Uskonnot konformismin välineenä

Viime viikkojen kiinnostavin yöpöytäkirja on ollut englantilaisen Ken MacLeodin romaani Intrusion (2012). Kirjassa hahmotellaan näennäistä utopiaa, jossa työväenpuolueen noustua valtaan on tasaveroisuudesta tullut konformistinen pakote. Puolue (Labour) "rohkaisee lujasti" ihmisiä tekemään "oikeita päätöksiä". Puolue takaa sosiaalietuudet ja sairasvakuutuksen ainoastaan niille, jotka ovat suostuneet esimerkiksi lastensa "fiksaamiseen" terveiksi.

MacLeodin kuvailemassa "hyväntahtoisessa diktatuurissa" uskonto on ainoa hyväksytty poikkeus normeista. Uskontokuntien jäsenet edustavat sitä vähemmistöä, jonka katsotaan edustavan vanhan maailman jäänteitä. Konformistinen yhteiskunta, esittää MacLeod, tarvitsee välttämättä tällaisen negatiivista stigmaa kantavan vähemmistön. Osoittamalla suvaitsevuutensa vähemmistöä kohtaan valtaapitävien on helpompi painostaa enemmistöä noudattamaan ehdottamiaan yhdenmukaisuuden lakeja.

 Intrusion on romaanina epätasainen, mutta sitä on kehuttu varoitustarinaksi uudentyyppisestä dystopiasta. Merkittävää sen yhteiskuntakuvassa on kaiken arkielämän läpäisevä sosiaalinen media. Tarkkailujärjestelmiä ei tarvitse erikseen rakentaa, koska sosiaalisessa mediassa kaikki kommentoivat toistensa elämää kaiken aikaa. Mediaa ja todellisuutta ei voi erottaa toisistaan, ei myöskään erottaa sitä, ketkä ohjelmoivat todellisuuskuvan välittäviä google-silmälaseja.

Hyväntahtoista diktatuuria voi pyörittää mikä tahansa muukin puolueohjelma kuin englantilainen Labour. Yhteistä näille nykypäivän konformisteille on se, miten riippuvaisia ne ovat ikivanhoista uskonnoista. Viime viikkojen yltiövarovainen kirjoittelu Pariisin terrori-iskusta on ollut asenteeltaan kuin MacLeodin kuvaamasta yhteiskunnasta, niin Suomessa kuin maailmalla. Pohjanoteeraus oli tietysti Hesarissa (11.1.) työelämäharjoittelun maailmanennätystä tekevä Heikki Aittokoski, joka ikuisen lukiolaisen päättäväisyydellä tarjoilee lukijoille aina ja ainoastaan mielipiteensä. Median on vallinnut paniikki, jossa se suorastaan kerjää kuuluville timosoinilaisia mustapaitoja hukatessaan kaiken muistinsa sen suhteen, mitä se mannermainen monikulttuurisuus oikein merkitsikään.

Yhtä nolostuttavia olivat Hesarin tilaamat kulttuurivaikuttajien mielipiteet. Ainoa varsinainen reaktionaarinen floppi oli Jarlan ja "Fingerporin" yritys astua sarjakuvaradikalismin eturintamaan tekemällä uhittelevan pilapiirroksen islamistisen terroristin paratiisikuvitelmista. 

Omaa luokkaansa itseparodiana on poliisiministeri Päivi Räsäsen kommentti, että Suomessa ollaan varauduttu LAKIEN avulla ääri-ilmiöihin. Näin siis piiloutuu paperin taakse tuo äärikristitty Räsänen, joka haluaisi kieltää esimerkiksi abortit jonkin vuosituhansia vanhan paimenromaanin nimissä. Vielä pitäisi tietää kuka meitä suojelee Räsäseltä ja muilta hänen heimoheimolaisiltaan?