Axu

Tänä aamuna Nikke välitti tiedon, joka oli levinnyt facebookissa: Axu oli kuollut maanantaina, menehtynyt sairauskohtaukseen kotonaan.

Vasta kun kirjoitin sen tuohon, asia muuttui todeksi mielessäni. Siksi tämä on pakko tekstata kuin sähkösanoma menneisyyteen. Olimme olemassa toisillemme kirjoittamalla. Taistelutovereita sillä proosallisen itseironisella tavalla jota sivarit, humanistit ja maailmanparantajat ovat. Aikuisten oikeasti. Tiesimme, että kukaan muu ei ota meitä tosissaan kuin ne jotka lukevat teksteistämme sen mitä yritämme. Mihin pyrimme.

Muihin humanisteihin verrattuna Axu oli kova luu. Fysiikaltaan ja mieleltään vahvimpia ihmisiä, mitä tunsin. Itsekkäimpiä, itsenäisimpiä, ja varmasti itseironisin. Iron Man.

Siksi hänen poismenonsa tuntuu mahdottomalta. Diabetes oli jatkuva kiusa, mutta sellaisiin asioihin Axu suhtautui järjestelmällisesti, jopa korostetun vähättelevästi. Hän treenasi itseään niin aikidossa kuin elämässä, ehkä enemmän eli yksinäisemmin kuin kukaan muu tuntemani olento.

Axu oli ennen kaikkea hankalin ihminen mitä tunsin. Eihän sellaiset ihmiset kuole.

Axu oli aina hieman pelottava vaikka hänet tunsi kuinka hyvin, helposti ärtyvä ja nopeasti etäinen tai ivallinen, arvaamaton. Siksi Axua näki mieluiten kahdestaan, ja yhä harvemmin, vaikka mistään muualta ei saanut yhtä rehellistä kommenttia tästä asioiden maailmasta kuin häneltä.

Kirjoittaminen yhdisti meidät nekin vuodet, kun pidimme yhteyttä satunnaisesti. Puhuimme epäselvästi, elimme epäselvästi, asettumatta mihinkään. Olimme molemmat hankalia persoonia, miestapaisesti kyllä, niin ystävien kanssa kuin parisuhteissa. Tiesimme sen toisistamme, mutta erityisen hyvin tiesimme millaiseen kulttuurisotaan osallistuimme.

Silti Axu oli se, joka jaksoi naureksia takakireille miestutkimuksen ivaajille, hännikäisille ja laasasille, ihmetellä niiden elämäntapaa. Axu jaksoi osallistua miesjärjestöjen politiikkaan juuri sellaisella keskustelevalla vakaumuksella, jota voi pitää ihanteena kaikelle politiikalle. Kun Axu päätyi Tasa-arvoasiain neuvottelukuntaan virkamieheksi, hänellä oli takanaan melkoinen kouliintuminen tehtävään, niin teorian kuin käytännön keskusteluista. Hän oli siinä aiheessa veteraani jos kuka.

Mutta Axua kuvaa parhaiten se millainen hän oli alkoholistina.

Kun Axu alkoi juoda Impilinnan kämpässään, se näytti yhtä hölmöltä kuin kehno näyttelijä esittäisi alkoholistia lavalla, samalla kun miettii seuraavaa shakkisiirtoa. Hän oli aina yhtä terävä ja aina yhtä tietoinen tilastaan. Hän joi olutta kuin kone.

Kun Liisa oli lyönyt Axua paistinpannulla päähän, hän otti makuupussinsa ja meni yöksi metsään nukkumaan. Hän kertoi tätä ylpeän tyytyväisenä. Parisuhde ja alkoholi olivat hänelle tapoja kostaa maailmalle. Axu oli samurai. Axu oli punk.

Kun näytin Axulle artikkeliani alkoholismikuvauksista, hän totesi ykskantaan: "Ihan hyvä, mutta yksinäisyydestä et ole kirjoittanut mitään."

Vielä sittenkin kun Axu alkoi käydä AA-kerhon kokouksissa, tulin ehdottaneeksi hänelle pistäytymistä seminaarioluella. Axu siihen: "Oletko sä tosissasi?" Teki mieli vastata samalla mitalla: oletko SINÄ tosissasi? Sinähän olet ainoa ihminen, johon viina ei vaikuta.


Axun elämäntapa näytti siltä, että hänen oli helppo mennä rooleihin ja olla välittämättä siitä, mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Hän oli mukana bdsm-piireissä, mutta sekin näytti ulkoapäin yhtä kylmän koomiselta roolileikiltä. Hänelle se tuntui olevan ainoa tapa elää todeksi fiktiota.

Sama päti teksteihin. Itsekritiikki ei ollut Axulla niinkään tekstin laatuun kuin todenmukaisuuteen liittyvää. Fiktio ja mielikuvitus olivat hänelle, kirjallisuuden rakastajalle, kiinnostavia käytännöllisyydessään, mutta scifin ja fantasian kaltainen proosa olivat hänestä lapsellisia. Samoin kuin akateeminen teoriapaatos. Axu teki väitöskirjaa vuosien sijaan vuosikymmenet, ja viime syksynä hänellä oli jälleen yksi "viimeinen editointi" meneillään. Aina hän epäili tekemisensä merkitystä, ei niinkään tekstin laadun vuoksi, vaan jotta siinä ei olisi sitä teoriaksi naamioitunutta valhetta.

"Uskotko sä siihen OIKEASTI?" Axu saattoi kysyä muiden tutkijoiden teorianrakennuksesta. Ja hän tarkoitti sitä.

No niin. Olisi lievää kaunistelua sanoa, että A oli enemmän maailmassa kiinni kuin muut tuntemani ihmiset. Sellaista määritelmää A olisi inhonnut. Mutta on paikallaan sanoa, että hän sai kusipäät pelkäämään.

*

TaNe palkitsi Arton v. 2002 Miehen työ -palkinnolla

"Mieskeskeisen yhteiskunnan perusteet horjuvat, jos miehet alkavat yksissä tuumin kieltäytyä ahtaasta miehen roolista. Tämä lienee keskeisin syy siihen, että miesten pukeutumista, seksuaalista käyttäytymistä, elekieltä, harrastuksia ja työuraa vahditaan naisia tiukemmin. Erilainen mies on aina yhteisön silmissä vaarallinen esimerkki. Miesten eriarvoisuuden huomioon ottaminen ja sen purkaminen on kuitenkin ensisijaisesti miesten tehtävä eikä naisliikkeen tehtävä."

Arto Jokinen, kriittisen miestutkimuksen verkkosivuilla artikkelissaan "Sukupuolten sodasta tasa-arvoon", ilmestynyt alunperin lehdessä Impose, 6/2000.