Suom. Outi Hytönen
220 s.
S&S, 2025
Kätlin Kaldmaa on eturivin virolainen kirjailija, jolta on suomeksikin julkaistu proosaa ja runoutta sekä elämäkerrallinen tietoteos. Kaldmaan novellikokoelma Pieni terävä veitsi edustaa arvoaseman saavuttaneen tekijän kokeilevaa proosaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Mukana on typografisia temppuja ja kepeää esseemäistä jutustelua, mutta myös luovaa fabulointia aiheensa ehdoilla.
Esimerkiksi kirjan aloittava tarina islantilaisesta ihmetytöstä, joka pystyy rekonstruoimaan minkä tahansa auton tai luurangon, on moderni satu vailla psykologisesti tyhjentävää selitystä. Vanhat myytit ja kymmentonninen kuorma-auto purkitetaan tarinassa samanarvoisiksi. Muuta kerronnallista kärkeä ei novellista tarvinne löytää.
Niminovelli taas on kreikkalainen lomaromanssi. Siinäkään eivät fantisoivat ainekset perustu sisältöön, vaan turistien maailmankansalaisuudella leikittelevään muotokieleen. Karttasuuntia korostetaan sijoittamalla niitä edustavat sanat sivun laitaan kuin kyse olisi kirjallisella kartalla kohtaavista ihmisistä.
Lähimmäksi uuskummamaista kerrontaa tulee tarina tosielämän professorista, Suomessakin maineikkaasta Rein Veidemannista. Tarinassa professorin luennot alkavat täyttyä gorillanaamarisista tytöistä. Tämä anarkistifeministien (?) anonyymi massa innoittaa Veidemannin esitelmää muuttumaan kosmiseksi lauluksi ja ikuistamaan väinämöismäisen laulajan lauluineen osaksi avaruutta.
Pieni tarina on kuin akateemista sisäpiiriä kunnioittava vitsi. Se profiloi enemmänkin teosta ja tekijää kuin vironkielen myyttisyyttä. Minua humanistina se huvitti erityisesti, mutta tuskin montaa muuta lukijaa.
Pieni terävä veitsi on niitä kirjoja, jonka kymmenen tarinaa osoittavat miten monella tapaa Virossakin koetellaan novellin rajoja lyriikan ja esseistiikan suuntaan. Virolaisesta spefistä ne, sen sijaan, tuskin toimivat makupaloina osoittaen pikemminkin taideproosan kansainvälisiin esikuviin.
Markku Soikkeli
Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portin numerossa 1/2025
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti