Suom. Terhi Leskinen
432 s.
2025, Gummerus
Viktoriaaninen yhteiskunta on steampunkin suosima maailma, jossa ihmisetkin käyttäytyvät konemaisesti säätynsä ehdoilla. Tällaisia henkilöhahmoja on helppo tyypitellä ja yhdistellä tyyppejä aikakauden kirjallisiin esikuviin. Tarinaan on lisäksi helppo ripotella eksoottisia henkilöitä ja ilmiöitä muiden kulttuurien laitamilta.
Sarah Brooksin tuoreeltaan suomennettu esikoisteos Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille (alunp. 2024) on steampunkin kovaan ytimeen, rautateille sijoittuva seikkailuromaani. Scifistisen elementin tarinaan tuo se, että junamatka suuntautuu tuhansien kilometrien mysteeriselle vyöhykkeelle Pekingin ja Moskovan välille.
Vähän liikaakin kirjan nimi lupailee. Nimi viittaa oppaaseen, johon "Takamaille" matkaavat joutuvat turvautumaan, mutta tarina itsessään on varsin perinteinen, viktoriaanista romantiikkaa miksaileva matkaseikkailu. "Wastelands"-sanan suomentaminen "Takamaiksi" ei, sivumennen sanoen, palvele sekään mysteeriksi tarkoitettua miljöötä.
Edes muuta steampunkahtavaa tarinassa ei ole kuin jättiläismäinen panssarijuna, jonka sisälle kaikki tapahtumat sijoittuvat. Vasta puolivälissä kirjaa, lähellä Baikal-järveä, saadaan nähdä, mitä junan ulkopuolella voi tapahtua. Silloinkin välikohtaus jää parin sivun mittaiseksi.
Vaihtoehtoinen historia uusine poliittisine voimasuhteineen ei pääse sekään etualalle. Junaan ja Takamaille suljettu tarina on antanut kirjoittajalle vapauden unohtaa matkavuoden 1899 historiallinen konteksti.
Kosmopoliitit matkaajat ovat vaniljamaisen ohuita, nuorille suunnattuun seikkailuun sopivia tyyppihahmoja. Päähenkilöinä ovat motiiveilleen likinäköinen luonnontutkija, insinööri-isänsä mainetta palauttava seurapiirineito, sekä junan kalustoon kuuluva kiinalainen palvelija. Poissa ovat aihepiirin ilmeisimmät efektit, yöjunasta tihkuva erotiikka ja kulttuurien hankauksesta syntyvä salajuonittelu.
Romaanin ainoa myyttien mittainen henkilöhahmo on junaa komentava, poissaolollaan yliliuonnollisia voimia edustava Kapteeni. Ikään kuin juna olisikin avaruuslaiva.
Kiinaa ja Venäjää yhdistävä rata herättää tietysti vahvoja rinnastuksia nykypäivän geopolitiikkaan, mutta molempien maiden kulttuureita käytetään ärsyttävän niukasti edes junan pienoismaailman kuvailuun. Tämä on erikoista siihenkin nähden, että kirjailija Brooks on taustaltaan Kiinaan ja kiinalaisiin kummitustarinoihin erikoistunut brittitutkija.
Junassa salamatkustava villityttö, kirjan ainoa merkittävä sivuhahmo, tuo kyllä mieleen aasialaiset kauhufilmit, mutta romaanin temaattinen ja tunnelmoiva painotus keskittyy siihen, miksi villiintynyt luonto pyrkii tunkeutumaan junan pienoismaailmaan. Nämä "kiltti laji paljastaa hampaansa" -kohtaukset eivät ole järin uhkaavia eivätkä mielikuvitukseltaan omaperäisiä.
Koko romaania vaivaa tavattoman hidas, preesensissä etenevä ja henkilöiden aavisteluihin keskittyvä kerronta. Tällainen seurapiiriromaani voisi tapahtua missä ajassa ja paikassa tahansa.
Jättiläisjunan ja stalkermaisen vyöhykkeen yhdistävä idea ei pääse missään vaiheessa oikeuksiinsa tarinassa, joka keskittyy liiaksi kaikkeen muuhun kuin siihen, mikä takaisi edes jännittävän, jos ei spekulatiivisesti rikkaan matkan historian ja ihmisyyden rajaseudulle. Ekologinen sanoma lajirajat rikkoneesta luonnosta, johon ihminen ei tunnusta kuuluvansa, on kuin lastenlaulun säkeiltä.
Tarinan salonkimaisen sulkeutuneisuuden voisi ennakoida jo siitä, ettei romaanin alkusivuilta löydy karttaa, vaikka teos ulkoasuaan myöten on tehty jäljittelemään matkaopasta. Lajikohtaista naamioitumista tämäkin?
The Sunday Times -lehdestä on suomennoksen takakanteen siteerattu kritiikkiä, jonka mukaan kyseessä olisi ”Yhdistelmä Idän pikajunan arvoitusta, Game of Thronesia ja Kadotettua paratiisia”. Tämä on täyttä pötyä ja rahapuhetta. Mikään näistä referensseistä ei pidä paikkaansa. Niin hukassa valtavirtakritiikki on tällaisten spefiksi tekeytyvien nuorisokirjojen kanssa.
Markku Soikkeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti