Pari kotiseudun kaveria lähti kiertämään Eurooppaa. Kumpikaan ei osannut kieliä, mutta olivat intohimoisia tupakoijia. Kotiin palattua he osasivat pummata kaikilla sivistyskielillä tulta ja tuhkakuppia.
Ajattelin, että tupakka HELPON ELÄMÄN VALUUTTANA olisi hieno näkökulma tehdä jossain vaiheessa jatko-osa "Hyvästä on helppo pitää" -esseille. En ole saanut aikaiseksi. Pitäisi kai ensin aloittaa se tupakointi ja oppia miten ko. valuuttaa käytetään vaihtuvissa sosiaalisissa tilanteissa.
Itse asiassa teinkin jo kerran jatko-osan kyseiselle kirjalle, mutta silloin laajemmasta, irtotekstejä HELPOMMIN kokoavasta näkökulmasta - siis sellaisella ylimääräisen ajan vaivattomuudella mitä miljoona kolumnistia nykypäivänä harjoittaa. Mutta kustantaja ei tykännyt jatko-osasta, joka oli liian samanlainen kuin edellinen esseekirja. Kustantaja sanoi, että kokeiltu on: tällainen ei tuota voittoa, vaan ainoastaan omat takaisin. Se ei riitä kaupalliselle kustantamolle.
Tuo HELPPOUDEN AIKAKAUDELLE omistettu jatko-osa on kuitenkin jatkanut kasvamistaan tietokoneiden memo-fileissä, niin kuin lukuisat muutkin keskeneräiset projektit. Sille on olemassa uusi kokoava teema, jonka avulla voisi sekä kasvattaa että karsia tekstejä. Enää puuttuu ylimääräinen elämä, jossa olisi motivaatio ja aikaa senkin kirjan tekemiseen.
Tupakasta en kuitenkaan ole nähnyt sellaista kirjaa, jonka kuvittelen jossain kolmannessa elämässä kirjoittavani. Aihe ei taatusti menetä painoarvoaan. On varmaa, ettei tupakointia saada kitketyksi kansasta, koska tupakointi on universaalein ja helpoin kommunikaation muoto. Ihmisillä on tarve löytää helppoa kommunikaatiota, eritoten kansalla, jolla puhe yli pirtin pöydän on perinteisesti ollut köyhänlaista.
Puheenaihetta etsiskellessä kädet hapuilevat taskuille, päässä tai vaatteissa. Jos ei puhuta savukkein, niin puhutaan säästä. Kolmas formula helpolle puheelle on yhteisin hyväksytty mieliala. Pelkkä mielialan ääneen toteaminen riittää helppona aikakautena, viestinnän nollapiirillä.
Meidän aikamme suosituimmat mielialaformulat ovat "kiva" ja "ikävä". Ikävästäkin saisi hienon suomalaisen esseen. "Ihan kiva elämä", oli tragedisti Harri Pystysen ironinen motto aikakaudelle, kun hän puhui ikävästä. "Pidetään ikävää", lauloivat Eput monimielisesti jo ennen kuin postmodernia opetettin lastentarhoissa. Kiva ja ikävä eivät ole toisiaan täydentäviä vastakohtia, tietenkään. Elämä on jatkuvaa liikettä ikävästä kivaan. Suomalaisittain: suossa tarpomista suon voittamiseksi.
Taitaa olla maanantai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti