Työväen Näyttämöpäivät 27.-29.1. 2023

 

Mikkelissä järjestettävät Työväen Näyttämöpäivät on edelleen suurin säännöllinen harrastajateatteritapahtuma Suomessa. Viikonlopun mittaiseen tapahtumaan osallistuu tusinan verran harrastajaryhmiä, jotka on valittu mukaan hakemuksen ja demon perusteella.

Muuta virallista kilpailua ryhmien välillä ei ole kuin äänestys yleisön suosikista. Jokainen ryhmä saa ammattilaisraadilta palautteen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Palautteen laatu kuulemma vaihtelee melkoisesti raadin kokoonpanon mukaan. 

Vanhemman polven harrastajat muistelevat mielellään, että aikoinaan TNP:n merkitys näkyi myös mediassa. Jotain tuntuu kuitenkin 2000-luvulla muuttuneen asenteissa harrastamista kohtaan. TNP:n kannalta isoin järistys on taidehallinnon yllättävä vihamielisyys. Vuosi sitten Taiteen edistämiskeskus, Taike, lopetti tapahtumalta kymmenien tuhansien eurojen tukensa. Syyksi ilmoitettiin se, että Taike tukee ensisijaisesti ammattimaista taiteilijatoimintaa.

Vielä tänä talvena TNP saatiin järjestettyä korona-vuodesta siirtyneiden rahojen turvin. Tapahtumalla ei ollut yhdistävää teemaa, mutta ohjelmistosta vastannut näyttelijä Wenla Reimaluoto tuntui poimineen enemmän klassikoita kuin aiempien vuosien valitsijat. Syy klassikoiden runsauteen saattaa olla myös harrastajakentän tarjonnassa. Koronan jälkeen halutaan saada katsojat palaamaan pieniin teattereihin.

Järjestäjien mukaan lipunmyynti oli tapahtumassa edelleen nousussa ja 20 esityksestä 11 loppuunmyytyjä. Mikkelin jäisillä kaduilla festivaalitunnelmaa ei tosin huomaa. Melkoinen vastakohta on myös esitysten nuorekkuudessa ja yleisöpohjan iäkkyydessä. Tältä osin TNP muistuttaa mitä tahansa taideinstituutiota.

Tänä vuonna tyylilajit olivat klassikoissa toki monipuolisesti edustettuina kuten esiintyjäryhmien kotikaupungitkin:

AdAstra: Pasi was here (Jyväskylä)

Jo-jo teatteri: Älä pukeudu päivälliselle (Turku)

Nokun näyttämö: Kuningatarleikit (Pori)

Teatteri Akseli: Maaninkavaara (Turku)

Teatteri Kultsa: Yhesti yhes paikas (Helsinki)

Tikkurilan Teatteri: Piilopaikka eli siat (Vantaa)

Työttömien teatteri: Hämähäkkimies (Joensuu)

Vapaa työryhmä: Äidinmaa (Kouvola)

Ykspihlajan Työväen näyttämö: Reviisori (Kokkola)

+ Teatterikorkean opiskelijoiden monologeja 1+2

 

 

Näistä ennätin nähdä puolet: Pasi was here (ainutlaatuinen uusioklassikko), Älä pukeudu päivälliselle (standardifarssi), Kuningatarleikit (ajankohtaisuuden myötä draamansa menettänyt kolmen tekstin kudelma),  Äidinmaa (mummotietoista feminismiä mutta hienot esiintyjät), Reviisori (vahvaa fyysistä teatteria, kuin neljän tähden kiljua), teatterikorkean monologeja osa 2 (kaksi karismaattista esitystä Harry Salmenniemen novelleista, muut tekstivalintoina pliisuja).

 

 

Voitto millenniaalien polvelle 

 

Työväen Näyttämöiden Liittoon kuuluu kaksisataa ryhmää, mutta joillakin teattereilla on jo legendaarinen maine  TNP:llä. Näihin kuuluu jyväskyläläinen AdAstra, joka tänäkin vuonna voitti yleisöäänestyksen, tällä kertaa Veikko Nuutisen kirjoittamalla ja Erika Hastin ohjaamalla näytelmällä Pasi was here.

AdAstran esitys oli itsellenikin ylivoimaisesti parasta viikonlopussa, ja sentään tämä oli ensimmäinen kerta kun 'enimmäkseen' pidin jokaikisestä TNP:ssä näkemästäni näytelmästä. Pasi was here on niin tuore klassikko, että sen kuvaama millenniaalien polvi on hädintuskin ehtinyt oppia sisäsiistiksi, mutta lama-ajan opit nielleenä se osaa analysoida omaa luokkapudokkaiden traumaansa tarkemmin kuin yksikään muu sukupolvi. 

Periaatteessa Pasi was here on niitä punavuorelaisen kuplan sisällä kypsyteltyjä proosamaisia draamoja, joissa itseironian väkinäisyys tekee tekstistä tympeää ja vastenmielistä. Mutta AdAstra on saanut näytelmään tukevan otteen juuri 1980–90 -lukujen maailmankuvan kautta. Näytelmän hesalaiset pölinät, se muodollisuudeksi jäävä akateeminen itseironia, olisi voitu jättää kokonaan pois, etenkin näytelmän jälkipuoliskon venähtäneistä ja loppupäätelmää hapuilevista kohtauksista.

Näytelmän keskeistä mieskaksikkoa on ohjaaja Erika Hast auttanut löytämään itseironian sijaan itseanalyysiä. Sen ansiosta näytelmässä piisaa yleistettävyyttä yli sukupolvien. Etenkin nimiosan Pasia esittävä Teemu Kalliokoski on teinimieshahmo, jonka stereotyypistä kasvaa pelottavan uskottava arkkityyppi. Nämä tällaiset roolityöt ovat niitä suorituksia, joiden jäljiltä ei ole enää väliä puhua harrastajan ja ammattilaisnäyttelijän eroavuuksista vaan suvereniteetista jota on yhdellä tuhannesta näköismillennniaalista.

Teatteri joukkuelajina rohkaisee yksittäisiä taiteilijoita sellaiseen löytämiseen mihin mikään muu taide ei kykenisi. Se löytämisen myötäilo on tuskin missään vahvempi kuin teatterifestivaaleilla. 

Terkkuja vaan Taikelle joka ennemmin tappaa ja karsii kuin rakentaa ja rohkaisee  ihmisiä yhdistävän taiteen merkitystä. Ammattilaisuuden nimissä, mutta asiantuntijaa roolileikkien.

 

Pidempi ja kohteliaampi versio tästä raportista ilmestyy Kulttuurivihkoissa 2/2023

Aiempia juttujani TNP:ltä:

2020

https://bitteinsaari.blogspot.com/2020/01/kynatyolaisena-tyovaen-nayttamopaivilla.html

2018

https://bitteinsaari.blogspot.com/2018/01/tyovaen-nayttamopaivat-2018-ja.html

2016

https://bitteinsaari.blogspot.com/2016/02/yovaen-nayttamopaivat.html