Yrittämisen taide, harrastamisen eetos

Emme tee lauantaisin taidetta, korkeintaan editoimme tai saunomme. Sunnuntait tulemme toimeen, hallinnoimme liitännäistä.

Onneksi tässä maassa YKSIN YRITTÄMINEN lasketaan taiteen korkeimmaksi muodoksi. Lehtien kulttuuriosastojen kavennuttua taloussivujen loppukevennykseksi saamme lukea ykkösjuttuina muusikoista ja näyttelijöistä, jotka sukseensa kuilukohdassa ovat löytäneet sisäisen sarasvuonsa.

Lauantaina mekin kokeilimme. Moraalisesti kirkastuneessa ympäristössä eli työväenkirjallisuuden päivänä menimme myymään omia kirjojamme Pirkkalaisten pöytään. Tai mehän se pöytäkin olimme. Saimme kaupiteltua 6 kirjaa. Ilman Ollin apua sekin myyntihuippu olisi jäänyt puoleen.

Voiko harmaammalta paperitalous tuntua?


Sunnuntaina menimme metsään, harrastimme luontoa niin kuin suomalaiset harrastavat, lapsen kanssa ja päiväreppu täynnä evästä. Tunnin ajomatkan päässä Tampereelta löytyivät kauniin autiot eli suojellut nevasuot.

Uudet pitkospuut yli soiden oli tehty vuosi sitten. Pitkostelimme. S&S opastivat. Katselimme kiikarilla kellanvihreitä syyskesän värejä, aikuisen munanvalkuaisen kanssa jöröttävää joutsenta keskellä rahkasammalautiutta. Se oli taikaero.

Mutta metsän yli pörräsi medikopteri ja suon ympäri hirvasteli tuulipukusuomalainen. Se oli aikaero.

Kysyin S&S:lta miten he toipuivat aikaerosta Brasiliasta palatessaan. He kertoivat, ettei se ollut mitään verrattuna siihen, kun laskeutuu Sotkamon korkeudelta Tampereelle.

Nyt ymmärsin.