Villi leikki (eroottinen elokuva)

Nyt kun Jonas Rothlanderin suomalais-saksalainen elokuva Villi leikki (2023) on tullut kirjastoihinkin dvd-kopiona, sen status ensisijaisesti taiteena eikä pornona lienee todistetetu. Teatterikierroksella elokuva meni suurelta yleisöltä armeliaasti ohitse, vaikka porno-bonukseen luottaen media siihen tarttuikin ennen ensi-iltaa.

Myös kriitikoiden kommentit Villi leikki -elokuvasta olivat varovaisen suopeita. Pelkkä seksiaihe itsessään ei kuitenkaan riittänyt vetämään katsojia. Elokuvan viralliset katsojaluvut (2871) osoittavat sen jääneen yhtä vähälle suosiolle kuin viime vuonna kriitikoilta täystyrmäyksen saaneet Hirttämättömät (2930) ja Tuomion saari (2941).

Kritiikkien ja katsojalukujen epäsuhta osoittaa, että luomupornon kasvavilla markkinoilla on erittäin vaikea erottautua draamaksi, jossa seksi olisi ensisijaisesti aihe eikä efekti.

Ja aiheeseenhan Villi leikki oikeasti luottaa eikä seksikohtauksiin, joita elokuvassa on erittäin vähän. 

Seksin ja alastomuuden puolesta Villi leikki voisi olla K-12 eikä K-16, mutta kun aiheena on pariskunnan (enimmäkseen verbaalisina) bdsm-rituaaleina käsitelty valtasuhde niin tiettyjen kohtausten tapa dramatisoida suostumuksellisuutta voi olla joillekin aikuisillekin liian ahdistavaa katsottavaa. Ja suostumuksellisuus aiheena on toki sellainen, ettei sitä moni kirjailijakaan uskalla analysoida, saati rohkene etsiä siihen draamana realistista näkökulmaa.


Ensi-iltansa edellä Villi leikki sai paljonkin huomiota juuri suostumuksellisuuden käsittelijänä. Silloin kun filmiuutinen on seksipositiivinen, olipa aihe kuinka vaikea tahansa, seksikohtauksen oletetaan olevan varma kerronnallinen sopimus yleisön ja katsojien välillä. Seksin oletetaan paljastavan jotain erityisen olennaista paitsi yksilöpsyykestä myös ihmissuhteista, jopa taloudellisista oloista.

Hesarin haastattelussa Villin leikin toinen päänäyttelijä Saara Kotkaniemi väitti elokuvan seksikohtausten olevan ”ikkuna henkilöiden psyykeen”: ”Seksiin heijastuvat niin Saaran [roolihahmon] äitisuhde, tahaton vertailu ystäväpariskuntaan kuin kysymys taloudellisesta tasa-arvosta.” (HS 21.10. 2023)

Sitä näyttelijä ja jutun toimittaja eivät analysoineet, miksi juuri seksi olisi se syvällisin ”ikkuna” henkilöhahmoon. Sama asenne toistuu kaikissa seksifilmejä ja filmiseksiä käsittelevissä päivittäismedian uutisissa, mikäli niistä voidaan edes joltain osin puhua identiteettipolitiikan kannalta.

Uudistunut realismi on aina ollut erotiikan ja pornon myyntipuheiden tärkein elementti. Villi leikki on kuitenkin laskelmoivampi kuin mitä aiheenrajauksesta voisi päätellä. Oikeasti se pyrkii pehmopornon uusiutuville markkinoille. Kaipa sille siksi on annettu niin osoittelevan viihteellinen nimikin.

Kahdessa erotiikan oppineisuutta osoittavassa asiassa Villi leikki

erottuu kyllä edukseen.
Toinen on yllättävä bondage-kohtaus aivan elokuvan lopulla, varmaankin ensimmäinen laatuaan suomalaisessa filmihistoriassa. Eroottisen latuksen sijaan kohtaus kuitenkin väännetään ärhäkäksi draamaksi ja sitten hölmöksi luontovitsiksi ulkomaisen näyttelijän (Nicola Perot) kustannuksella.

Parempi keksintö on dubbauksen käyttö niissä tilanteissa, joissa taidefilmi voi erottautua pornosta: seksiäännähtelyn fiktiivisyys. Yleensähän se on ratkaiseva elementti, joka takaa näytellyn seksin henkilöpitoisen realismin ja kuitataan monesti taustamusiikilla, mutta Villissä leikissä näyttelijät dubbasivat seksikohtaustensa edellyttämät äänet. Lehtihaastattelussa (HS 21.10. 2023) näyttelijä Saara Kotkaniemi kiitteli, että seksin esittämisestä tuli ”luontevampaa ja vähemmän henkilökohtaista”, kun 'oikeat' äänet poistettiin asiayhteydestä.

Olisipa samaa luontevuutta haettu eli dubattu pöytäkeskusteluihin, joista vähintään puolet tätä elokuvaa koostuu. Ne ovat niin teennäisiä ja lapsellisia, ettei sellaisia varmaankaan näe enää edes tv-sarjoissa tai Aku Louhimiehen elokuvissa. Aivan kuin elokuvan tekijöillä tolisiva olleet ajatukset draaman sijaan ihan jossakin muualla.

Oikeasti, siis aikuisten oikeasti, Villi leikki on romanssinakin typerryttävän sovinnainen ja kuviltaan niukistelevan telkkarimainen verrattuna vaikkapa Louhimiehen samoihin saaristomaisemmin sijoittuvaan kesäromanssiin Odotus (2021). Pohjamutaa kaikille aisteille.