bremenissä IAC:ssa
6.11.- Tietokirjoittaminen I -kurssi tiistaisin



keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Happy End (elokuva)

Lähes loppuun jaksaa uskoa, että "Happy End" (2018) vielä syvenee aidoksi Haneke-tapaukseksi. Mutta loppua kohden käy selväksi, että antieeppisen perhetarinan sijaan tarjolla onkin vain haalea pastissi ohjaajan urasta: vähän medialaitteilla etäännytettyä yhteiskuntakritiikkiä, vähän tekstiseksiin etäännytettyä sadismia, vähän aggressiivisella dialogilla raavittuja perhesuhteita, ja välikkeinä mykkää tilannekomiikkaa. Elokuvan lopetus tuntuu jopa röyhkeän lattealta, kunnes muistaa filmin nimen ja suostuu uskomaan, että ilman tällaista pastissiteosta Michael Haneke ei ehkä motivoituisi tekemään jotain erilaista. Seuraavaksi.

Tietysti mestarin keskinkertainenkin filmi sisältää runsaasti mietityn poikkeuksellisia kohtauksia. Niiden erilaisuus toisiinsa nähden saa havaitsemaan kytkentöjä sekä eurooppalaisten että ranskalaisten tarinoiden välillä. 13-vuotiasta armomurhaajaa esittävä sympaattinen teininäyttelijä muistuttaa Isabelle Huppertia nuorena, ja itsetuhoisan suvun vanhusta esittävä Jean-Louis Trintignant tekee tarkoituksellisen samansuuntaista hahmoa kuin Haneken "Amour'issa" (2012). Nyt vain kaikki on kylmempää, murheellisempaa, tuomitumpaa ennalta. Esimerkiksi Toby Jonesin ei tarvitse tehdä muuta kuin esittäytyä Huppertin kihlattuna niin suhde näyttää solmitun  eurooppalaisen filmitaiteen häijyksi metavitsiksi: brittiläinen liikemies on ranskalaisen partnerihahmona jossain perverssiyden tuolla puolen.

Ja tämän kaiken Haneke saa toimimaan mitään painottamatta, mitään selittämättä, erinäisiä juonenlankoja solmimatta, vaikka se sisäsiistiltä pastissilta tuntuukin. Huppertia itseään käytetään sukutarinan matriarkaksi hyvin niukasti ja hahmoa syventämättä, tietoisena siitä, mitä kinkyjä salaisuuksia katsoja odottaisi Haneken paljastavan juuri tämän "Pianonopettajasta" (2001) tutun näyttelijän kohdalla.

"Happy End" jättää hyvän olon vain siksi, että se on niin paljon tarinavetoisempi kuin tylsähkö "Amour" oli ja että tällä(kin) kertaa Haneke säästää katsojat banaaleilta yksityiskohdilta. Voisi se siis olla myös jäähyväisfilmi? Armokuolemasta jauhetaan niin paljon ja sävyttömästi, että tuntuu kuin Haneke anoisi armolopetusta koko taiteenalalleen. Vai onko se vain ärtynyt vastareaktio perhetarinoiden nostalgiaan Euroopassa?

Ainakin tämä elokuva pakottaa toiseen katselukertaan, kuten "Kätketty" (2005) teki. Sekin on jo riittävä saavutus nykyisen filmikulttuurin aikakautena.


4 kommenttia:

  1. Bennyn video, Kätketty ja Rakkaus. Siinä ne jotka minuun kolahtivat. Valkoinen nauha on kaunis mutta lattean ilmeinen elokuva, en ymmärrä sen arvostusta. Filmihulluun kirjoitin aikoinaan vertailevasti Funny Gamesista ja Pasolinin Salosta. Minun mitallani Pasolini voitti selvästi vaikka Games kyllä kiinnostava elokuva onkin ja tiivistää Haneken tematiikan melkein ärsyttävän alleviivaavasti.

    VastaaPoista
  2. Haneken elokuvien väkivalta pyörii sen kysymyksen ympärillä, miten väkivalta EI keskeytä ympäristön elämänkulkua. Bennyn video jätti muinoin itseni ainoastaan kylmäksi, mutta nyt sen varmaan katsoisi pelkästään Haneke-filminä, ei kommenttina median väkivaltafiksaatioihin.
    Veikkaan, että Happy End sisältää sekin enemmän kuin pelkän kommentaarin (H-kaanonista), mutta edellyttää sen toisen katsomiskerran. Ehkä hamsterin tappo elokuvan alkuminuuteilla on H:n ironinen yritys sanoa yleisölle: hoidetaanpas tämä symboliosuus heti pois niin ei tarvitse odottaa, onko sijaiskohteena tällä kertaa hevonen, sika vai kukko...
    Valkoisen nauhan suosio on mullekin kyllä arvoitus. Mikä tahansa Heimatin jaksoista on tyylikkäämpi periodifilmi kuin se.

    VastaaPoista
  3. Heimat, kyllä, samaa mieltä.

    Kai jos ois pakko valita niin Kätketty on sen kiehtovin juttu.

    (Valkoinen nauha on jälkijättöistä Alice Milleriä.)

    VastaaPoista
  4. Kun Valkinen nauha voitti Cannesissa, minua harmitti pirusti loistavan Profeetan puolesta.

    VastaaPoista