KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024-2025


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- Tampereen Kirjafestarit 30.11.-1.12.
- Mikkelissä TNP 24.-26.1. 2025
- 50 rakkauselokuvan klassikkoa ilmestyy 1/2025






torstai 27. kesäkuuta 2024

Vuoden 2024 spefi-toiveita

 

Rising Shadowista kun uutuuskirjojen 2024 listaa lukee, niin maailma on aivan toinen kuin Hesarin tai Parnasson sivuilla. Spefiä ilmestyy suomeksi edelleen aivan uskomattomia määriä. Ainoa minkä niukkuus varsinaisesti hämmästyttää on ilmastoscifin vähäisyys. Esimerkiksi Robinsonin hälyttävän ajankohtainen The Ministry for the Future (2020) on kyllä ilmestynyt ruotsiksi, mutta suomessa sille ei ilmeisestikääm löydy kustantajaa, vaikka teoksen luulisi myyvän niin genre- kuin valtavirtayleisölle.

Suurin osa suomennetusta spefistä on... valitettavasti... nuorille suunnattua sarjatavaraa. Täytyy vain toivoa, että sieltä massasta nousee uutta fandomia, joka jalostaa genretimantit trendikkään identiteettiproosan kaskesta, niistä samoista syistä kuin edellisetkin sukupolvet ovat jalostaneet. Of the fandom, by the fandom, for the fandom, kuten amerikkalaiset sanovat.

Omien luku- eli arvostelutoiveiden määrä on spefin suhteen pysynyt samana vuodesta toiseen. Muuten en suomenkielistä spefiä luekaan kuin uutuus- tai klassikkoarvoltaan valittuina arviointitapauksina. Jo englanninkielisissä uutuuksissa riittää tarkkaan valikoidenkin enemmän luettavaa kuin kielitaito ja ajankäyttö sallivat.


Tältä vuodelta on jo-luettujen-ja-arvioitujen lisäksi vielä toivelistalla
:

Yöeläimiä (ILMESTYNYT)
 Camila Sosa Villada

Tuli & veri (ILMESTYNYT)
 George R. R. Martin

Nousu (HEINÄKUU)
 Nicholas Binge

Tuleva (SYYSKUU)
 Naomi Alderman

Kaupunki ja sen epävakaa muuri (SYYSKUU)
 Haruki Murakami

Kuviteltu tulevaisuus: Tieteiskirjallisuus suomessa 1803–1944 (LOKAKUU)
 Vesa Sisättö, Jari Koponen

Vanhaa rakkautta: Kertomuksia (LOKAKUU)
 Margaret Atwood

Ennen kuin salaisuus paljastuu
(LOKAKUU)
Toshikazu Kawaguchi

Kompassiruusu (...2024)
Ursula K. Le Guin

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti