Jaakko Kemppainen: Pelit tekevät hyvää (tietokirja)

Jaakko Kemppainen: Pelit tekevät hyvää
180 s.
Aviador, 2024

 
Pelit tekevät hyvää (2024) on pelisuunnittelija Jaakko Kemppaisen lyhyehkö, digipainotteinen yleiskatsaus pelikulttuuriin. Kirjan mainostetaan esittelevän pelejä ”käyttäjäkeskeisenä taiteenlajina”, mutta ”taide” on jälleen kerran pikemminkin alan ja aiheen arvonnostatukseen käytetty attribuutti kuin aito näkökulma peleihin taiteena. Esimerkkeinä ovat julkiset peliteokset, poikkitaiteelliset teokset joissa on pelillisiä ominaisuuksia. Perusteluina pelien taiteellisuudelle on pari virkettä Juho Kuorikoskelta ja Teemu Mäeltä.

Pelitaiteen erityisyyttä Kemppainen perustelee puolestaan (s. 34-35)  sillä, että ”pelikulttuurillisen yhteytensä kautta” teatteriin ja kuvataiteeseen pääsevät peleillä käsiksi nekin, joilla muuten ei olisi ”yhteyttä” kyseisiin taiteisiin.

Epäilen vahvasti. Se, että pelimuseoon on kivempi mennä kuin postimerkkimuseoon, ei tee peleistä taidetta. Ja digihän siellä Kemppaisella oikeasti kummittelee liimana taiteen ja pelien välissä.

 

Rakenteeltaan kirja on lehtiartikkelimaisten juttujen kooste vähän kaikkea mahdollista peleihin liittyvää: pelit harrastuksena, pelit sosiaalisena liimana, pelien tekeminen luovana toimintana, pelit hoitokeinoina, jne.

Lukujen otsikot ovat harmillisen ylimalkaisia eikä alaotsikoita ole näkyvilä sisällysluettelossa, joten on ihme jos tämän löytävät ne kasvatusalan ammattilaiset, joille kirjanen olisi omiaan. Kirjassa ajankohtaisinta ja käytännöllisintä ovat juuri nuo pelien välilliseen käyttöön liittyvät esimerkit, joita Kemppaisella riittää läänintaiteilijavuosiltaan (2019–2023), kuten päiväkotien lautapeliohjeet ja ikäihmisten pelintekotoiminta. Edes ”pelijameista” ja Finnish Game Jam -yhdistyksestä en ollut koskaan ennen kuullut, ilmeisesti siksikin, että kyse on digipelaajille omistetuista tapahtumista. Tämä painotus ei ihan Kemppaisen kirjasta selviä. Kulttuurin digitaalisuus on ilmeisesti sekä normi että tavoite.

Jostain syystä Kemppaisen kirja on kuitenkin ilmestynyt perinteisenä printtimateriaalina. Opetusmateriaali ja ohjeet olisivat kyllä perustellumpia verkkojulkaisuina, missä niitä voisi helpommin päivittää ja linkittää ja oletetut käyttäjät olisi helpompi tägittää.

Aiemmin Aviador on julkaissut Kemppaiselta ”Pelisuunittelun peruskirjan” ja ”100 peli-ideaa”, jotka nekin tuntuivat – näin tietokirjailijan näkökulmasta – hieman köykäisiltä käsikirjoiksi. 

Vaan ehkäpä läänintaiteilijoilla on epävirallinen velvoite julkaista printtiteoksia merkiksi siitä, että he ovat tehneet jotain palkkansa eteen. Sellaistakin se taide teettää.

Edit: ...ja tänään julkaistiin Hesarissa (17.6.) Kemppaisen pitkä haastattelu, jossa näkökulma ja otsikko on "Pelit ovat 2000-luvun tärkein taidemuoto". Käytännössä kaikki jutun esimerkit ovat digipeleistä. Taiteesta ei Kemppaisella ole oikeasti enempää perusteltua sanottavaa kuin kirjassakaan.  Lautapelit mainitaan jutussa kerran: "Lautapelejä ihmiskunta on harrastanut tuhansia vuosia. Toisinaan niillä on ollut ritualistinen tai jopa uskonnollinen rooli."  

Eli: videopelit edustavat "2000-luvun taidetta" ja lautapelit ovat ritualismin jäänteitä. Ettäs tiedämme miksi on saatava pöydätyksi jokapäiväinen leipämme...