Jules Verne: Tohtori Oxin koe
Kuvitus Lorenz Frølich
81 s.
2024, Nysalor
Une fantaisie du docteur Ox (1872) on yksi niistä Jules Vernen varhaisista kertomuksista, jotka ilmestyivät jatkosarjana Musée des Familles -lehdessä. Kertomus on aivan erilainen kuin mitä Vernen klassikkoromaaneista tutut seikkailut ja satiirinakin niin hidastempoinen, ettei sitä voine varauksetta suositella kuin kirjallisuushistorian kuriositeeteista kiinnostuneille.
Nimellä ”Tohtori Oxin koe” suomennettu, pienoisromaanin mittainen kertomus on satiiri pikkukaupungin pysähtyneisyydestä, utopian kääntöpuolesta. Tarina sijoittuu Quiquendone-nimiseen kuvitteelliseen kaupunkiin julkaisuaikansa Flanderissa. Tarinan nimihenkilö ei ole verneläinen seikkailija, vaan hyväntahtoinen tutkija, joka haluaa testata, miten hapen yliannostus vaikuttaa Quiquendonen asukkaisiin.
Ox ei kuitenkaan paljasta tarkoitustaan asukkaille. Hän tarjoutuu rakentamaan kaupunkiin katuvalaistuksen ilmaiseksi. Kiitolliset asukkaat eivät arvaa, että lyhtyjen kautta Quiquendoneen virtaa runsaasti happea, joka saa kasvit kyllä kukoistamaan, mutta kiihottaa ihmisten käytöstä ennalta arvaamattomasti: ”Quiquendonelaiset, joiden varsinaisena ravintona oli vispilöity kerma, rupesivat mässäämään ruuassa ja juomassa.” Romansseja solmitaan hetkessä, samoin niistä juontuvia kaksintaisteluja.
Satiirin kohteena on porvarillinen sovinnaisuus – etäännytettynä flanderilaiseksi pikkusieluisuudeksi ranskalaisten sijaan. Porvarillisesta julkisivusta yritetään pitää kiinni, vaikka edellisenä iltana olisi riehuttu teatterissa mielipuolisesti.
Sotahulluudeksi puhkeava kansanhenki osuu ivassaan silti ajankohtansa Ranskaankin. Tarinaa sotahulluksi tulevasta kaupungista lukee väistämättä julkaisuaikaansa nähden, Preussille hävityn sodan (1870–1871) pitkälle etäännytettynä jälkikuvana ja kenties lohdullisena utopianakin maaseutukaupungin elämänmenosta.
Pienen kirjasen bibliografista arvoa nostaa alkuteoksesta saatu soma kuvitus sekä kustantaja-toimittaja Matti Järvisen esipuhe, jossa taustoitetaan Vernen varhaista suosiota Skandinaviassa. Ensimmäisiä, suomalaistenkin lukemia ruotsinnoksia ilmestyi Järvisen mukaan 1860-luvulla ja suomennoksiakin jo 1870-luvulla. Monet osasivat lukea kirjailijaa alkukielelläkin.
”Tohtori Oxin koe” saatiin suomeksi vuonna 1882 Ilmarinen-lehden jatkosarjana. Todennäköinen suomentaja nimimerkin takana on Järvisen salapoliisityön perusteella toimittaja Kaarle Tiihonen.
Uudelleenjulkaisu on erinomainen makupala siitä, millaista proto-scifiä Pohjoismaissa ensimmäiseksi luettiin.
Markku Soikkeli
Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehdessä 3/2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti