Kasaribuumin hännillä tulee jo ysärinostalgia, jonka rahastuksessa kohteeksi kelpaavat juuri ne kulttuurituotteet, joihin liittyy "unohdetun" indie-tuotteen raikas maku, siis samalla tavoin kuin grunge tai pienten ryhmien suosimat tietokonepelit. Kasarinbuumin tavoin ysärirahastus on Parasta ennen... -tuotteiden kiireellistä lykkäämistä kulttuurimarkkinoille.
Katsoimme eilen "Before Midnight" -elokuvan, joka on yllättävä jatko-osa 90-luvun indie-romanssien tunnetuimmalle filmiparille... ei siis suinkaan Delpy&Hawkelle vaan Linklaterin kahdelle dialogielokuvalle "Before Sunrise" (1995) ja "Before Sunset"(2004) . Trilogiaksi täydentämisen houkutus on ymmärrettävä, kun kyse on kolmesta elokuva-alan ammattilaisesta, joiden ura on jo iänkin myötä hyvässä laskuvauhdissa: Linklaterin ohella tuolle näyttelijäkaksikolle.
Vaikka nykypäivänä trilogia on riittävä tekosyy aivan minkä tahansa lisukeosan tekemiseen, olisi kohteliasta antaa elokuvalle kohdeyleisönsä tarpeet tunnustava nimi: "Before Expiration Date".
Tai ehkä romanssin sijoittaminen konkurssin partaalla horjuvaan Kreikkaan ei johdukaan halvoista tuotantokuluista vaan tulisi ymmärtää allegoriaksi?
Epäuskonsa nielleenä tulee jälkikäteen mieleen, onko Hawke edes tehnyt urallaan yhtään muuta vaikuttavaa roolia kuin nuo aiemmat Before... -elokuvat. Tänä vuonna hänet nähtiin myös vastenmielisessä kauhurymistelyssä "The Purge", jossa siinäkin hän oli yhtä ponneton kuin tämän elokuvan tarkoituksenmukaisena kirjailijavätyksenä. Julie Delpy on sen sijaan kyllä elämänsä vedossa, nopea tarpeellisissa tunnelmanvaihdoksissa ja erittäin uskottava keski-ikäisenä elämänurallaan eksyneenä ranskalaisena.
"Before Midnight" oli niin heikko jopa romanssina, ettei se herättänyt edes halua ryhtyä VERTAILEMAAN mikä 90-luvun klassikossa niin hyvin onnistui, että sen lämmittely Pariisissa vetosi nostalgia-nälkään (ja minkäpä lämmittely ei PARIISIssa toimisi). Kaikki palaset ovat nytkin kohdallaan, kaikki toimii sinänsä jos KESKUSTELUN ilmapiiri on elokuvan ainoa tavoite - mutta vähät vitsit ja yksi uskottava avioriita eivät riitä paikkaamaan niitä valtavia aukkoja, joita tämän elokuvan käsikirjoitukseen on välinpitämättömästi jätetty.
Mitä sitten on 2000-luvun indie-filmi? Siitä on kirjoitettu paljon sekä alan lehdissä että kirjoissa, niin isosta bisneksestä ("indiewood") on jo kysymys. Kaikki haluavat indie-tuotemerkistä osansa kaikkialla maailmassa, ja millä keinolla hyvänsä, siitähän kiusallinen esimerkki oli se "The Children of Troumaron", jonka näin AfricaFestin osana Tampereella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti