KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- Metsossa 16.4. puhumassa Tuntemattoman sotilaan filmi- ja näytelmäsovituksista
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






torstai 17. elokuuta 2023

Taloustaito lapsen ja pressan kypsyytenä

 
Onko taloustaito pohjimmiltaan kielitaitoa? Niin olen aina uskonut. Tosin kun katsoo yläasteen yhteiskuntaopin opetussuunnitelmaa, niin taloustaitokin vaikuttaa filosofialta.

Yläasteen OPS näyttää niin vaativalta, että pressaehdokkaista suurin osa (= kaikki paitsi Haavisto) jättäisi pelin kesken jos joutuisivat osoittamaan valmiuksia kaikissa yhteiskuntaopin TAIDOISSA (eikä pelkissä tiedoissa):

  • oikeusvaltion periaatteiden ja toiminnan hahmottaminen
  • yhteiskuntaa, mediaa, taloutta ja taloudenpitoa koskevat tiedot ja taidot
  • yrittäjyys- ja työelämätaidot
  • eri yhteisöjen ja vähemmistöjen tarkastelu
  • yhteiskunnallisen päätöksenteon periaatteiden hahmottaminen sekä demokraattisten pelisääntöjen ja toimintatapojen tunteminen
  • talouden perusteiden hahmottaminen
  • yhteiskunnalinen ajattelu, osallistumis- ja vaikuttamistaidot.


On siinä lapsemme äidille hikoilemista kun auttaa lasta ulkoa-oppimaan noihin vastaukset.
Sillä kaiken tuon jos sisäistäisi TAITOINA niin voisi siirtyä suoraan ysiluokalta presidentiksi.

Tai on ehkä toinenkin mahdollisuus. Se mikä piilee tiedon ja taidon välissä. Verbaliikka.

Otan esimerkin joka ei periydy geeneissä. Muistelmathan tässä pitäisi kirjoittaa.

Joskus 1970-luvun lopulla osallistuin yläasteen ysiluokille (vuodesta 1966 alkaen) järjestettyyn talous_tieto_kilpailuun. Olin luokan priimaa ainoastaan äidinkielessä, mutta silti voitin kisan luokkani osalta ja pääsin johonkin Kuopion Osuuspankissa (silloin Anttilan talossa) järjestettyyn juhlaan, missä luokkavoittajat saivat palkinnoksi taloussanastokirjan. Ainoa selitys omalle pärjäämiselle oli se, että osasin verbalisoida näpsäkästi asioista, joista en mitään ymmärtänyt.

 

OPSn mukaan kansalaiselta edellytettävät taloustiedon/taidon kriteerit vaihtelevat korkolaskennan perusteista raskaan sarjan talousfilosofiaan. Otetaan esimerkiksi vuoden 2023 talous_taito_kilpailun viimeinen kysymys:

a. Millaisia talouspoliittisia keinoja Suomen hallitus voi käyttää talouden eri suhdannevaiheissa?
b. Milloin valtion velkaantumisesta pitää olla huolissaan ja milloin se on taloudellisesti järkevää?  Käytä vastauksessasi alla olevia tilastoja. 
[https://www.hyol.fi/assets/files/Taloustaitokilpailu/TTK2023_tulostettava_lomake.pdf]

Kyllähän noihin kysymyksiin pressaehdokas osaa vastata _poliittisesti_ uskottavasti, jos on päässä median koulimia sitaatteja, joita kaikilta ehdokkailta pakostakin löytyy, jopa Mikä-Mikä-Aaltolalta.

Mutta miten vastata talous_taidon_ kysymyksiin objektiivisesti, niin kuin 'taito' edellyttää? Eiväthän edes taloustieteen gurut ole yksimielisiä valtion velkaantumisen vaatimista todellisista toimista.

Vai onko talous_taito_, kuten kilpailu on profiloitu 2000-luvun kasvatuspolitiikan mukaisesti, lopultakin vain verbalisoinnin taitoa... ja lopulta kaikki muukin yhteiskuntaopissa?

Jos näin on niin pressakisasta voi odottaa yllätyksiä, kun Kokomusta hevonen vetääkin totolaput kursiiville.

Tarkoitan tietysti Alexander Stubbia.

Kun kuuntelin Stubbin uutishaastattelua (16.8.) niin hän oli verbaliikaltaan kuin eri aikajatkumosta verrattuna muihin pressaehdokkaisiin. Pelkkää pateettisinta riikinretoriikkaahan puhe on sisällöltään ("Kun isänmaa kutsuu...") mutta kellään muulla pressaehdokkaalla ei ole koskaan ollut vastaava sujuvuutta surffailuun diskurssista toiseen kuin Stubbilla. Minäkin voisin aivan vaivatta äänestää tuota umpipimeintä porvarisehdokasta ihan vain siitä ilosta, että presidentin puheissa olisi ensimmäistä kertaa Suomen historiassa jotain KIRJALLISESTI suvereenia, siis kirjaimellisesti kansallisen päähenkilön arvoista. Äänen antaminen on isossa kuvassa oikean äänen etsimistä...

Mutta näköislaman kriisipuheita treenaava Stubb saattaa olla jo myöhässä Kokomustan hevosena. Viime maanantaina minä ja lapsemme äiti kävimme jo täyttämässä Pekka Haaviston kannattajalomakkeet. Oman puolueeni Li Andersson tai demarilatinaa jokeltava Urpilainen eivät ole edes muodollisina protesteina vaihtoehtoja, joita voisi ajatella Haavistoon verrattuna.

Syksyn ehdokaskeskusteluista voi sentään odottaa hyvää teatteria. Ja parhaita tärppejä lapsen luokkasulkeisiin. Molemmissa merkityksissä.


 

Alan Moir, Sydney Morning Herald, October 17, 2007


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti