Hesari-haravan yhteenveto tammikuulta 2025

"Helsingin Sanomien kulttuurisivut ovat Suomen vaikutusvaltaisimmat. Niissä julkaistiin juuri ydinvoimalaräjähdyksen kokoinen juttu kirjailija Leena Parkkisen nukkekodista, minkä jälkeen kaksi kulttuuritoimittajaa avautui rakkaudestaan itseensä ja levykokoelmiinsa." (Jyrki Lehtola, 7.5. 2021, Iltasanomat)

 

Oletan, että tammikuu 2025 antaa riittävän kuvan siitä, millaista kulttuuriosaston määrällinen ja laadullinen anti nykyisellään on. Syksyllä olisi enemmän teatterin ensi-iltoja ja ennen kaikka enemmän kirjajulkaisuja, mutta niistä tehdyt jutut eivät välttämättä nostaisi juttujen keskimääräistä laatua. Kesällä taas juttujen aiheet ohenevat entisestään, festari-raportit ja muut vastaavat senttaukset vievät osastoa vieläkin syvemmälle some-postausten maailmaan.

Mitään yllättävää Hesarin päivittäisestä haravoinnista ei selvinnyt. Se, miten vähän taiteenalojen arvioissa välitetään itse taiteesta, on jakautunut juuri sellaisella tavalla kuin mikä oli mielikuvani: 

• Klassisen musiikin ja "taidemusiikin" (kuten "kokeileva pop") kohdalla jutut suunnataan niin ilmatiiviisti taiteenalan sisälle, etteivät jutut kommunikoi juuri laisinkaan musiikkialan tapahtumista yleissivistävästi kiinnostuneelle. Levyarviot toimivat samoin niiltä osin kuin jutuissa katsotaan tärkeäksi korostaa lajin tai alalajin osaamista.
  
  
• Kirjallisuuden arviot ovat jakautuneet jyrkästi kirjoittajien sukupuolen mukaan: naiset kirjoittavat naisten kirjoista naisidentiteettiin keskittyviä juonikuvailuja ja moraalisia arvoarvostelmia; miehet kirjoittavat miesten kirjoista aiheiden yleistettävyyteen kohdistuvia juonikuvailuja, satunnaisesti myös lajikohtaisuuteen liittyviä mutu-luonnehdintoja.
  
  
• Teatterijuttuja oli tammikuussa tarjolla niukasti, koska näytäntökausi on vasta  käynnistymässä, mutta juttujen taidepitoisuus oli pettymys näiltäkin osin, koska juuri teatteriarviot ovat ollet K-osastossa viimeinen luotettava linnoitus. Sivumennen sanoen: tanssitaidetta arvioivien juttujen osuus on K-osastossa silmiinpistävästi vähentynyt. Ainoa asia, josta voin olla kiitollinen.
  
  
• Elokuva-arviot edustavat K-osaston laiskinta ja epäkriittisintä senttailua. Kun aiemmin Hesarikin sentään julkaisi ARVOSTELUJA, niin nämä "arviot" ovat samanlaista taiteenalasta piittaamatonta pikakirjoitusta kuin aikoinaan "nippuarviot". Niitä ei mitenkään erota "Televisioarvioista", olipa juttu julkaistu K-osastossa tai lehden tv-osiossa.
  
  
• Tietokirja-arvioiden määrä (6 kpl/kuukausi) Hesarissa on hälyttävän pieni. Niiden keskimääräisestä laadusta ei voi sanoa mitään kattavaa. On yllättävää, ettei niitä käytetä enempää kulttuuriuutisten lähtökohtana, mikä sentään olisi journalistisesti helppo ja perinteinen keino yhdistää henkilöuutinen ajankohtaiseen aiheeseen. Tietokirja-arvioiden supistuminen sopii siihen kehitykseen, että Hesari käyttää yhä vähemmän ulkopuolisia asiantuntijoita juttujen tekijöinä.
  

 

Mitä sitten haluaisin Helsingin Sanomien kulttuuriosaston olevan?

Siihen voin vastata kahdella valokuvalla K-osaston satunnaisesta sivusta, ensimmäinen vuodelta 1998 ja toinen vuodelta 2001. Tätä runsautta, asiantuntemusta ja kriittisyyttä haluaisin K-osastosta edelleen löytyvän.

Kulttuuri-osaston haravointi loppuu tällä kertaa tähän. Vuoden päästä jatketaan ja katsotaan, minkä verran K-osaajista on jäljellä.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 31. tammikuuta 2025

 
31.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-8) KOOSTUVAT:


2 sivua: ”Puheenvuoro”-formaatiksi nimetty henkilöhaastis. ”Puheenvuoro”-sarjassa HS kuulemma esittää ”kiinnostavia keskustelunavauksia”, mutta Ari Turusen tietokirja jutun juurena on kuiva ja triviaali kuin historian koulukirja sadan vuoden takaa. Kansikuva mukaan lukien jutussa on sisältöä vähemmän kuin Kalingradilla rantaviivaa.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Elokuva-arvio eilen puffatusta Kesäkirja-filmistä. Ihme kyllä vain 3 tähteä. Arvio pyörii aiherajauksessa ja ihkuu vanhuuden kuvaukselle. Ainoa terävä huomio elokuvallisuudesta on, että kuvaustyyli muistuttaa ”1900-luvun jälkipuoliskon kiireetöntä tv-kerrontaa”. Vuosisadan jälkipuolisko on tosin aika iso ajanjakso. Mahtaako Maija A tarkoittaa 1950-lukua vai 1990-lukua? Molemmat ovat nostalgisia toimittajalle joka on syntynyt 2000-luvulla.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: Elokuva-arvio Companion-kauhufilmistä. Ikuinen kesätoimittaja Mikko-Pekka tunnustaa heti alkajaisiksi, että ”Elokuva-arvion kirjoittaminen on välillä epäkiitollista puuhaa.” Hei, Mikko-Pekka, tämän olen huomannut, mutta ei sinua kai kukaan siihen pakota?
Uutisarvo ? | Journalismina -

2/5 sivua: Elokuva-arvio Isoäidin miljoonat -filmistä. Edes elokuvan genreä ei Pertti A osaa mainita muualla kuin ingressissä. Kaksi kolmasosaa jutusta koostuu juonikuvailusta, viimeinen kolmannes kertoo, että elokuva kuvaa ”kiinnostavasti” thaimaalaista jonottamista. Tämä ”eleettömyys” tienaa filmille Pertin mielestä neljä tähteä.
Uutisarvo ** | Journalismina -

4/5 sivua: Uutisjuttu "Pelimies"-nimisen biisin syntyvaiheista ja sitä esittäneen ”bilebändin” vaiheista. Biisi on kuulemma soinut ”kaikkialla”, mutta ei kylläkään siellä päin Suomea missä minä olen elänyt. Juttu kulkee sisällöltään jossain Suosikin ja Soundin välimaastossa. Taitaa olla perjantai, jolloin HS:n teiniliitteen haamut pääsevät kirjoittamaan oikeaan sanomalehteen.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/5 sivua: Uutinen että elokuva-alan Jussi-palkintojen ehdokkaat on julkistettu. Uutisen mukaan tähän on tarvittu ”asiantuntijaraati”, vaikka jussikin tietää, että excel-ruudukko riittäisi ihan hyvin.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa ja 2 sivua mainoksia.


Kokonaisuuden arvio: Companion-filmin arviossa toimituksen ingressi opastaa, että ”elokuva kannattaa oikeastaan katsoa ensin ja lukea arvostelu vasta sitten.” Ehkä tämän lukuohjeen voisi laittaa jokaisen Hesarin etusivulle? ”Jättäkää lehti väliin ja tutustukaa maailmaan, niin huomaatte, ettei Hesaria tarvita mihinkään.”

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 30. tammikuuta 2025

 

30.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-5) KOOSTUVAT:


1 sivu: Henkilöhaastis Glenn Closesta, keskittyy luontokokemuksen ihasteluun ja vanhoille naisnäyttelijöille viime aikoina avautuneisiin "moniulotteisiin" rooleihin. Esimerkkeinä ovat Michelle Yeoh neljännen ulottuvuuden nakkisormena (Everything,...) ja Demi Moore tuoreessa bodyhorror-pläjäyksessä (Substance), joten roolien ”moniulotteisuus” ei ole tosiaankaan sitä laatua mitä toimittaja uskottelee. Elokuvan tai näyttelemisen taiteesta hän ei osaa sanoa tai kysyä sanaakaan.
Uutisarvo * | Journalismina **

1/3 sivua:  Televisioarvio amerikkalaisesta suoratoistosarjasta. Kyösti N luonnehtii sarjan laatua, että ”Samassa jaksossa voi olla sekä kahden tähden että neljän tähden materiaalia.” Siinä se televisiodraaman tyyli tulikin selvitetyksi hesarilaisittain. Puuttuu enää tieto siitä, mitä ”materiaali” tarkoittaa. Punaisia pikseleitä ja sinisiä pikseleitä?
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Kommentti eli kolumni tekoälyn laatimasta kirjasta. Jutun kärkenä on kirjailijoiden ja sanataiteen aseman heikentyminen, mutta kärki lurpahtaa kun kirjoittaja asettaa vastakkain äänikirjaviihteen ja ”kokeilevan” kirjallisuuden.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: STT-uutinen Suomen Euroviisu-asemoinnista.
Uutisarvo - | Journalismina *

1/4 sivua: Uutisjuttu että Pariisiin viedään näytille Suomen kultakauden taidetta Erkko-säätiön rahoittamana. Joten pakkohan tämä on uutisoida. Jos vaikka Pekka Halonen vielä pyörisi Päivälehden nurkilla.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/3 sivua: Muistokirjoitus Sulevi Peltolasta. Pitkä ura tulee käsitellyksi perusteellisesti, ja silti jää jotain olennaista siitä ”minimalismin” erityislaadusta sanomatta, jotain mikä teki Peltolasta erityisen suomalaisen melankolisessa mykkyydessään.
Jutun otsikko ”Tiheän ilmaisun mestari” kuulostaa huonolta vitsiltä.
Uutisarvo *** | Journalismina ***

1/5 sivua: Uutinen remontointiin erikoistuneen arkkitehdin kuolemasta.
Uutisarvo ** | Journalismina **

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa ja sivu mainoksia. Jälleen siis tynkäosasto, ainoastaan 3 varsinaista juttusivua.


Kokonaisuuden arvio: Mitä enemmän K-osastoa luen, sitä enemmän näen toimittajien käsittelevän arvioissaan ja kolumneissaan omaa hädänalaista tilaansa. Juttuihinsa K-osaston toimittajat projisoivat hätähuudon journalismin kuolemasta Hesarin K-osastossa. 

Esimerkiksi tänään tv-arviossa Kyösti N havaitsee syvimmät sisällöt ”toistuvina menettämisen teemoina”. Kolumnissa Arla K puolestaan murehtii miten Hesarin kulttuuriuutisten ”[k]erronta on epäuskottavaa” ja ”lauserakenteet töksähtelevät” ja että sisältöjäkin ”vaivaa kiusallinen teennäisyys”.

Niin totta, niin kätkettyä. Kuka pelastaisi nämä K-ihmiset kafkamaisesta vankilastaan?

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 29. tammikuuta 2025

 

29.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:


1 /35 sivua: Henkilöhaastis, jonka HS otsikoi että ”Hannu Lintu valitsi reissuhelvetin”, vaikka oikeampi termi olisi ”riistohelvetin”.
Ylikapellimies nimittäin lähtee Singaporeen, joka on valtioiden demokraattisuutta arvioivalla listalla 86. sijalla, samassa sarjassa kuin pahimmat kansaansa riistävät kehitysmaat (www.democracymatrix.com/ranking). Uutisotsikoissa Singapore vilahtaa rutiininomaisesti milloin siellä teloitetaan ihmisiä huumerikoksista, mutta herra Lintu kehuu kaupunkia "sulatusuuniksi". Linnun nettoamia palkkioita ei HS tohdi mainita, koska tällaisia juttujahan ei tehdä journalismi edellä. Sentään Linnulta uskalletaan kysyä hänen omasta huumetuomiostaan eli laittomien unilääkkeiden hankinnasta. 
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Uutisjuttu että jonkin japanilaisen uutismedian juontaja on syytettynä seksuaalisesta häirinnästä. Jutun lopussa kerrotaan että henkilö on ollut 1990-luvulla poikabändin keulahahmo. Tämänkö perusteella juttu on pitänyt kierrättää Suomeen saakka?
K-osastolle näkyy olevan tärkeintä, että joka päivä on lehdessä jokin kulttuurialaa ja häirintää yhdistävä uutinen, olipa uutinen kaavittu miten kaukaa tahansa.
Uutisarvo - | Journalismina *

3/5 sivua: Ja sitten samaa lisää: uutinen on otsikoitu että ”Räppäri Diddyn alamäki kiehtoo dokumentintekijöitä”, mutta näiden juttujen intensiteetistä päätellen julkkisten seksirikossyytteet kiihottavat hesarilaisia. Nytkään jutussa ei ole mitään muuta uutissisältöä kuin referointi kaikista Diddy-tapauksen dokumenteista ja niiden saamista lehtiarvioista.
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: STT:ltä ostettu uutinen, että YLE lopettaa maakunnalliset lähetykset. Niiden sijalle ollaan Tampereelle perustamassa ”uutismaisen radion lähetysvirran osaamiskesittymää”. Eli: Pihtiputaan viimeinen putkivastaanotin museoidaan Tohloppiin.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Ja lisää skandaaliosastoa, bonuksena puolet sivusta täyttävä skandaalivalokuva. Kokosivun juttu käsittelee oikeuskiistaa, kuka mahtoi ottaa kuuluisan Vietnamnin sotaa ikonisoineen valokuvan. Jutun materiaalina ja kärkenä on tuore dokumenttifilmi aiheesta. Mutta miksi tämän juridis-teknisen kiistan pitäisi kiinnostaa suomalaisia K-osaston lukijoita?
Jutun aiheeksi eivät vahingossakaan nouse dokumenttifilmit, valokuvataide tai sotajournalismi. HS toistaa jälleen näkemystään, että dokumenttifilmeissä olennaista on ainoastaan se, millainen todistusarvo niillä on kuvamediana.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa ja kaksi (!) sivua mainoksia.


Kokonaisuuden arvio:  Ottaen huomioon kuinka tarkkaan K-osasto uutisoi jokaista seksuaalisesta häirinnästä kiinni jäänyttä räppäriä ja rokkaria, on ällistyttävää miten kritiikittömästi se palvoo kapellimestaria, joka menee töihin verisistä ihmisoikeusrikkomuksista tunnettuun maahan. Jos kyseessä olisi tietty arabimaa, niin jotain paheksuntaa voisi HS esittää rivien välissä. Mutta Singapore on ilmeisesti niin trendikäs, että kädet veressä huitova kapelliherra on Hesarille erehtymätön kuin paavi. Entäs jos kyse olisi kapellimestarin sijaan Singaporeen muuttavasta räppäristä?

Lehden A-osiossa oli tänään kaksi taidealan uutista, jotka oli ilmeisesti raakattu pois K-osastosta, jotta sinne mahtuisi enemmän osaston profiloinnille tärkeitä häirintäjuttuja. Toinen oli pieni uutinen suuren näyttelijän, Sulevi Peltolan kuolemasta. Toinen oli uutinen hesalaisen taidemuseon järjestämistä ”platonisista” taidetreffeistä. Se olisi ihan liian söpö uutinen häirintäjournalismin viereen.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 28. tammikuuta 2025

 
28.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-4) KOOSTUVAT:


1 sivu: Uutinen Italiasta ”miesten muotiviikoilta”, briiffataan pääkaupunkiseutulaisia ostamaan kimaltelevaa mustaa tai ruskeaa 70-lukulaista. Vaatetta. Poikkeuksellisen maltillinen kuvitus aiheeseen nähden. Tietysti siksi, että tänään K-osaston sivut ovat neljänneksen pienemmät kuin yleensä edes pienimmillään.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: Televisioarvio Disney-kanavan elokuvasta Nightbitch. HS yllättää antamalla äitiyden mysteeriä käsittelevän elokuvan Tuomo Y:n arvioitavaksi. Tuomo täyttää femimaaniset odotukset uutisoimalla, että sosiaalisen median ansiosta äitiys aiheena ”resonoi muuallakin” kuin USAssa. Mutta ei osaa lausua sanaakaan elokuvasta elokuvana. Arvioijan ainoa vertailukohde on indie-draama Tully (2018), vaikka Tully on tyyliltään, juoneltaan ja draamaltaan aivan muuta kuin tämä äitiyden kauhusatiiri.
Ehkä olisi parempi antaa se äitikapula takaisin Leena V:lle.
Uutisarvo ** | Journalismina *

