Pirkkalaiskirjailijoiden yli kolmetuntinen seminaari käsitteli tänään vähälevikkisen kirjallisuuden asemaa. Mutta seminaarin jälkeenkään en tiedä, mitä kaikkea 'vähälevikkiseksi' tulisi laskea - enkä varsinkaan sitä "miksi sitä tarvitaan", kuten seminaarin alaotsikko lupasi.
Ainoa mitä tänään opin ovat kymmenet tavat olla puhumatta rahasta ja taloudesta kirjallisuuden yhteydessä.
Jopa seminaarin nimi oli muotoiltu eufemismiksi joka vetää vertoja porvarihallituksen valheille: "Kukkivat katveet". Ikään kuin kirjallisuuden 'vähälevikkisyys' olisi samanlainen viehättävä ominaisuus kuin kirjailijoiden 'vähävaraisuus' tai 'vähäosaisuus'.
Mutta en paheksu.
Hyvä on, että edes joku ottaa marginaalisen kirjallisuuden asiaa esille. Yleisöähän tapahtumassa oli ison musiikkisalin (Laikussa) täydeltä, arviolta 80-90 henkeä, joista suurin osa kirjailijoita.
Yritystä avata sanataiteen nykytilaa koeteltiin seminaarissa kolmen asiantuntijapaneelin voimin, kullakin aikaa 45 minuuttia eli tuplasti sen, mitä kirjamessuilla mihinkään tyypillisesti pureudutaan.
 |
| Ensimmäistä paneelia veti Tiina Lehikoinen. |
Ensimmäisessä paneelissa asiantuntijoina olivat kustantajat, Päivi Koivisto (Teos), Antti Kasper (Otava) ja Tommi Parkko (Parkko Kustannus). Tästä mieleen jäi, että jo vuonna 2005 isot kustantajat olivat luopuneet runouden määrittelystä. Parkko sen sijaan arvioi, että omakustanteet mukaan lukien Suomessa ilmestyy jopa 900 runokirjaa vuosittain. Niistä noin 60-70 on runotaiteena seuraamisen arvoisia, mutta on hyvin vähän asiantuntijoita, jotka jaksaisivat ja pystyisivät seuraamaan edes tällaista määrää. Heikko ymmärrys runouden nykytilasta ei siis ole pelkästään taidejournalismin vaiva.
Teos-kustantamoa edustanut Päivi Koivisto otti vastaavan yllättävän esimerkin: laadukkaan Babel-sarjan suomennokset päätyvät nykyisessä julkisuussyklissä liian nopeasti alennusmyyntiin, vaikka kyseisten teosten käännöskulut ovat isoja. Koivisto myös kommentoi median suhtautuvan Teos-kustantamoon pilkallisesti, jos toimittaja voi mielestään kuvitella, että nyt laatukustantamo yrittää paketoida kirjaa myyväksi.
Yksimielisyys tuntui vallitsevan siitä, että esseet sentään myyvät hyvin, novellit huonosti. Mutta genrekirjoista, lastenkirjoista ja esikoiskirjoista ei kukaan edes maininnut mitään. Kiitos vaan.
Parkko totesi omasta kustannuspolitiikastaan, että suunnilleen joka kolmas kirja on oltava myyvä, esimerkiksi nobelistin teos. Parhaiten myy T.S. Eliotin Joutomaa, vaikka kukaan ei ymmärrä sitä. Runouden myynnissä ei kirjakaupoilla ole juuri merkitystä. Parkko arveli käyneensä viime vuonna n. 35 tapahtumassa myymässä julkaisujaan, minkä lisäksi hän on alkanut vetämään yksityistapahtumissa "runoware-tilaisuuksia", siis myymään Tupperware-asenteella runoutta, jonka hyvät myytävät puolet hän osaa selittää yleisölleen tarkasti.
Antti Kasper jutteli varmaan hänkin mukavia, mutta muuta ei jäänyt mieleen kuin kommentti, että nykyään kritiikin osuus on vähäinen myös proosan puolella; lisäksi kirjailija voi joutua odottamaan 9 kk esimerkiksi Hesarinkin arvosteluja.
 |
| Päivän toista paneelia veti Jyrki Vainonen. |
Päivän toisessa paneelissa asiantuntijoina olivat kirjailijat: Hannu Mäkelä, Sinikka Vuola ja Elsa Tölli. Mitään en merkinnyt keskustelusta muistiin, mutta Mäkelä sentään hersytteli hauskoja aforismeja kirjallisuuden kuolemattomuudesta.
 |
| Päivän kolmatta paneelia veti Saara Henriksson. |
Päivän kolmannessa paneelissa asiantuntijoina olivat portinvartijat eli luovan kirjoittamisen professori Antti Salminen, Hämeenkyrön kulttuuri- ja kirjastopalvelupäällikkö Minna Al-Taeshi ja kriitikko Maaria Ylikangas. Tässä paneelissa murhemielinen yksimielisyys vallitsi siitä, että kritiikki vaikuttaa vähälevikkisen kirjallisuuden lainausmääriin muttei myyntimääriin, etenkin runouden ja käännösteosten kohdalla. Antti Salminen oli ainoa joka uskalsi sanoa ääneen mahdollisen syyn: ostajat eivät lue niitä kirjoja mitä ostavat, joten kritiikillä ei ole heille väliä. Salminen myös esitti koko päivän ainoan käytännöllisen ajatuksen ja vastauksen vähälevikkisen kirjallisuuden nykytilaan: pienkustantamojen pitäisi perustaa yhteinen kirjakauppaportaali verkkoon - ja yhteiskunnan olisi viisasta tukea tällaisen portaalin toimintaa.
Salminen ja Al-Taeshi muistuttivat myös uusien lukijoiden kouluttamisesta vähälevikkisten lajien ystäviksi, edellinen kirjoittajakoulutuksen yhteydessä ja jälkimmäinen lastenkirjallisuuden yhteydessä - onhan lastenkirjoissa edelleen paljon runoutta, jota aikuiset eivät lukijat eivät enää kohtaa, koska tarjontaa ei kaupoissa ole eikä lehdistö runoutta esillä pidä, jne.
Päivän ainoan 'vähälevikkisyyttä' konkretisoivan kysymyksen heitti yleisön puolelta kirjailija Salla Simukka. Hän kysyi, mistä portinvartijat Ylikangas, Al-Taishi ja Salminen löytävät ne teokset, joita pitävät kiinnostavina. Y vastasi löytävänsä niitä kustantajien katalogeista ja tietokirjoista viittauksina kiinnostuksen herättäviin teoksiin, S toisti viittausten olevan olennaisia hänellekin, samoin kirjailijatuttavuuksien. A lisäsi hyödyksi sen että on töissä runsaan kirjallisuuden keskellä. Noh, yksikään näistä vastauksista ei kyllä auttanut ajattelemaan miten vähälevikkinen sitten muuttuisi kohtuulevikkiseksi jos portinvartijoita paremmin... jollain taktiikalla ... kutkuttelisi.
Vähälevikkisyyden aktuellina ongelmana muistutettiin seminaarissa (moneen kertaan) nykyhallituksen vihamielisyydestä kirjallisuutta kohtaan. Jopa seminaarin alustaja, taideneuvoston puheenjohtaja Juha Itkonen toi tämän esille, tosin hallituksen poliittista agendaa mainitsematta.
Mutta kukaan ei heittänyt edes ideantapaista, MITÄ NYT PITÄISI SITTEN TEHDÄ. Paitsi kirjailija Tiina Poutanen joka kahvitauolla esitteli rahoittavaa kansalaisprojektia hallituksen aiheuttaman hävityksen kompensaatioksi. Hmm. En ole varma, mitä mieltä moisesta olen.
Helpompi tapa taitaisi kuitenkin olla toistemme kirjojen ostaminen?
Tai jos olisi vähemmän kirjailijoita? ... niin sittenhän olisi enemmän lukijoita niillä vähillä teoksilla mitä julkaistaan.
Varmaa on, että jotain muutakin tarvittaisiin kuin rahan tai addressien keruuta.
Mikä: seminaari Kukkivat katveet - Mitä on vähälevikkinen kirjallisuus ja miksi sitä tarvitaan?
Missä: Kulttuuritalo Laikun musiikkisalissa (Tampere)
Milloin: 25.4.2025 klo 12–15.30
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti