KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024

- helmikuussa hiihtolomaillaan Savossa ja Virossa
- 13.3. käyn teatterissa Helsingissä
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy syksyllä Oppianilta





torstai 3. elokuuta 2023

Jerisjärvellä 29.7.-4.8.

Tulimme tänne Lappiin kesän sateisimpana päivänä. Vettä ryskytti bussin ikkunoihin ja renkaisiin koko matkan Rovaniemeltä Jerisjärvelle. Viikon aikana sää onneksi parani. Lämmintä oli päivisin 18-20 astetta ja sateet tulivat vain pitkinä raskaina kuuroina, joiden ajoitus oli olennaista.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun tulimme Jerisjärvelle kesällä, joten oletimme metsät täyteen turisteja ja hyttysiä. Yllätys oli melkoinen. Lappi näkyy olevan tähänkin aikaan vuodesta vailla ihmisiä ja eläimiä. Mökin pihalla saattoi istua iltamyöhään ilman paitaa ja saunan jälkeen olisi voinut juosta alasti koko kylän ympäri kenenkään huomaamatta. Ei tietoakaan taivaan pimentävistä hyttysparvista, mäkäräisistä tai polttiaista. Mökkikylämme neljästäkymmenestä kuudesta talosta lähes kaikki olivat tyhjillään ja viereisen hotellin pihassakin vain muutama auto. Tämä autius vastaa kokemuksia savolaisten mökkimaisemien tyhjyydestä. Suomalainen keskiluokka hankkii mökkejä vain parkkeeratakseen omaisuuttaan. Lomat se viettää tien päällä ja Välimeren rannoilla.

Maanantai oli niin aurinkoinen ja tyyni, että kävimme melomassa hotellilta kalapirteille. Ryhmä saksalaisia turisteja lekotteli rannalla, kukaan ei uinut ilokseen, sillä vesi oli tuntuvasti kylmempää kuin muualla, edes meillä Savossa. Hotellista ei meille muuten iloa ollut, sen aamiainen olisi ollut halpa mutta saunaworldin kaljat kalliimpia kuin VR:llä. S&A kävivät kyllä taas yhtenä iltana Worldin saunat lävitse.

Tunturiretket jäivät aluksi tyngiksi sään ja heikohkon varustuksen ja kunnonkin vuoksi. Sadetutka toisaalta pelasti kastumisilta, toisaalta rajasi sitä mitä lähti yrittämäänkään kangaskengissä. Valtiollisen sadetutkan perusteella saderintamat kulkevat valtiolliset rajat tunnustaen tarkasti Ruotsin puolella, vaikka rintaman liepeet vähän ropsauttelevat tänne Suomenkin puolelle.

Säätiedotteista oppi nopeasti tunnistamaan, että se isompi kuoppa Suomi-Neidon kainalossa on Kolari ja se ylempi pienempi kuoppa on Muonion kohdalla. Saderintaman siirtyminen Kolarin korkeudelta Muonion korkeudelle kestää kaksi tuntia juuri niin kuin sadetutkasta näkyy. Tämä on todistettu. Meitä digiavusteisia kevytreppuilijoita sateet eivät yllättäneet eivätkä siten pahemmin harmittaneet. Liiton maja on kuin Liiton arkki leppoisan turvallisena tukikohtana. Viikon ainoa sähkökatko oli keskiviikkona klo 15:28-15:37.


Torstaina sateet luvattiin niin vähiksi, että S rohkaisi meitä kävelemään Sammaltunturille ja ensi kertaa sen laelle. Maisemat olivat jopa komeammat kuin Keimiöltä, ja vasta täältä löysimme porotokat. Jotain disneymäisiä lintuja piipitti kanervikossa, ehkä kiirunan poikasia, googlenäköisyyden mukaan. Retki oli viikon kruunaus, kirjaimellisesti.


Tiistaina kävimme Muoniossa täydentämässä ruokavaroja. Kesäaikaan bussit eivät lainkaan tue tällaista kauppareissua, joten takaisin Jerikselle oli tultava taksilla, hinta 52€. Matkalla sentään kuuli olennaiset uutiset tältä Lapin korkeudelta: Onnibus jatkaa kyllä kouluaikana kyytejään ja sitten tänne pääsee Rovaniemeltä peräti kaksi kertaa päivässä. Nyt se yksi pitkän linjan kyyti, joka menee Muonion ja Kilpisjärven kautta Tromssaan saakka, on kesäpäivinä aivan täynnä matkalaisia. Tämän huomattua ostimme välittömästi paikat paluubussia varten.

Toinen hyvä uutinen meille autottomille oli se, että Tuntuturiporon porokahvila sai juuri nyt uudet omistajat. Se takaa reppureissaajille kuivaeinesten saannin kävelyetäisyydeltä.


S kerää mustikoita aamiaiseksi


Ne ikonisimmat metsäneläimet täältä nyt puuttuivat hyttysten lisäksi: kuukkeleita näkyi vain kaukaa. Hälisevä parvi lapinsirkkuja kävi pihassa, kun sateissa oli ensimmäinen tauko. Yksi jänis juoksi tien poikki, kun tulimme takaisin sateiden mukaan ajoitetulta Keimiönmajan kävelyltä.

Lähes kaikki näkemämme turistit olivat pakkautuneina autoihin. Se vastaa perimmäistä totuutta suomalaisten luontosuhteesta: ajetaan tuhat kilometriä pohjoiseen kokemaan Lapin aito luonto viiden tunnin vaelluksella. Omaa luokkaansa ovat koiranomistajat, joilla piski on mukana todisteena luonnonläheisyydestä. Vastaan tullessa ne kysyvät ikään kuin eivät tietäisi, mitä mieltä olemme koiran vapaana pitämisestä kansallispuistossa.

Matkakirjoja olisi vain pitänyt ottaa enemmän, sillä täällä Liiton majassa käyvät kirjailijat täyttävät hyllyn omilla teoksillaan. Kirjat voivat olla taiteeltaan erinomaisia, mutta kun tietää niiden toimivan täällä käyntikorttien kokoelmana niin kuka moisia tohtii avata? Itse toin mukanani Antti Tuomaisen kehutun dekkarin Jäniskerroin, jonka oletinkin idioottivarmaksi lukuromaaniksi, mutta joka silti oli ärsyttävän simppeli juoneltaan ja lähinnä vastenmielinen tappokuvauksiltaan. Miten sellainen voi edustaa parasta genre-exporttia Suomesta? Tuomaisen perään löysin onnekseni hyllystä oikeaa rikosproosaa, Donna Leonin Pedon palkka, ja se tuntui taideteokselta Tuomaisen kirjaan verrattuna. Öisin kuuntelin äänikirjana Mikael Karvajalkaa, jo kolmatta kertaa.

Mitään en kirjoittanut. Sekin on täällä sallittua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti