KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2022

"Pakollisesti lapselliset" ilmestyi jo.

LOJP-näytelmäni pyöri 28.5. saakka

Helsingin kirjamessuilla ilmestyi runokirjani Arpapapitar

Scifi-luentoni Hämeenlinnassa 12.11.

Tukholmassa leffafestareilla 17.-19.11.



keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Sunfall (romaani)


Purkaus koronasta uhkaa pyyhkäistä koko ihmiskunnan, jollei se yhdistä voimiaan ja nopeuta tieteellistä toimintaansa apokalypsin estämiseksi.
Totta vai fikiota?

Brittiläisen Jim Al-Khalilin romaanissa Sunfall (2019) auringon koronapurkaukset ovat muuttuneet tappaviksi, koska magnetosfääri Maan ympäriltä on heikentynyt lähes olemattomiin. Tämä taas johtuu siitä, että planeettamme magneettiset navat ovat vaihtamassa paikkaansa. Magneettinapojen vaihtuminen on romaanin mukaan tapahtunut monesti aiemminkin Maan historiassa, mutta puoli miljoonaa vuotta myöhästyttyään se alkaa viimein toteutua 2040-luvulle tultaessa. Näin siis romaanissa...

Vierailu URSAn verkkosivuille kertoo, että uhkan osalta romaani pelaa tuoreilla tieteellisillä spekulaatioilla. Magneettinapojen vaihtuminen tosin veisi tässäkin teoriassa pari vuosisataa, mutta heikentäisi silloin magnettikenttää 90%.

Romaanin idea siitä, miten Maan magneettikenttä pelastettaisiin, on erinomaisen kovaa scifiä. Romaaniksi yksi idea ei tietenkään kanna, joten tiedetoimittajana ensimmäistä fiktiotaan laatinut Al-Khalili on lykännyt mukaan ison uskonnollisen terroristijärjestön ja YK:n sisälle pesiytyneen salaliiton. Teknotrilleriksi tarkoitetut osuudet kirjaa ovat sitten sitä ”kamalaa kuraa”, kuten genrekriitikoilla on tapana luonnehtia kaavamaisten toimintakuvausten väkinäistä käyttöä. Ja onhan se toki ihmeen aihe jo sinänsä, miten älykäs tiedetoimittaja voi alentua paisuttamaan kirjaa henkilöhahmojensa (yksi kvanttifyysikko, yksi astronomi, yksi hakkeri)  hollywood-tasoisilla toimintanumeroilla. Siis niiden hahmojen joiden pitäisi edustaa sitä älyn eikä actionin eturintamaa.

Toinen paisuttamiskeino on siirtää näkökulma muutamassa luvussa kertakäyttöisille henkilöhahmoille, jotka luonnonkatastrofien silmäkkeessä saavat todistaa hävityksen ainutlaatuista mittaluokkaa. Ja kuolla näyttävästi. Kirjailijan asenne tällaisiin kertakäyttöhahmoihin on nihilistempi kuin mikään niistä asenteista, millä kirjan poliitikot asennoituvat oman paikkansa turvaamiseen katastrofissa. Eräs mädistä YK-poliitikoista on muuten kuvattu suomalaiseksi, ties miksi?

Sunfall on apokalyptian ja 2040-luvun kyberturvallisuuden kuvauksena asianmukaisen genretietoinen teos. Mutta scifistille tässä ei ole kuitenkaan mitään niin genren kannalta oikeaoppista eli tieteellisen keksinnön prosesseja seuraavaa kuin mitä edes keskinkertaiselta romaanilta sopii odottaa. Esikoisromaaniksikin se on poikkeuksellisen kömpelö rakenteeltaan ja laiskasti ajateltu henkilöhahmoiltaan. Jopa olennaisin tehokeino, planeettamme ekosfäärin ohuudesta syntyvä kauhu, jää lopultakin muutamien alkupuoliskolle painottuneiden hävityskohtausten varaan. Kirja ei jätä jälkeensä riittävää järkytystä kelvatakseen Maailmanlopun Kirjaston hyllykappaleeksi.

Etenkin kun URSAn sivuilla Mikko paljastaa (2011) että spekulaatiot heilahtelusta ovat tosiaan vain spekulaatiota:

"Maan magneettikentässä arvioidaan parhaillaan olevan menossa heikkenevä vaihe, mutta on mahdoton sanoa, onko kyse lyhytjaksoisista häiriöistä vai pidemmästä trendistä. Ei myöskään ole todisteita siitä, että Maan magneettikenttä koskaan katoaisi kokonaan."






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti