Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 11. tammikuuta 2025

11.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-13) KOOSTUVAT:


4 sivua: Klaus Härön henkilöhaastis, tekstisisältöä runsaan sivun verran. Juttu keskittyy enemmän pakolaisuuteen ja juutalaisten kohtaloon natsi-Suomessa kuin elokuviin tai Härön uraan. Kärkenä uushenkisyys, aiheyhteydessä siis ”häröily”.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3 sivua: ”Multi-instrumentalistin” haastis hänen huumevuosiltaan, taas tekstiä vain sivun verran pinta-alasta. Samat jorinat päihdehuollon ongelmakohdista kuin aina tällaisissa jutuissa, uutta vain sekakäyttäjän metafora ”multi-instrumentalisti”. Toimittajahumoria?
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Kirja-arvio toimittaja Konosen bändiaiheisesta romaanista. Bändi + mikätahansa on yhtä takuuvarma romaanikonsepti kuin paikallisdekkari. Miksi juuri tämä bändikirja on  valittu arvosteltavaksi? Se selviäisi tunnistamalla mitä sukua kirjailija on äitinsä puolelta; näin vihjataan arvion lopussa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 3/5 sivua: Kirja-arvio Susanna Alakosken uutuusromaanista. Asialla äitiys-aiheiden pyhittämiseen erikoistunut Anni Valtonen, joten kirjasta sanataiteena ei tarvitse edes odottaa kommentteja. MAHDOLLISENA kontekstina mainitaan tietokirja, Frondeliuksen Kansankodin suomalaiset naiset, mutta oikeasti kriitikkoa kiinnostaa se että ”Tuollainen oli se maailma, jossa ainakin me x-sukupolven naiset…” jne jne.
Uutisarvo ** | Journalismina *

2/5 sivua: M-P Heikkisen ”Kommentti” Helena Immosen sotakirjojen sympaattisuudesta. Teosten kirjallisesta luonteesta ei sanaakaan, taaskaan. Uutta sotaa tarvitaan pikaisesti kansanluonteen kirkastamiseen, se on toimittaja Heikkisen ilmeinen toive.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/5 sivua: uutinen Journalistiliiton pj:n erosta.
2/3 sivua: Levyarvio skottibändistä josta en ole koskaan kuullut.
1/5 sivua: Suomen Lontoon-instituutille valittu uusi johtaja -uutinen.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: K-popin teinitähdestä uutisjuttu, ”miljoonien someyleisö”.
1/3 sivua: Kommentti UMK:n laulusta, taas.
1/7 sivua: Näyttelijä Y Tähtelä kuollut -uutinen.
Uutisarvo * | Journalismina *

Ei mainoksia! mutta 1 sivu osaston kansikuvaa, joka käytännössä sama kuin kolmossivun kuva.

Kokonaisuuden arvio: Lauantain HS:sta selailen yleensä B-osion parissa minuutissa löytämättä luettavaa. Tänään olisin saattanut normaalioloissa pysähtyä Immosen sotakirjoja käsittelevään kolumniin, mutta jättänyt senkin kesken puolivälissä.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 10. tammikuuta 2025

 

10.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:


1 3/5 sivua: Mistä tahansa aiheesta saa kulttuuria, kun siitä on tehty dokkari. ”Bhutanin asukkaiden onnellisuusmittaus” -aihe myydään rinnastuksella suomalaisten ”onnellisuuteen”. Dokkareiden totuusarvosta tai ao. dokkarin tyylistä juttu ei kerro mitään. Olisin onnellisempi jättämällä tämänkin jutun lukematta.
Uutisarvo ** | Journalismina *

4/15 sivua: Kommentti UMK:n avauskappaleesta. Toimittaja vertailee kappaletta muihin nykyiskelmiin. Juttu kolisee tyhjyyttään kuten viereinen Bhutan-juttu, mutta sentään kukaan ei lue tällaista painettua some-postausta olettaen sen liittyvän taiteeseen. Tai journalismiin.
Uutisarvo * | Journalismina *

2/15 sivua: uutisjuttu Keskisuomalaisen muutosneuvotteluista.
Uutisarvo * | Journalismina **

2 sivua: Elokuva-arvioita, vain kolme tähteä Emilia Pérez -elokuvalle, koska se liian ”ohuesti” (julistaa Leena V) ”purkaa varsinaista aihettaan: maskuliinisuutta, joka pitää näpeissä kokonaisia valtioita”, mutta peräti neljä tähteä Babygirl-pornofilmille, koska Nicole Kidman (julistaa Maija A) ”tekee Romysta surua, pelkoa, halua ja tyyneyttä tihkuvan naisen, jonka vähäeleinen äärimmäisyys tuo mieleen jopa Chantal Akermanin elokuvan Jeanne Dielmanin (1975) nimihenkilön.”
Näin ovat Leena & Maija taas osoittaneet äijille paikkansa, kun kuusikymppinen Nicole Kidman manifestoi heille mediaseksin viittäkymmentä dollarisävyä.
Uutisarvo ** | Journalismina *

1 sivu: uusien podcastien esittelyjä, jotain uutisen ja arvion välimailta. Ilmeisesti suomalaisten podcastien tarjonta on samaa luokkaa kuin halpamarketin fileesuikaleet viereisellä sivulla, joten paljoa analyyttistä sanottavaa ei voisikaan olla. Kuluttajansuojana juttu täyttää paikkansa. Tosin jos Sarjakupla-podcast on ”mainio tapa sivistää itseään”, niin onko sivistyksen lähtökohta sama kuin HS:n oletetulla lukijalla ja haluanko tosiaankaan tietää tähän vastausta?
Uutisarvo ** | Journalismina **

Lisäksi yksi sivua mainosta ja osaston kansikuva.


Kokonaisuuden arvio: Pitäisi olla iloinen, että edes elokuva-ala, jos ei kirjallisuus, on niin isosti edelleen esillä HS:ssa, mutta kriitikoiden femimaaniset vuodatukset sumentavat vähäisetkin mahdollisuudet persoonallisiin näkemyksiin uutuusfilmeistä. Ennemmin lukisin laiskaa reportaasia liekehtivästä Hollywoodista kuin ideologista pakkopullaa.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 9. tammikuuta 2025

 
9.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:


2 sivua: Uutisjuttu aukeaman levyisesti Lux-valotapahtumasta. Vain neljännes jutusta on tekstiä, josta siitäkin suurin osa esittelee yksittäistä Peilipöllö-valoteosta, ehkä siksi, että tekijä väittää kommentoivansa sillä ilmastonmuutosta. Valosaasteesta ei toimittaja uskalla mainita jutussaan mitään, vaikka siitä on muuten ollut puhetta vastikään HS:ssakin.
Uutisarvo * | Journalismina **

3/5 sivua: Televisioarvio animaatiofilmistä, jota arvostelija pitää neljän tähden mestariteoksena, vaikka se ei ole hänestä läheskään niin hyvä kuin Väärät housut (1993), ”yksi parhaista animaatioelokuvista koskaan”. Tästä huolimatta arvioijalla ei ole mitään sanottavaa savianimaation eroavuuksista piirrosanimaatioon. Kolmannes arviosta on Aardman-firman nykytilanteen esittelyä, jotta jutulla olisi jotain uutisarvoa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: uutisjuttu tapahtumafirman oikeustuomiosta.
1/7 sivua: uutisjuttu Dingo-elokuvan lipputuloista, lyhyt referaatti filmin tekijöistä.

Lisäksi taas kaksi sivua mainosta ja osaston kansikuva.

Kokonaisuuden arvio: Kuuden sivun mittaisessa osastossa on alle puolitoista sivua tekstiä. Valtakunnallisen sanomalehden kulttuurisisältö tiivistyy valaistuun peltipöllöön ja animoituun savikoiraan. Kuka tarvitsee Aku Ankkaa kun on Hesari?

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 8. tammikuuta 2025

 

8.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:


1 3/5 sivua: Pitkä kirja-arvio yksittäisen kaukopartiokomppanian historiikin viimeisestä osasta. Varmastikin asiantunteva esittely tietokirjan yksityiskohdista, mutta avoimeksi jää kuka edes nykymilitantissa Suomessa kaipaa aukeamaksi levittäytyvää korkkari-eksotiikkaa? Näyttää HS:n sinivalkoiselta poseeraukselta – ja jälleen esimerkki siitä, miten Hesarin kulttuuriosastossa toimitukselliset ratkaisut tehdään aivan muun kuin uutisarvon varassa.
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Taustoitettu uutinen että iskelmäsanoittaja Saara Törmä on ryhtynyt myös laulajaksi. TikoTok-journalismia raskaasti pönöttävän sotajutun kainaloon.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Keikka-arvostelu Juho Kuosmasen mykkäfilmitrilogian esittämisestä sinfoniaorkesterin taustoituksella. Ainutlaatuisesta tapahtumasta asiantuntevasti musiikkia kuvaileva ja tapahtuman erityisyyttä taltioiva arvio, filmien elokuvallisuuskin tiiviisti kuvailtuna.
Uutisarvo ** | Journalismina ***

2/5 sivua: Uutisjuttu Last of Us -tv-sarjan jatkumisesta kakkoskauteen. Tällaisten juttujen kohdalla aina ihmettelee, etteivätkö moisten suosikkisarjojen katsojat muka tiedä addiktionsa jatkoruokinnasta. Ehkä HS:ssa arvellaan, että katsojat saavat addiktiolleen arvokkuutta, kun näkevät HS:n sivuilla sarjansa samanlaisen fanipoikaihquilun kohteena kuin esimerkiksi Sirénin huokailut Sibeliuksesta.
Uutisarvo * | Journalismina *

4/15 sivua: Kirja-arvio dekkarisarjan avauksesta. Kriitikko toteaa kirjan tyhjänpäiväisyyden. Miksi siitä sitten on pitänyt tehdä arvostelu? Onko kulttuuriosastossa oltava joka viikko vähintään yksi dekkariesittely, jotta osasto säilyttää uskottavuutensa kansanomaisen lukijamaun edustajana?
Uutisarvo * | Journalismina **

2/15 sivua: Uuutisjuttu umpituntemattoman drag-artistin kuolemasta.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Uutisjuttu suomalaisen haitaristin, Markku Lepistön noususta eurooppalaisten yleisradioiden suosikkilistalle. Kuten arvata saattaa, laadun takeena on se, että Lepistö on tohtoroitunut haitaria soittamalla. Uutisen kirjoittajalla ei ole mitään sanottavaa itse haitarimusiikista, vaan keskittyy pelkästään menestysmusiikin tuotantoon ja palkitsemiseen. Lukijan on googlattava Heikinheimo-vainaalta kommentti haitaritohtoreiden laadusta.
Uutisarvo ** | Journalismina **

Lisäksi kaksi kokosivun mainosta ja osaston kansikuva.

Kokonaisuuden arvio: Erittäin sekalainen valikoima arvosteluja ja uutisia, joista normaalioloissa lukisin vain jutun Kuosmasen mykkäkonsertista.
Mutta B-osion mielipideosastossa on sentään Kaisa Rönkön ja Minna Laamon erinomaiset kommentit tynnyriajattelija Jukka Ruotsalaiselle, joka väitti (HS 5.1.) meidän kulttuuriammattilaisten olevan empatiakyvyttömiä, kun emme usko kulttuurilta leikattujen rahojen menevän suoraan köyhille ja raskautetuille. Siinäpä olisi Hesarin kulttuuriosastolle uutisaihe selvittää missä porvarishautomossa näitä tynnyriajattelijoita kasvatetaan.

Kammokuun päiviä ja röitä

7. kammokuuta, tiistai

Yli 40 vuotta olen kulkenut Tampereen ja Kuopion väliä, kaikissa mahdollisissa tunnelmissa. Tämä on varmasti kammottavin junareissu, jonka joudun tekemään. Pelko muiden puolesta on laadultaan aivan erilainen kuin pelko omasta puolesta, vaikka olisikin varhain eri(lli)stynyt omaan maailmaansa vanhempiensa maailmasta. Mikä tahansa arjesta poikkeava tuntuu uhkaavalta, kun tragedian kaltainen sairaus iskee lähipiiriin - ja siitäkin huolimatta, että viime vuodet olen askarrellut pelon ja sodan semiotiikan parissa. Paras eli ainoa lisäys minkä olen keksinyt pelon semiotiiikkaan on ”kammo”, kuvailemaan pelkoa, joka on arkista kuin hikka ja jäytävää kuin hammassärky, sellaisenaan ärsyttävää ja silti monesti ainoa ylevöittävä asia keskiluokkaisen elämän tylsässä arjessa. Paras, muttei ainoa, esimerkki onkin Dostojevskin ohimenevä huomio hammassäryn naurettavasta ylevyydestä.

Tämä kuu on kaamoksen ytimenä kammokuu jos mikä.


En ymmärrä miksi suomalaiset lukisivat kammokuussa mitään muuta kuin (ant)arktisen vyöhykkeen kuvauksia. Laadukkaan omintakeisia kirjoja aiheesta on kyllä vaikea löytää, yhtä vaikea kuin arktisen äärimmäisistä kolkista selviytyneitä ihmisiä. Eipä ole varaa boikotoida venäläistäkään kirjallisuutta tähän aikaan vuodesta. 

Matti Laineman Arktisen ruletin herättämä kiinnostus hänen uutukaiseen (omakustannettuun) kirjasarjaansa on valitttavasti osoittautunut tylsimmäksi osaksi nykypäivän kylmäkirjallisuutta. Laineman kirja A. E. Nordenskiöldistä (alaotsikolla "Koillisväylän valloittaja", 2023) on pelkkä tiivistelmä kahdesta matkapäiväkirjasta ja keskittyy tsuktsien tapakulttuuriin sen sijaan että käsittelisi miten retkikunta selviää ARKTISEN ARKISUUDESTA. 

Sama ongelma on Laineman kirjassa Luoteisväylän sankarit (alaotsikolla "W.E. Parry & G.F. Lyon", 2024). Lähteitä on käytetty ärsyttävän niukasti ja taas keskitytään luonnonkansan tapakulttuuriin, nyt inuiittien, ja lähes täysin aikalaisten ymmärryksen varassa, tuomatta mitään nykypäivän selityksiä siihen, millaisten kulttuuristen oletusten vuoksi läntiset tutkijat niin vähättelevät luonnonkansojen kykyä selvitä äärimmäisissä oloissa. Edes keripukin torjunnassa, joka sentään olisi ilmeisin ongelma ratkaistaaksi paikanpäällä. Mutta siitäkään eivät suuret retkeilijät välitä, koska jäytävä sairaus ei ole… tarpeeksi ilmeinen tragedia?

E-kirjana löysin onneksi Lennard Bickelin teoksen Mawson's Will (1977), joka on kirjaimellisesti suurten naparetkeilijöiden (Scott & Amundsen & Shackleton) varjoon jääneen Douglas Mawsonin tarina.

Australialainen minerologi Mawson oli yhtä jääräpäinen ja kunniantuntoinen kuin nuo muut herrat, kieltäytyi liittymästä Scottin tutkimusryhmään, koska ei saanut ryhmän tieteellisen johtajan titteliä, ja perusti oman retkikuntansa, joka koki antarktisella aivan yhtä uskomattoman seikkailun ja vieläpä samaan aikaan (1911-1912) kuin maailman mediahuomion vuosisadaksi kahminut Scottin ja Amundsenin kilpajuoksu. 

Parhaiden tutkimusretkitarinoiden tavoin Mawson's Will on täynnä yksityiskohtia, jotka ovat aidosti kammottavia esimerkkejä siitä, miten mielipuoliselta näyttäviin suorituksiin pelkkä päättäväisyys voi viedä. Tähän mennessä paras esimerkki siitä, miten Mawson todistelee miehistölleen ettei vaadi näiltä mitään mihin ei itse pystyisi, on Mawsonin päätäpahkainen sukellus jäiseen veteen pelastamaan laatikkoa, jossa ovat ratkaisevan tärkeät lämmityskamiinan osat. Mutta laatikosta löytyykin vain purkeittain hilloa. Yhtä muikea yksityiskohta on ryhmän ainoa eurooppalainen jäsen, kultivoitu herrasmiestutkija, joka on tietysti kasvissyöjä. Keskellä antarktisen talvea.

Omanlaistaan tieteiskummaa (uusi jäätynyt genre löydetty!) siis, ja silti kovempaa kuin kova scifi koskaan.

 

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 6. tammikuuta 2025

 
6.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:


1 sivu: Kirja-arvio Rekola-elämäkerran kakkososasta. Tietokirja-arvio yrittää poimia paksusta elämäkerrasta kohdetta luonnehtivia yksityiskohtia, joten lukiessa hukkaa nopeasti fokuksen, mikä moisen jatko-osan uutisarvo oikein on. Mitä palvelee kriitikon valitsema esimerkki, että ”Runoilija innostuu azerbaidzanilaisen matemaatikon Lofti Zadehin sumean logiikan teoriasta. Sen mukaan…” jne? Tämähän on kuin irvikuva tietokirjakritiikistä!
Kriitikko Hytönen kysyy lopulta, muttei vastaa, onko tuhatsivuinen elämäkerta Rekolasta kellekään tarpeen. No, jos kriitikolla ei ole vastausta, niin onko hänen "kritiikkinsä" sekään muuta kuin suurta runoilijaa muisteleva pakkopulla?
Uutisarvo * | Journalismina *

2/3 sivua: HS-analyysi klassisen musiikin boikotoinnista, etenkin venäläisten esiintyjien. Hyvin koottu juttu ajankohtaisesta aiheesta. Puuttuvat kuitenkin kommentit korkeakulttuurin ja viihteen boikotointien erilaisuudesta. Nyt juttu näyttää kulttuurieliitin sisäiseltä närästykseltä.
Uutisarvo ** | Journalismina ***

1/3 sivua: Kirja-arvio T. Valjakan esseeteoksesta. Hesarille ei ole mikään jääviysongelma tehdä ylistäviä arvioita omien toimittajiensa ja kriitikoidensa teoksista, pikemminkin päinvastoin. Kriitikko Valjakan esseistiikkaa kriitikko Enroth kuvailee, että avausessee on ”oodi” joka ”kimaltaa ja värisee kuin elämäntunnolla ladattu aamuhetki”. Ja tämän pitäisi olla tietokirjakritiikkiä? Kiinnostavampaa olisi kustantamon (Parvs) esittely kuin tämä sisäpiirioodeilu.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Uutisjuttu ja taustoitus, Washington Post on hyllyttänyt Pulitzer-palkitun pilapiirtäjän. Jutun on tehnyt sama Vesa Sirén kuin edellisen sivun boikottijutun, joten hän hieman täydentää analyysinsä kokokuvaa. Puolet jutusta on kuvitusta, mutta vain pieni kuva edustaa sitä mitä lukija haluaisi nähdä eli poliittisia pilapiirroksia. Iso kuva on Charlie Hebdo -muistokukituksesta, mikä ohjaa lukijan odotukset täysin pieleen. Muuten uskottaava kooste lehdistön liikkumatilasta - paitsi että Hesari haastattaa taas omaa toimijaansa (Ville Ranta) asiantuntijana, ikään kuin HS olisi tällä tavoin todistetusti liberaalimpi kuin WP. Käsi käden pesee ja aina joku Ville Rannankin selän.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: kooste pieniä uutisjuttuja.
Uutisarvo ** | Journalismina **

4/5 sivua: Henkilöhaastattelu somevaikuttaja Laitisesta, joka on myös ”taideasiantuntija”. Naistenlehtimäinen juttu, jossa kärki on raha ja medianäkyvyys: ”Taidetta voi hankkia kodin arkielektroniikan hinnalla”. Laitinen nostaa varoittavaksi esimerkiksi porilaisen taiteilijan saaman 130 000 e apurahan, koska iso summa olisi reilua jakaa usealle taiteilijalle. Jutun muu pinkinsävyinen sisältö ei kyllä sovi tähän huoleen.
Uutisarvo * | Journalismina **

Lisäksi 1 sivu mainosta ja 1 sivu osaston kansikuvaa joka on sama kuin puolet seuraavasta sivusta vievä henkilökuva Rekolasta.


Kokonaisuuden arvio: Maanantaiksi normaalia runsaampi pläjäys kulttuuria, ehkä siksi ettei lehti huomenna ilmesty, mutta ainoa juttu jonka normaalioloissa olisin lukenut on pilapiirtäjä-uutinen. Kritiikkiä tarjoavia aiheita ei käsitellä syvällisesti (kuten taidenasiantuntijan haastis) ja ajankohtaiset uutiset ovat liian sisäpiirimäisiä (kuten boikottijuttu).

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 5. tammikuuta 2025

 

5.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B12-17) KOOSTUVAT:


2 sivua: Essee suruteknologioista ja taiteen tavoista käsitellä kuolemaa. Enimmäkseen HS:n esseet ovat tasoltaan lukion ainekirjoituksia, etenkin milloin niitä raapustavat ego edellä aihettaan auraavat Aittokoski tai Nykänen. Kulttuuriosastossa vierailevat esseistit alkavat kyllä hekin leperrellä aiheensa kanssa kuin pitäisivät Oscar-puhetta. Tämä toimittaja Eveliina Mäntylän teksti on puffettiessee: mukana vilisevät Black Mirror, Frankensteinin hirviö, Gilgamesh ja Kansallisteatterin korkeakonseptinen näytelmä. Toimittaja ei välitä, että esseessäkin pitäisi olla fokus, vaikka se edetessään harhailisi. Kuvitus: yli puolet piirrettyä (söpöstelevää) kuvituskuvaa, koska aihetta pidetään liipasinherkkänä.
Uutisarvo *** | Journalismina **

1 sivu: Uutinen ”kartellimusikaalista” eli Emilia Pérez -elokuvasta. Juttu on ostettu STT:lltä, koska se sopii HS:n femimaaniseen ideologiaan: keskittyy naisnäyttelijöihin ja lopuksi kysyy, onko ranskalainen miesohjaaja sittenkään sopiva henkilö käsittelemään transnaisen tarinaa. Mutta ei kysy esimerkiksi sitä, miksi yhtäkkiä musikaalia tungetaan rikostarinoihin, niin standup-ihmishirviön (Annette) ja sarjakuvaroiston (Joker II) kuin gangsterin (Emilia P).
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/3 sivua: Kirja-arvio ruotsalaisen J. Anyurun romaanista Ixelles. Tommi Melender on niitä ainoita HS:n arvostelijoita, joita jaksaa aina lukea, koska jo kirjavalinta kelpaa yleensä suositukseksi. Avoimeksi jää tällä kertaa. Miksi kaikkien kurjuuskertomusten joukosta juuri tämä ruotsalaisromaani pitäisi lukea, olipa kirjailija miten palkittu tahansa? Kritiikkinä referoivaa millimakkaraa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/3 sivua: Uutinen että Neil Young menee sittenkin brittifestivaaleille esiintymään. Ketä tämä kiinnostaa? Young on ollut haudassa jo ainakin 30 vuotta ja nyt hänestä väännetään uutisia porijatsin suurkuluttajille.
Uutisarvo - | Journalismina *

2/5 sivua: Televisioarvio elokuvasta Everything jne. Miksi tv-arviot ovat siirtyneet tv-osiosta kulttuurin puolelle? Mikä on seuraava aste palstamillien HALVIMMAN täyttötekstin tuottamisessa ”televisioarvioiden” jälkeen? Tekoälyn tuottamat referaatit mobiilimainoksista? Arvostelun kärki on lopussa, että tässä vaihtoehtotodellisuuksia käsittelevässä elokuvassa ”Suurimman vaikutuksen tekee Evelynin ja hänen tyttärensä välisen suhteen kehittyminen.” Näin on taas uutisarvo pelastettu ja toimittaja kuitannut palkkansa aatesisarten riveissä.
Uutisarvo - | Journalismina -

3/5 sivua: Uutisjuttuja: Sibelius-viulukilpailu on sallinut venäläisten osallistumisen, joku on jäänyt kiinni julkaisemattoman musiikin hakkeroinnista, ja suomalainen muotibrändi lopettaa. Kulttuuriuutisten peruskamaa, jonka ei oletetakaan kiinnostavan kuin erikoistuneita yleisöjä.
Uutisarvo ** | Journalismina **

Lisäksi 1 sivu mainosta.

Kokonaisuuden arvio:
- Edes sunnuntaisin pitäisi lehdessä olla jotain pitkää ja syvällistä luettavaa. Ei sitä löydy HS:sta, vaan eipä sitä löydy Dagens Nyheteristäkään, puolustaisi erkkolainen. No, B-osion mielipidesivut ovat olleet pitkään se ainoa paikka, jossa Hesarista löytyy ylipäänsä kriittistä ajattelua. Tänään sitä edustaa Eero Paloheimon kommenttikirjoitus sille tynnyriajattelijalle (professori Mikko Myrskylä) joka väitti HS:ssa (29.12.) että maailman väestönkasvuongelmat olisi jo ratkaistu.
- Kuvitusta on tänään selvästi vähemmän kuin edellisten lehtien kulttuuriosastoissa eli sunnuntaina lukijoiden uskotaan edes jossain määrin syventyvän lukemiseenkin eikä mobiilin rutinoimaan selailuun.
 

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 4. tammikuuta 2025

 4.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-15) KOOSTUVAT:


4 sivua: maaseudun nolot ilmiöt -tyyppinen feature-juttu Ikirouta-yhtyeestä. Hesari lypsää nyt täysillä iskelmän ja rockin yhdistäviä ilmiöitä, koska niiden oletetaan saavan kolmen sukupolven lukijakuntaa. Uutissisältöä jutussa on 7 lyhyttä kappaletta eli vähemmän kuin kuudestoista osa jutun sivupinnasta: musiikkitoimittaja Pekka Laineen haastatteluun perustuva tieto raskaan musiikin melodiapohjasta. Muu osa jutusta kuvailee bändiä ja heidän keikkaansa. Kuvitusta on taas puolet, mm. kokonainen sivu pelkkää fanihuppareiden selkämystä. Tällaisen kuvituksen on tarkoitus asemoida lukija & HS-toimittaja samanarvoiseksi kansan takarivissä seisovaksi mutta SIITÄ EROTTUVAKSI tarkkailijaksi.
Uutisarvo * | Journalismina **

4 sivua: sarjakuvataiteilija Anu Kotilaisen haastattelu, jossa on vähemmän mitään kulttuuriin tai taiteeseen liittyvää kuin Hyvinvointi-osastoon sijoitetussa 4 sivun haastattelussa kirjailija Irene Zidanista. Juttu keskittyy siihen, miten Kotilainen tuli kaapista ja että ”Lesbojen kanssa deittailu oli kuitenkin ihanaa.” Yli puolet jutusta on naistenlehti-tyyppisiä poseerauskuvia Kotilaisesta.
Uutisarvo - | Journalismina -

1 2/3 sivua: Kirja-arvio J. Peldezin arktisen tutkimusta käsittelevästä kertomusantologiasta. Kertaakaan jutussa ei käsitellä kohdeteosta tietokirjana, vaan ainoastaan referoidaan varhaista matkailua arktiselle. Kehystetty kirjoittajan egolla: Kirsikka Moring muistelee sankariturismiaan Siperiassa. 80-vuotiaalle tämä sallittanee, mutta miksi juttu on naamioitu kirja-arvioksi?
Uutisarvo * | Journalismina *

1/3 sivua: Kolumni vuoden 2024 tv-sarjojen parhaimmistosta. Some-ihquilu tv-sarjoista on 2020-luvulla vakiintunut sanomalehtien palstoille. Kun 99% sarjoista on halvalla tuotettua formaattiroskaa, ei mitään klassikoita ole mihin kirjoittajien tarvitsisi viitata eikä mitään av-draamaan perustuvia laatukriteereitä tarvita "huippusarjoista" intoilemiseen. Alrothin maku sarjojen suhteen ei ole sentään kapeimmasta päästä.
Uutisarvo * | Journalismina **

1 1/2 sivua: Kirja-arvio venäläisiä emigranttikirjailijoita käsittelevästä teoksesta. Varmasti ajankohtainen teos, mutta ihan en usko väitettä, että ”useat” emigranttikirjailijoiden avainkysymyksistä ovat yhä samoja kuin 1800-luvulla. Tämä voi olla kirjankin väite, mutta historian dosentti kirjoittajana voisi osoittaa kriittisyyttä edes tältä osin eikä heittäytyä Ropponen&Sutisen faniksi, kuten jutussa suoraan ilmaistaan. Kuvitusta YLI puolet.
Uutisarvo *** | Journalismina **

1/2 sivua: Kirja-arvio Kale Puonnin dekkarista. Kriitikon mukaan kyse on ”konkarikirjailijasta” millä hän tarkoittanee ”ex-hesalaista kyttää”, sillä kukaan ei ole Tampereen leveysasteella kuullut Kale Puonnista. Arviossa ei ole sanaakaan teoksesta sanataiteena.
Uutisarvo - | Journalismina *

1/3 sivua: Uutisjuttu (osaston ensimmäinen) klassikkojen tekijänoikeuksien vanhenemisesta. Esimerkeissään yllättävän monipuolinen uutisaihe, mutta tekijänoikeuden erilaisesta vaikutuksesta eri taiteissa saisi olla edes muutama ajatus. Taas kuvitukselle uhrattu lyhyestäkin jutusta puolet tilaa.
Uutisarvo *** | Journalismina **

1 sivua: Sekalaisia uutisjuttuja: joku muotitalon perustaja on kuollut ja Blake Lively -näyttelijä jatkaa oikeuskiistaa kunnianloukkauksesta. Miksi näiden pitäisi kiinnostaa suomalaista lukijaa? Pakollisia naistenlehti-täkyjä?
Lisäksi uutinen, että tv-sarja on tehnyt katsojaennätyksen suoratoistopalvelussa. Kuka tätäkään tietoa tarvitsee? Miksi se pitää kertoa myös Hesarissa?
Uutisarvo - | Journalismina *

2/3 sivua: Kirja-arvio Miia Toivion runoteoksesta. Nykypäivän kirja-arvioille tyypillisesti jopa runoista voi kirjoittaa arvosteluja pelkkään sisältöön keskittyen. Runouteen erikoistunut kriitikko Rantama ei vaivaudu yhdelläkään sanalla selittämään mitä Toivion lyriikka on tyyliltään ja miksi juuri Toivio on ”parhaita juonellisten kokonaisuuksien luojia” nykyrunoudessa. Keitä ne muut ovat? Kaikki kaksi vai kaksikymmentä?
Lisäksi ensimmäinen kolmannes arviota käytetään sen kertomiseen, että hyvässä kirjassa ei ole välttämättä tarinaa lainkaan. Tämä lienee Rantaman käsitys kulttuuriosaston skuupista. Kolmannes jutun pinta-alasta henkilökuvaa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

Lisäksi 1 sivu osaston kansikuvaa.

Kokonaisuuden arvio:
- Siitä pitäen kun HS siirsi torstain Hyvä elämä -liitteen lauantaille, on kulttuurin osuus B-osiossa hämärtynyt, kun suurin osa jutuista muistuttaa naistenlehtien erittäin helposti kierrätettävää self help -journalismia. Vielä 20 vuotta sitten olisin maksanut saadakseni HS:sta pelkästään B-osion luettavaksi (kuten Le Monde joskus kehitti omaa tuotettaan), mutta nykyään haluaisin alennusta ja kutistettua lehteä ilman B-osiota.
- Osaston kansikuva on sisällöltään täysin sama kuin sivun B17 sisältö! Tämä on HS:n nykylinja erityisesti B-osiossa: aina vain enemmän ja yhä isompia, uutisarvoltaan tyhjiä kuvituskuvia sisällön kustannuksella, vaikka nettiaikana sanomalehdet olisivat viimeinen reservaatti tekstijournalismille.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 3. tammikuuta 2025

 
3.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-8) KOOSTUVAT:


1 sivu: Nosferatu-elokuvan Arvostelu, kuvitus vie miltei puolet jutusta. Jutun uutiskärjeksi on nostettu, että uusi versio ”kasvattaa naisen osuutta yllättävällä tavalla”. Tämä on ollut HS:n kulttuuriosaston toistuva ideologinen sanoma viime vuosina ja tekee jutuista samanhenkistä aatteellista mössöä, joiden lukeminen tuntuu yhdentekevältä. Kriitikko M-P Heikkinen ei kuitenkaan ole sisäistänyt ihan lehtensä aatetta, vaan luonnehtii elokuvan taiteellista sisältöä tältä osin näin: ”Elleniä panettaa, mutta hänet huumataan uneen eetterillä.”; ”Loppupuolella kouristellessaan Ellen näyttää siltä kuin purisi kielensä poikki, koska yhteiskunta on joka tapauksessa kuuro hänen puheilleen.” Tällaista HS tarjoilee taidekritiikkinä. Sivun mittaisessa jutussa on kolme lyhyttä kappaletta (alkaen ”Tunnetta on mukana…”), jotka liittyvät elokuvan ilmaisukieleen ja elokuvaan mediana. Kaikki muu on sisällön ja tekijöiden referointia.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/3 sivua: Suuri gangsterisota -elokuvan uudelleenjulkaisusta Kommentti. Jutusta puolet (Pertti Avola) käsittelee elokuvan eri mittaisia versioita ja puolet ohjaaja Leonen uraa. Itse filmin taiteellisesta annista on kaksi lyhyttä kappaletta, lisäksi muistetaan kommentoida (puolustellen) elokuvan raiskauskohtauksia.
Uutisarvo * | Journalismina **

1/3 sivua: Real Pain -elokuvan Arvostelu. Perinteinen juonen selittämiseen keskittyvä arvostelu. Edes tekijöistä ei kerrota paljoa, saati indie-filmien tyylistä. Kriitikko Avola antaa elokuvalle neljä tähteä, mutta maailmalla tätä on pidetty indie-tussahduksena. Ylipäänsä HS:n leffa-arvosteluihin EI kannata luottaa, silloin kun kriitikko kehuu filmiä, mutta tyrmäävissä arvioissaan jopa HS on lähes aina oikeassa. Tämä tietysti johtuu nykypäivän elokuvamediasta eikä HS:n tarkkaavaisuudesta.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 1/3 sivua: Uutinen Konflikti-tv-sarjan ja Puolustusvoimien yhteistyöstä; miltei puolet koostuu kuvasta. Erittäin ajankohtainen juttu, jossa moni kriittinen kysymys jää tekemättä, ehkä siksi, että HS:lla on nykyään vähintäänkin herkkä suhde P.voimiin.
Uutisarvo **** | Journalismina ***

2/3 sivua: Uutinen tulevan vuoden pukeutumistrendeistä; puolet koostuu kuvituksesta. Juttu on yhtä pinnallinen kuin aiheensa. Ekologinen näkökulma loistaa poissaolollaan, vaikka HS:n muilla osastoilla käsitellään jatkuvasti vaatemuotien pikakulutusta.
Uutisarvo * | Journalismina *

2 sivun Näyttelyarvio Eija-Liisa Ahtilan töistä; yli puolet koostuu kuvituksesta. Ilmeisen olennainen uutisjuttu, jos Ahtila on tunnetuin suomalainen nykytaiteilija, mutta kirjoittaja ottaa aiheensa arvokkuuden itsestäänselvyytenä. Ainoa Ahtilan taidetta avaava osuus on parin kappaleen selitys ”ekologinen kerronnan” keinoista ohjata katsojan huomiota. Jos tämä olisi jutun kantava idea, olisi arviolla kestävääkin arvoa. Nyt urauutisoinnin ohella vain sisäänlämpiävää taideaatetta ja ”ekologisen” itseisarvona esittelevää kukkaispuhetta. Valtaosan jutusta syövä kuvitus olisi muuten paikallaan havainnollistamassa Ahtilan teosten erilaisuutta, mutta sitä ei käytetä arvioimisen tukena, vaikka juttu on luokiteltu "arvioksi".
Uutisarvo ** | Journalismina **(*)

Lisäksi 1 sivu mainoksia ja 1 sivu osaston kansikuvaa.
Kokonaisuuden arvio: Selvästi parempi uutisarvoltaan kuin edellisen päivän k.osasto, mutta myös tyypillisissä kohdissa hävettävän epäkriittistä journalismia.

Hesari-harava: kulttuusivujen sisältö 2. tammikuuta 2025

2.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:

 

2.5 sivua elokuvavuoden 2024 ”parhaimmiston" esittelyä, käytännössä copypastettu kriitikoiden tekstejä vuoden varrelta.
Uutisarvo *** | Journalismina *

0.5 sivun Kommentti iskelmätähdistä rock-klubeilla. Hyvin asiantuntevasti koottu ilmiön esittely, vaikka keskittyy liikaa yhteen tapaukseen, Kake Randeliniin.
Uutisarvo *** | Journalismina ***

2/3 sivun Televisioarvio Ylen sarjasta ”Queen of fucking everything”. Hesarin femimaanisimpiin kuuluva kriitikko Leena Virtanen keskittyy hehkuttamaan Tiina Lymin ohjausta. Juttu on sisällöltään ja asenteeltaan sama kuin 31.12. tv-sivuilla julkaistu Suvi Vallealan esittely (0.5 sivua) sarjasta. Naisen tekemä tv-satiiri on hesarilaisista nerokkainta mitä ihmiskunta on keksinyt sitten kuivauskaapin.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/3 sivun uutisjuttu (osaston ainoa) Comic sans -fontista, joka ”täyttää 30 vuotta”. Koottu googlauksella tai tekoälyllä muutama koominen uutistapaus fontin käytöstä maailmalla. Metamediajuttu, josta puuttuu kaikki media-analyysi.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi 1 sivu mainoksia ja 1 sivu osaston kansikuvaa.
Kokonaisuuden arvio: Lukukelpoista journalismia yksi kahdestoistaosa kulttuuriosaston sisällöstä. Tällaisen roskakasan kanssa aloitellaan uutta uutisvuotta.