2/5 sivua: Uutisjuttu uudesta Tiktok-hitistä.
Uutisarvo -- | Journalismina -

2/5 sivua: Uutisjuttu siitä, että elokuva (Better Man) Robbie Williamsista apinana EI ollut menestys. Julkaistaan siis pitkä juttu valtakunnalliseen sanomalehteen siitä, mitä EI ole tapahtunut multiplexien kassaluukuilla EIKÄ kukaan oletakaan tapahtuneen.
Puolet jutusta on Vulture-lehden referointia.
Uutisarvo - | Journalismina *

3/5 sivua: Muutenkin tämä K-osaston kolmossivu on ysäriteineille suunnattua somepäivitystä. Kakkosjuttu päivittää tiedoksi, että Game of Thrones -fantsusarja julkaistaan ”uusina versioina” (oikeasti vain tarkistetut suomennokset) ja kolmosjuttu kertoo, että mediatalot lopettavat yhteistyön fantsusankarista fantsuhylkiöksi muuttuneen Neil Gaimanin kanssa.
Pitäisikö sytyttää kynttilä vai rovio?
Uutisarvo * | Journalismina *


Kokonaisuuden arvio: Koko tammikuun tynkäennätys: vain 4 sivua kulttuuriosastoa ja siitäkin ensimmäinen tuhlattu kansikuvaan, jolla ei ole kellekään merkitystä, etenkään lehteä diginä lukeville. Jokohan unelmani toteutuu kevään aikana, että HS lopettaa (Aamulehden tavoin) kulttuurisivut printtikauden häntämäisenä jäänteenä?

Erityistä: näköislehteä läppäriltä lukiessa siirryin sujuvasti lehden vasemmasta alalaidasta digiaukeaman oikeaan alalaitaan, jossa kerrottiin amerikkalaisen naisen eläneen jo kaksi kuukautta sian munuaisella. Ajattelin hetken, että nythän Kulttuuriosasto löysi viimeinkin jotain mistä sillä on asiantuntemusta… mutta juttu osoittautuikin Tiede-osaston uutiseksi…

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 27. tammikuuta 2025

 
27.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:


1 2/5 sivua: Uutinen Suursaaren historian säilyttämisestä museossa ja valokuvakirjassa. Jälleen juttu jonka uutisarvo ja valinta perustuvat isoille (ilmaisille?) kuville. Samalla juttu sopii Suomen ja HS:n revanssihenkeen, ”sijaitseehan saari keskellä yhä kuumemmaksi käyvää Suomenlahtea”, kuten  huonomuistista lukijaa nipistetään.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Televisioarvio Disneyn komediasarjasta jossa nauretaan venäläisten touhuille Itämerellä. Sarjasta on lypsetty K-osastossa juttua jo kahdesti aiemmin, koska Elsa Saisio. Jutussa ei vähääkään kommentoida teoksen muotoa, tv-sarjaa. Lopuksi väitetään että 1980-luvun Kylmä sota oli ”oikeaa sotaa”.
Millähän rintamalla se lottaveteraani Leena V palveli?
Uutisarvo * | Journalismina *

4/5 sivua: Kirja-arvio unkarilaisesta Auschwitz-muistelosta, mutta julkaistu uutisen näköisenä, ties miksi. Jotta saataisiin sopimaan muistopäivän henkeen? Vertailua muuhun holokausti-kirjallisuuteen ei tehdä, silti väitetään kirjan ”vaikuttavuuden” olevan ”nobelisti Imre Kertészin tasolla”.
Mikä esteettinen tai moraalinen kategoria on ”vaikuttavuus”? Jos holokausti-muistelmasta tehtäisiin Disney-sarja, niin olisiko se parempi vai huonompi ”vaikuttavuudeltaan?”
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: Pikku-uutisia, Marilyn Mansonia ei syytetäkään seksirikoksista ja joku tuhma on sabotoinut British Museumia.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Konserttiarvio Tiktok-suosikista Tavastialla. Kriitikko Aleksi K tietää kertoa, että ”nuoret aikuiset” ihailevat nyt ”faijarockia”. Jutusta ei selviä, tapahtuuko tätä myös Kehä III:n ulkopuolella.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Konserttiarvio jossa klassisen musiikin kriitikko taas kiihdyttää tahtikynänsä muistellessaan kokemaansa. Kevätuhri on ollut kriitikko Jukka I:lle ”kiihdyttävän vaarallinen”: ”harvinaisen dynaamista räjähtelyä" ja ”seisomapaikat” (!) tavoittanutta ”yhden sormen” (?) ”intiimiä melodiaa”.
Jos ”tristanmainen hehku” avautuu tällaisella voima-asteikolla, niin mihin sitä musiikin estetiikkaa enää tarvitaan? Tai Vesaa ja Jukkaa?
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa ja yksi mainossivu.


Kokonaisuuden arvio: Missä oli tänään valtakunnallisen lehden kulttuurisisältöjen ydin? Keskellä yhä kylmemmäksi käyvää Töölönlahtea?

