Vessakin lähtee tavoitehintaan

Kirjoitan huolimatonta runoutta, herään väsyneisiin aamuihin, joista päiväkohtaiset merkitykset valuvat merkkeinä eilisiin ja huomisiin, työt fossiloituvat tiedostoina, pian niitä eivät osaa lukea edes ohjelmat saati ihmiset. Yskä on kuin kiinalainen vesikidutus, pää tottuu somaattisiin keskeytyksiin, uni ei tule ennen aamuviittä ja äänikirjan hypnoottista puhetta.

Tänään pääsimme sentään seurapiireihin ja olimme pari tuntia myöhemmin kauppaamassa kotiamme, myymässä yksityisyytemme. Jo viime perjantaina Hesarin seurapiiritoimittaja kävi tarkistamassa vaimon seurapiirikelpoisuuden ja tänään lehden seurapiirikuvaaja kävi kuvaamassa VESSAMME, kai se sitten on edustavin osa keskiluokkaista elämäntapaamme.

Seuraavaksi tuli sitten kiinteistövälittäjä, arvioi asuntomme PARHAIMMAN MAHDOLLISEN hinnan ja lähti siitä käsin sitten pudottamaan numeroita realistiseen myyntihintaan eli kauppakielellä TAVOITEHINTAAN. Mutta kun laman keskellä eletään, niin tämä on se kieli jolla meidänkin on opittava puhumaan pitääksemme erottelevan etäisyyden elämän- ja asuintavan välillä.

Aina se tuntuu yhtä absurdin kepeältä allekirjoittaa kotinsa kaupittelusopimus, aivan kuin luovuttaisi ruumiinsa virtuaaliset osat, joista ei ole tietoinen ennen kuin ne joutuvat tuntemattomien tahojen haltuun. Ja aina se tuntuu aivan muulta kuin kapitalistilta, kun omasta asumastaan kodista alkaa näin KIRJALLISESTI (sopimuspaperilla jossa on ainakin kuusi sivua) erkautua. Kuin eletystä elämästä.