Tavallinen työviikko: torstai

Näin unta, että olin Tukholmassa eksyksissä museossa nimeltä Bastion. Herään puoli kahdeksan, kello soi 7:55. Kun lapsi on lähetetty koulutielle, pakkaan omankin reppuni ja lähden Pirkkalaisten toimistolle. Sovimme sähköpostilla milloin toimisto sattuu olemaan tyhjillään. Muutama tunti siellä on aivan erilaista työaikaa kuin kotona vietetty sohvaelämä. On pakko avata kone ja joku keskeneräinen työ.

Tänään avaan Axun postuumin käsikirjoituksen, jonka on/off-editorina olen ollut yli vuoden ajan. Niin hitaasti tällaiset projektit etenevät, kun kyse on akateemisesta tietokirjasta. Toivon samalla, että Axun sota-aiheisen käsikirjoituksen työstäminen motivoisi työstämään omaakin sota-aiheista tietokirjaani. Samalla syyllisyys oman apurahatyön heikkouksista kävisi kompensoiduksi.

Axun tekstin toimittaminen on helpompaa kuin oman tekstin editointi, mutta herättää kahjon turhautuneita tuntemuksia. Miksei Axu palaa itse korjaamaan näin ilmeisiä virheitä? Jos joku voi kuolla niin arkisen yllättäen, niin miksei hän voi yhtä arkisen helposti olla taas elossa? Miten monta versiota ehdin tätä kirjaa editoida ennen kuin kuolen itsekin?

En ajattele näin analyyttisesti, mutta tällaisiin ajatuksiin vievät ne tuntemukset, jotka katkeavat kesken lennostaan. Tekstituntemukset. Kun tietyt ihmiset ovat elementaarinen osa omaa maailmaa, heidän tekstinsä ovat isompia kuin heidän poissaolonsa. Kuolemassa asiantilana ei ole mitään groteskia. Kuolema tekstin tilana on, sen sijaan, oudon kylmäävä ja todellinen.

Saara hakee lounaalle 12:lta. Syömme kerran viikossa PikkuPandan puhvetissa. Se on puoliväli kodin ja kaupungin välissä.

Palaan toimistolle jatkamaan korjauksia Axun käsikirjoitukseen. Kustantajan kautta saadut lausunnot kirjoituksesta ovat erinomaisen opettavaisia. Ensimmäinen lausuja on käynyt lävitse tarkasti kirjan kielen, toinen vaatii laajoja täydennyksiä aiheen kehystämiseen. Helpointa on aloittaa kielen tasolta. Muutan tapaus kerrallaan lähes kuusikymmentä "toteaa"-rakennetta. Samaan aikaan viidakossa Ville suunnittelee kirjalle esipuhetta, jolla voisimme kehystää aihetta sukupuolen- ja historiantutkimukseen.

Runsaat neljä tuntia tehokasta työaikaa. Lähden toimistolta 14:30. Käyn kaupasta salaattia, tomaattia, leipää ja mehua. Kotona on pihvejä ja kasvispihvejä, jotta voimme jatkaa eilistä hampurilaisvaliota. Kotona lysähdän sohvalle lukemaan sotakirjoja.

Illalla on vietävä lapsi tanssitunnille, samalla matkalla voin käydä yliopiston kirjastolla täydentämässä lähdeteoksia. Tauko tanssikoulun kahvihuoneessa: ehdin lukea Vietnam-fiktoiden johdannon, kun 10-vuotiaat balettitanssijat sirkuttavat käytävässä.

Kotona ollaan puoli seitsemältä. Saara tekee päivälliseksi nuudelipataa. Vielä voi katsoa Vietnam-elokuvia, jos ei jaksa lukea niiden analyysiä.

Onneksi kevään alku on hiljaista aikaa kirjajulkaisuissa. Muuten ilta-ajasta pakollinen osa menisi arvosteluteosten lukemiseen. Eturintamassa. Siinä missä suomalainen sotilas sanonnan mukaan syö rautaa ja paskantaa kettinkiä, suomalainen kriitikko syö pulppia ja pullauttelee klassikkoja.