Ranskalaisen taide-elokuvan määritelmä kotioloissa on yhtä lailla määrällinen kuin laadullinen, ainakin jos käyttää mittarina vaimon silmäkulmaa. Elokuvassa "Un amour de jeunesse" (2011) elokuvan naispääosa on vailla vaatteita ennen kuin filmistä on mennyt edes kolmea minuuttia, huomasi vaimo. Sitä voinee pitää lajityypin ennätyksenä, vaikka alkukohtauksen jälkeen elokuva eteneekin aivan eri suuntaan kuin mikään teinieksploitaatio.
Syy tuon elokuvan lainaamiseen oli kylläkin samaisessa naisnäyttelijässä, Lola Cretonissa, joka tähditti poliittisen taistelun hengettärenä myös ranskalaista "Jotain ilmassa" -elokuvaa. Jäin niin koukkuun tuohon kesän huipennuksena näkemääni Assayasin filmiin, että sen musiikkiraidan melodista progea oli pakko hakea lisää kirjastosta, ja verkkoselailulla oli helppo todeta, että Assayasin vaimo (ja luottonäyttelijä) oli ohjannut Lola Cretonia hieman aiemmassa, aivan samanlaisessa elokuvassa kuin "Jotain ilmassa".
Itse asiassa "Un amour de jeunesse" (filmin omissa krediiteissä nimi on pelkistetympi!) on jopa kokonaisempi ja harkitumman oloinen elokuvana kuin Assayasin kehuttu aikalaiskuvaus.
Toisaalta se on niin kuin mikä tahansa teinifilmi, jossa päähenkilöt eivät ole yhtään sen syvällisempiä kuin ensirakkaudesta söpisevät teinit ovat, mutta toisaalta kasvukuvauksena varsin viitseliäs ja jopa älykäs rakkauden MOTIIVIEN epäsuorassa kuvauksessa. Ensirakkauden kuvaukset nimittäin harvoin venyvät kahdeksan vuoden mittaisiksi kasvutarinoiksi... ja yhtä harvoin tuovat esille RAKENNETUN TILAN merkityksen romanssille ja ihmisten kehitykselle. Tunnen kyllä kirjoja, joissa tällaista tilannemotiivia on käytetty, esimerkiksi Eila Kostamon romaaneissa, mutten juurikaan vastaavia elokuvia.
Kun elokuva on englanniksi nimetty "Goodbye First Love", ei katsojalla tietenkään ole turhan suuria odotuksia siitä, mihin suuntaan suhde kehittyy. Yllätyksenä tulee sen sijaan se, että romanssin merkitystä käsitellään lähes yksinomaan toisen, Cretonin esittämän naishahmon kautta. Tässä on myös elokuvan ainoa heikkous, tai heikon resurssin käyttäminen ainoalla soveliaalla tavalla: Cretonin hahmo ei juuri ilmaise itseään puheissa, käsikirjoituksen tai oletetun näyttelijäfakin vuoksi; Assayasin elokuvassahan hänessä on kyllä ruutia myös aktiiviseksi toimijaksi.
Arkkitehtuurin tuominen mukaan romanssiin ja kasvukertomukseen palautti mieleen vanhan romanssilempparini, Poliakoffin "Close My Eyes", jota taitaa olla yhtä vaikea löytää nykypäivänä kuin muitakaan Poliakoffin töitä. Se on optimistisimpia, radikaaleimpia (= insestisimpiä) ja kuvakerronnaltaan filosofisimpia rakkauselokuvia mitä olen nähnyt, ja sen tuoreusarvoa lisäävät erityisesti Alan Rickmanin ja Clive Owenin (tuolloin 26-vuotiaana) myöhemmästä filmiurasta poikkeavat näyttelijäsuoritukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti