Liikuntaa harjoittavat ruumiit (hajamietteitä koronaviikoilta)

Laskin maanantaina äijäjumpassa, että mukana oli edelleen 37 ruumista. Missään en tunne olevani niin terve kuin harjoittaessani ohjattua liikuntaa näiden muiden ruumiiden joukossa. Paljolti juuri siksi, että olen nuorimpia ryhmästä ja huijaan vain lankkua tehdessä. Jopa kahdeksankymppiset äijät voivat olla lihaksikkaampia ja kestävämpiä lankutuksessa kuin minä. Vihaan lankutusta, koska se on ainoa hetki jumpassa kun tunnen tuskallisen selvästi akilleenkohtani, selkäni heikkouden.

Nykyinen jumppaohjaaja pitää maanantain ja perjantain tunnit täsmälleen samoilla rutiineilla viikosta toiseen. Aluksi sekin ärsytti, mutta kun harjoitteissa ei tarvitse enää ajatella, se on oikeastaan mukava tapa saada se riittävä perusluottamus oman terveyden säilymiseen. Siitähän näinä kevään epidemiaviikkoina kaikessa on kyse. Perusluottamuksen horjumisessa tai kestämisessä. Tekisi mieli pyytää jumppaohjaajalta hänen musiikkilistansa kopioitavaksi, koska sen avulla voisi saada itsensä liikkeelle ohjelmoituneiden rutiinien mukaan kuin ainakin aasin joka ylittää aavikon diskojumppa kuulokkeissaan: aamuvenyttely ja ajatusten nollaus Kaija Koon ja Suvi Teräsniskan lauluilla, varovainen lämmittely Miljoonasateella, sitten ulos vallankumousta tekemään Blondien coverilla.


Viime kuukausina olen ollut yhteyksissä useampiin lääkäreihin kuin koskaan elämäni aikana. Se rauhoittaa kummasti. Kirjaimellisesti. Tampereella järjestettäviin Lääkäripäiviin on enää viikko, mutta vieläkään ei ole ilmeisesti täyttä varmuutta, toteutuuko se vai perutaanko tapahtuma, vaikka sinne osallistuvat ihmiset ovat epävarmuuden korkeimmat asiantuntijat!

Korona-epidemian syvin särö perusluottamukseen ("Olen huomenna sama ruumis kuin tänään") onkin se, että ajankulku muuttaa täysin luonnettaan, saa outoja spatiaalisia muotoja. Aivan kuin Kiinan kansa koputtaisi äkkiä ovelle, vaikka sen piti olla toisella puolen maailmaa. Tai dystopian näköinen vuosisata levittäytyisi äkkiä kaikkiin mediavälineisiin, mutta ikkunasta kadulle katsoessa siellä liikkuvat samat mustat toppatakit kuin aina ennenkin samat muovikassit koukuissaan.

Heti Lääkäripäivien jälkeen meidän olisi tarkoitus lähteä Tukholmaan vuoden tärkeimpään spefi-tapahtumaan, Fantastikaan. Senkin toteutuminen keikkuu tilastopiikkien kärjellä. Ruotsissa on peruttu 500 ruumiin kokoontumiset. Jos se on järkevä rajoite, niin on tavallaan uhkarohkeaa osallistua 250 ruumiin (=Fantastika) tapahtumaan. Ja sitten taas toisesta näkökulmasta kyse on tosiaankin vain tilastopiikkien tulkinnasta vieraan valtakunnan kehyksessä. Tosin myös siihen nähden, miten spefi-fandomiin kuuluminen on jo itsessään asettumista ihmis- ja yhteiskunnan ulkopuolelle. Puuttuu vain badge jossa lukisi I ♡ MICROBES tai ÄLÄ TÖNI MUN VIRUSTA.