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 26. tammikuuta 2025

26.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:


1 3/5 sivua: Lifestyle-haastis Mila Teräksestä. Ei sanaakaan kirjailijan teoksista. Kehaistaan että ”Lapsuuden niukat olot ovat valmistaneet kirjailijan ammattiin”, koska Teräs ei ”aikuisenakaan ole materialisti”.
Tässäpä uusi termi korvaamaan ”työläiskirjailijan”: immaterialisti.
Uutisarvo - | Journalismina *

2/5 sivua: Kolumnissa Sakri P avautuu miten Twin Peaksia tarpeeksi katsottuaan hän pääsi opiskelemaan kirjallisuustiedettä (!) Tampereelle. Onko tuo nyt kylmä kausaliteetti vai lämmin allegoria? Se ei selviä, koska Sakri keskittyy puhumaan fanittamisen ihanuudesta eikä Lynchin taiteesta, kuten K-kolumnilta odottaisi. Kolumni suljetaan äijävitsillä: arvatkaapa miltä ruumiinosaltaan FBI-agentti ei ole pehmennyt.
Uutisarvo - | Journalismina *

2 sivua: Uutisjuttu että hesalaiset nuoret pääsevät halpalipulla kaupunginorkesterin konsertteihin. Enimmäkseen jutussa puhutaan lippujen hinnoista, mutta musiikkiannista tai sen merkityksestä nuorille ei juuri mitään. Ohessa on 3/5 sivua ”tärppejä” kevään konsertteihin. Ja tärppijuttujahan HS suosii, koska aukeama täyttyy helposti kuvituksella.
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Kirja-arvio latvialaisesta historiallisesta romaanista. Paljon kerrotaan Latvian holokaustista, romaanista romaanina ei sanaakaan. Sanataide keppihevosena, taas.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Kirja-arvio Markku Kaskelan runoteoksesta. Vesa R:n mukaan Kaskelalla ”runous voi kenties olla mitä vain”. Muuta vertailukohdetta tälle lajiteorioista vapautuneelle asenteelle ei Vesa löydä kuin Jouni Inkalan jonka teos (Tee kunniaa) kuulemma edustaa ”maassamme harvinaista positiivista runousoppia”. Mitä ihmettä moinen termi tarkoittaa, sitä ei kriitikko selitä. Ei hänen tarvitse, koska Hesari.
Uutisarvo ** | Journalismina *

3/5 sivua: Teatteriarvio Unga Teaternin lastennäytelmästä.  Maria Säkö kuvailee täsmällisesti sekä näyttämökuvan ongelmat että näyttelijöiden taidot, lopettaa tiivistelmään kevätkauden draamatarjonnasta lapsille. Saattaa olla ainoa tälle lajille omistettu juttu kevään Hesareissa, joten hatunnosto siitä.
Uutisarvo ** | Journalismina ***

2/5 sivua: Uutinen että BBC:llä ”hehkutetaan” pohjoismaista muotia. Puolet BBC-referaatista on Marimerkon puffausta, sentään kuvat on jätetty pois.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Normaalisti lukisin tällaisesta K-osaston annista vain tuon Lynch-kolumnin, tosin en jaksaisi ego edellä kirjoitettua kolumnia loppuun saakka. Sama pätee kirja-arvioihin, joissa ei ammenneta kerrassaan mitään ilmeisistäkään konteksteista, latvialaisesta kirjallisuudesta tai nykylyriikasta. 

Journalistit lehden tuolla puolen teeskentelevät kirjoittavansa asiaa, lukijat tällä puolen teeskentelevät lukevansa asiaa. Tätä sanotaan syystäkin NÄKÖISLEHDEKSI.
Saisinko maksaa tilaukseni näköisvaluutalla?

Työväen Näyttämöpäivillä (24.-26.1. 2025)

Tunnustettava se on, pertsan takiahan täällä Mikkelissä ollaan. Kerran vuodessa matkustan Mikkeliin nähdäkseni teatteria, jollaista muuten saisi odottaa ties miten pitkään: pertsaa eli perusteatteria. 

Pertsa ei kerskaa postdraamallisilla muotoratkaisuilla, ei pöyhkeile telkkarista tutuilla tähtinäyttelijöillä, ei kadehdi teatteritalojen muhkeita budjetteja. Pertsaa tehdään tunnustetuista klassikoista tai ajankohtaisten aiheiden puhuttelevuudesta varmoina. Pertsassa eivät loista taiteilijayksilöt vaan kollektiivit.

Pertsaa minä eniten kaipaan Tampereella, jota teatterikaupungiksi väitetään. Vasta Mikkeliin, Työväen Näyttämöpäivillle päästessäni muistan mistät kaikesa olenkaan taas jäänyt vuoden verran paitsi.

Perusteatterin tekeminen ei tarkoita, että teatteria tehtäisiin helpolla. Jo perjantaina TNP:n avajaisnäytelmäksi valittu ”Minä rakastin yötä” sen muistutti. Kyseessä oli viidenkymmenen laulajan kuorolle sovitettu kauhumusiikkinäytelmä, esittäjänä Jyväskylän Kipinät-kuoro. 

Kuva: Pihla Liukkonen, Kontrastia

En yleensä musiikkinäytelmiä suostu katsomaan, musikaaleista puhumattakaan, joten ”Minä rakastin yötä” yllätti kaikilla tavoilla. Laulut olivat ainutlaatuisen melodisia ja ison kuoron acapellana esittäminä hyytävän komeita aivan eri lailla kuin maaseudun melodraamaa ja sirkus-gotiikkaa kömpelösti yhdistellyt kehyskertomus. Koreografiassa oli kyllä paljon kamalaa patsastelua. Ilmeisesti valtavan kuoro liikuttelu edes Mikkelin Teatterin suurella näyttämöllä ei antanut tilaa muulle kuin jonossa marssimiselle ja parille energiselle tanssinumerolle.


Kaiken pertsan ei tarvitse olla sovituksena nokkelaa. Hyvinkin perinteellistä eli liiankin perinteellistä linjaa veti perjantai-illan päätteeksi näkemäni OUTS-teatterin sovitus Kauppa-Loposta. Alkutekstin juonellisuudelle uskollinen näytelmäteksti oli siirretty näyttämökuviksi kuin kesäteatterissa ikään, ”rehevän maalaisesti”, kuten tavataan sanoa. Edes pääosan luontevasti päsmäröivä  Lopo-hahmo ei esitystä pelastanut. Mutta tätäkin kai pertsa on. Museoimista.

Tunnustan Kauppa-Lopon katsomossa silti aprikoineeni, mahtavatko takavuosien kokemukset kullata liikaakin käsityksiäni TNP:stä ja pertsasta. 

Lauantaille päästessä epäilyt kaikkosivat. Turkulaisen Akseli-teatterin ”Skavabölen pojissa” kaikki oli niin kohdallaan kuin modernin klassikon toteutukselta voi toivoa. Tai lähes kaikki. Ilmeisesti kukaan ei pysty toteuttamaan Antti Raivion näytelmiin upotettuja mysteeri-aineksia kuten ne on Q-teatterissa aikoinaan toteutettu. ”Skavabölessä” jäi Taikurin hahmo kokonaisuudesta törröttäväksi kummajaiseksi. Pitäisi katsoa joskus elokuvaversio uudelleen niin tietäisi, onko sille jokin kanoninen tulkintaehdotus.

Turkulaisten esityksestä tuli/jäi mieleen sekin, miten vahvaa kulttuuriturismin markkinointia tällaiset vierailuesitykset ovat. Turun kaupunginteatterin ohjelmistossa on vuosi vuodelta yhä vähemmän mitään, mikä edes etäisesti kiinnostaisi, mutta omapäisen taitavaa harrastajaryhmää kannattaisi lähteä katsomaan kauempaakin. Sitä vain ei ota uskoakseen ellei siitä kerran vuodessa muistuteta.

Lauantain varsinainen Teatterielämys isolla T:llä oli Ykspihlajan Työväen Näyttämön esitys ”Huojuvasta talosta”. En käynyt, aikoinaan (2017), Tampereella katsomassa Antti Mikkolan tekemää sovitusta Jotunin romaanista, koska ajattelin sen sukupuoli-inversiota liian ilmeiseksi gender-poliittiseksi tempuksi. Mutta nyt näin, että Mikkolan sovituksessa on paljon hyvää ja erinomaisesti draamana toimivaa verrattuna siihen, millaisena tuo perheväkivallan klassikko on aiemmin sovitettu näyttämölle ja televisiolle. Kaiken lisäksi Ykspihlajan ohjaaja Pahkamäki oli muuttanut sovituksen kehyskertomusta siten, että vaimonsa väkivaltaisuudesta tunnustusta tekevä Eero ei kerrokaan kokemuksiaan miesten vertaisryhmälle, vaan terapeutille. Näin näytelmästä oli poistettu se äijäsurkuttelun sävy, mitä revisionistiset mies-aktivistit ajavat julkiseen keskusteluun perheväkivallasta puhuttaessa.

Mikkelissä vuosien varrella käydessä olen saanut kuulla, miten kova maine Ykspihlajalla on harrastajien keskuudessa: "Nehän tulevat aina valituiksi Mikkeliin!", sanotaan.
Saadakseni selville, mitä on Ykspihlajan maineen ja magian takana, olin sopinut lauantaille haastiksen ohjaaja Pahkamäen kanssa. Moni asia siinä selvenikin ja materiaalia varsinaiseen lehtijuttuun. Samalla taas tajusi tai kuvitteli tajuavansa, kuinka paljon Suomessa näitä Ykspihlajan kaltaisia pitkän perinteen päälle syntyneitä harrastajataiteen hotspotteja piileekään.

TEAKin monologiesittäjät kollektiivikuvassa

 

Lauantain päätteeksi menin katsomaan vielä toisenlaisia puoliammattilaisia, TEAK:n näyttelijäopiskelijoita esittämässä 11-minuutin monologeja. Niistä en kyllä samalla lailla syttynyt kuin edellisinä vuosina. Kotimaisista novelleista, joille Teatterikorkean nyt jo perinteeksi muodostuneet monologit perustuvat, ne kyllä antavat hienon läpileikkauksen, mutta sovittamisessa monologiksi ei tunnuta otettavan vapauksia, vaan luotetaan sanaan sinänsä. Tämä on ehkä pedagoginen tarkoituskin, näyttelijäluonteen +  tekstin saumallisen yhtymäkohdan pinnistelevä sulattaminen, ristiriidan energisoiminen näyttämöllä. Paljon jää kumminkin puuttumaan – pertsankin kannalta.


Lauantailta vaimolle viestitellessä en kuitenkaan malttanut mitään noista näytelmistä puhua. Ihan ensimmäiseksi ja välittömästi oli pakko kertoa, että miltei kävelin päin presidenttiä kuuma kahvimuki kädessäni. Niin kapeita ovat käytävät täällä vanhoissa kulttuuritaloissa. Tai: niin pieni on maailma ja kapea on horisontti josta pertsan näkee. Demariin törmäämättä.

Edellisinä vuosina TNP on lauantaisin huipentunut klubi-tilaisuuteen, jossa esiintyjät ja yleisöt edes periaatteessa kohtaavat, ja lavalla gurut juttelevat viisaita tai ainakin ovat useampaa mieltä teatterimaailman ajankohtaisista ongelmista. TNP:n budjetin kutistuessa, kiitos TAIKEn ja hallituksen tappopolitiikan, klubi oli tänä vuonna kokonaan poissa ohjelmasta. 

Myös näyttämöpäiville kutsuttuja esityksiä on vähennetty. Tilaisuus olisi otollinen jonkin toisen kaupungin ottaa TNP hoidettavakseen Mikkeliltä? En paheksuisi. Niin eloton Mikkeli on kaupunkina, vaikka ihmeellisen myötämielinen juuri teatterille.

*

Vielä oli jäljellä sunnuntai ja Luulosairaan esitys. Sen lähemmäksi eivät tamperelaiset tällä kertaa päässeet TNP:ä: esityksestä vastasi Vehkajärven teatteri. Näemmä jostain päin Kangasalaa.

Vehkajärveläisten Luulosairas oli lajissaan tasokas esitys, muttei erityisen kiinnostava, niin tottunut on odottamaan jotain omaperäistä taiteellista ideaa TNP:lle päässeiltä ryhmiltä. Pelkkä ammattimaisen tarkka kesäteatteri ei riitä. No, yleisö tästä Luulosairaasta tykkäsi, ja olihan näytelmässä taas suvereenit osasensa, näyttelijät jotka tekivät hauraasta porvarisherrasta (Arppa Korkka) ja nyfmetiksi puetusta palvelijattaresta (Tanja Vuorinen) enemmän kuin luonnetyyppejä: kuolemanpelkoisen ihmisyyden ja elämästä nautiskelevan ihmisyyden vastavoimat, ironisen ja itseironisen. Pidin myös runsaasta elävästä musiikista ja jopa hömelöstä vitsailusta korona-epidemialle: luulosairas ja tämän veli pelaavat koronaa lääketieteen uskottavuudesta keskustellessaan.

Ykspihlaja voitti! Kuva: Pihla Liukkonen, Kontrastia

Sunnuntain palkintotilaisuus teatterilla on jäänyt itsellä joka vuosi väliin, vaikka yleisön suosikin palkitseminen sopii ihan sujuvasti harrastajafestivaaliin. Tänä vuonna palkinnon voitti Ykspihlajan Huojuva talo. Mitenköhän arvasin tämän etukäteen? 

Itselle sunnuntai ja juna-asemalle kävely on pelkkää mikkeliä: tyhjiä kylmiä katuja, kuin koko kaupunki olisi unohdettu harrastajalavaste. Pertsan taika on taas ohitse.

...

Aiempia juttujani TNP:ltä:

 

2024

https://bitteinsaari.blogspot.com/2024/01/tyovaen-nayttamopaivat-26-281-2024.html

2023

https://bitteinsaari.blogspot.com/2023/01/tyovaen-nayttamopaivat-27-291-2023.html

2020

https://bitteinsaari.blogspot.com/2020/01/kynatyolaisena-tyovaen-nayttamopaivilla.html

2018

https://bitteinsaari.blogspot.com/2018/01/tyovaen-nayttamopaivat-2018-ja.html

2016

https://bitteinsaari.blogspot.com/2016/02/yovaen-nayttamopaivat.html

 

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 25. tammikuuta 2025

 

25.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-15) KOOSTUVAT:

3 sivua: Elsa Saision henkilöhaastis, keskittyy siihen mistä hän saa ”energiaa” ja ”hyvän fiiliksen”. Jos ei sivun ylälaidasta tarkistaisi, ei tietäisi että ollaan K-osaston jutussa eikä ”Naisten elämä & hyvinvointi” -osastossa. Lauantaiden kohdalla HS edelleen hakee, millaisen mixauksen näistä osastoista tekisi. Vain 1/3 tekstisisältöä, muu julkkiskuvitusta.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Essee joka ingressin mukaan lupaa juttua Balkanin alueen taiteesta, mutta onkin mussuttelua seikkailumatkailulla, johon eksotiikkaa ripotellaan Pajtim Statovcin kirjoista. Toimittaja Sara avautuu tanssikokemuksistaan balkanilaisessa Pride-diskossa. Välillä kerrotaan että USA:n uusi presidentti on hyvin hyvin ilkeä ja hyvin hyvin tyhmä.
Ei sisältöä, ei analyysiä. Ajateltu essee purkaisi ”Balkan vetää puoleensa juuri ristiriitojensa takia” -kliseitä, mutta tämä essee rakentuu niille.
Uutisarvo - | Journalismina *

4 sivun uutisjuttu uudesta verkkolehdestä eli HS:n toimittaja astelee jututtamaan entistä HS:n toimittajaa (Sonja Saarikoskea), ”kuten on moni muukin Uuden Jutun toimittajista”, kiittelee HS. Pitkästä uutisesta ei selviä, mitä uutta Uusi Juttu aikoo tehdä, paitsi keskittyä audioon tekstin sijaan. Kilpailuvalttina on kuulemma ”kokonaiskokemus”.
Uutisarvo *** | Journalismina **

2 sivua: Henkilöjuttu Angelina Joliesta eläytymässä Maria Callas’iksi. HS:n seurapiiritoimittaja Annamari S keskittyy eläytymiseen, ei elokuvaan. Kainalojuttuna on arvio varsinaisesta elokuvasta, mutta Pertti A ei kerro, mikä tekee siitä omanlaisensa elokuvana tai edes henkilökuvana verrattuna ohjaajan aiempiin julkkisnainen-teoksiin.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Uutinen kenet Israel valitsi Euroviisuihin ja kommentti UMK-esiintyjän ”somekohusta”.
Uutisarvo - | Journalismina *

3/5 sivua: Uutisjuttu Sanoman osaltaan rahoittamasta Lukuboost-hankkeesta, jossa lapset lukivat tai ainakin kääntelivät kirjojen sivuja omatoimisesti. Yhtäkään lasta ei ole juttuun otettu todistajaksi. Lasten sijaan siteerataan julkkispalloilijaa joka kehuu avanneensa kirjan – parantaakseen keskittymiskykyään.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Näyttelyvinkkejä hesalaisille.
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Levyarvio kokeellisesta popista. Toimittaja analysoi levyn julkaisutempuksi rakennettua "käsitehäkkyrää” hyvinvointipuheen soveltamisena. Voisikohan Arttu S seuraavaksi analysoida myös HS: n lauantaisivuja? Levyn "näkemyksellisyydelle" Arttu antaa viisi tähteä ja kertoo että hänen on pakko tehdä näin.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: Levyarvio, ilmeisesti lisää kokeellista poppia, ainakin päätellen siitä, miten Kemopetrol on kategorisoitu ”downtempo-raukeuspopin” ja ”iskelmäradiohenkisen konemelankolian” edustajaksi. Vireää suomen käyttöä musiikillisen annin kuvailuun samassa mitassa kuin klassisen arvioissa. Puuttuu vain tieto, miksi juuri tämä ”harmiton taustamusiikillisuus” on nostettu arvioitavaksi. Ja miten hitaita Sanomatalon hissit ovatkaan tämän kuluttamiseen?
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Parasta juuri nyt -lifestyle-kolumnissa K-osaston esihenkilö Aino M kehuu lastansa nuortenkirjan arvioijana. Siinäpä seuraava kesätoimittaja? Esimerkkiteoksena on islantilainen nuortenromaani, josta löytyy ilmastonmuutoksen ohella ”kulutuskriittisyyttä”. Kirjan kirjallisia ominaisuuksia ei edes mainita. Mutta paavi mainitaan, tuo fiktion vanhin auktoriteetti.
Uutisarvo - | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: ”Totuudella on tukka ja sen voi kammata.” (A. Raivio)

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 24. tammikuuta 2025

 

24.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:



1 3/5 sivua: Haastisjuttu koomikon hometalosta. Yli puolet kuvaa. Taas uusi pohjanoteeraus siinä, mitä K-osastoon voidaan julkkisjuttuna upottaa.
Uutisarvo -- | Journalismina --

2/5 sivua: ”Kommentti” eli kolumni, jossa Arla K avautuu ongelmallisesta fanisuhteesta Neil Gaimaniin. Ehkä Suosikissa oli aikoinaan tällaisia juttuja varoitustarinoina rokkariin rakastumisesta.
Uutisarvo - | Journalismina *

2 sivua Elokuva-arvioita: uusin Paddingon, Robbie Wiliams -apinana fiktio, toimintafilmin jatko-osa sekä Tuukka Temosen taidefilmi. Kahdessa jutussa T Kartastenpää on päästetty valloilleen, mikä viihdyttää verrattuna Leena V:n kapeakatseiseen ”riemukkuuteen” ja Mikkopekan taattailuun Gerard Butlerin kasvonuurteilla. Olennainen sisältö koko aukeamasta mahtuisi muutamaan riviin.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Uutinen hesalaisille tehdystä uudesta ”tekstifestivaalista” Tekstin talossa. Festivaalin 40 ohjelmanumerossa voi kuulemma tutustua tekstiin "prosessina" ja ”kokea” tekstejä ”sängyn ympärillä”.  Ei ole toimittajan vika, ettei juttuun saa minkäänlaista sisältöä festivaalin tarjonnasta. Tällaiseen sanataiteen saattohoitoon se johtaa, kun akateemisia ihmisiä päästetään kirjallisuusalan päättäviin elimiin.
Uutisarvo * | Journalismina **

1/5 sivua: Vielä yksi uutisjuttu herutetaan Tiina Lymin ”hittisarjasta”.
Yritin katsoa sarjan jaksoa eräänä iltana, mutten saanut repliikeistä selvää kuin kirosanat. Jotain siinä taiteesta mömistiin ja Laura M väänteli kiivaasti kasvojaan kiroillessaan. Limonaadiversio turkkalaisesta draamasta.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/3 sivua: Uutinen että Moldova jää pois Euroviisuista. Ehkä olennaisempaa olisi uutisoida alle 45-vuotiaille lukijoille, että Moldova on maa eikä esimerkiksi venäläinen iskelmätähti.
Uutisarvo - | Journalismina *

2/5 sivua: Konserttiarvio hesalaisten esityksestä hesalaisille. Tällaisia arvioita on K-osastossa yllättävän paljon kun niihin alkaa kiinnittää huomiota. Nyt opin klassisen musiikin sisältävän ”mehevää orientalismia” ja ”mozartmaista paljastavuutta”, ja että balettipantomiimissa voi olla seksiä ja väkivaltaa. Kevät koittaa kriitikolle.
Uutisarvo ** | Journalismina ***

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Se miten paljon palstatilaa HS antaa tv- ja elokuva-arvioille, kertoo enemmän lehden taloudesta kuin mistään K-linjasta. Taustaksi tälle on hyvää muistaa, että Helsingin Sanomat luokitteli aikoinaan elokuvakritiikit niin mitättömäksi sisällöksi, että sijoitti ne lukijoiden ”teiniliitteeksi”  kutsumaan NYT-osioon, aina 1990-luvulta vuoteen 2015. Tuolloin HS yhtäkkiä siirsikin elokuvakritiikit takaisin kulttuuriosastoon. Täsmälleen samana vuonna Turun Sanomat teki päätöksen, ettei se arvioi enää kaikkia elokuvia. Samoin vuonna 2015 Iltalehti lopetti kokonaan elokuvakritiikkien julkaisemisen, koska edes siellä niitä ei pidetty lukijoita kiinnostavina. Sen sijaan Hesarissa päätettiin elokuvakritiikkien sopivan oikein hyvin sivuntäytteeksi, koska elokuvista(kaan) ei tarvitse enää kirjoittaa taiteensa edustajina vaan tv-virtaan rinnastuvana julkkistapettina.