Maailmojen sota (romaani)

 

H.G. Wells: Maailmojen sota


Suom. Matti Kannosto

288 s.

Tammi, 2024

Charles Darwinin evoluutioteoriassa vallankumouksellista ei ollut suinkaan uskonnon kritiikki. Paljon radikaalimpaa oli se, miten evoluutioteoria innosti darwinistisiin kuvitelmiin kaikkialla vallitsevasta kilpailevasta kehityksestä. Pelkästään Englannissa ilmestyi 1800-luvun lopulla seitsemisenkymmentä tieteiskuvitelmaa, jotka pohjautuivat evoluutioteorialle.

Tunnetuimmat sovellukset darwinismista olivat H.G.Wellsin romaanit Aikakone (1895) ja Maailmojen sota (1898). Klassikkoasemansa säilyttäneet teokset välittävät hyvin sen tarinakaavan, jolla evoluution käsitettä sovellettiin. Maailmojen sodassa brittiläinen imperiumikin on pientä naposteltavaa, kun evoluutio toimii kosmologisessa mittakaavassa.

Wells oli opiskellut biologiaa ja imenyt itseensä darwinistisen maailmankäsityksen, mutta se, mikä teki hänen kirjoistaan sensaatiomaisen suosittuja, oli hänen kykynsä kertoa tarina journalistisin keinoin. Wells kertoi hämmästyttäviä, toden oloisia tarinoita aivan kuin journalisti, joka on löytänyt vuosituhannen ykkösuutisen.

Tämä uutisjournalismia muistuttava asenne edellytti, että kuvatessaan Maailmojen sodassa marsilaisten invaasiota Wells rajasi tarinan tapahtumat siihen, mitä yksittäiset ihmiset kaaoksesta käsittävät. Näin Wells loi mallin tieteisfiktion realismille: olennaista ei ole se, miten tiedettä sovelletaan, vaan miten populaari ymmärrys tieteestä jaetaan maallikkojen välillä.

Toinen 1800-luvun trendikäs aihelma, jota Wells romaanissaan sovelsi, oli kuvitelma totaalisesta sodasta. Wells vertasi ihmiskunnan ja Maahan hyökkäävien marsilaisten eroa siihen epätoivoiseen asetelmaan, jossa tasmanialaiset olivat olleet eurooppalaisten valloittajien tuliaseita vastaan. Marsilaisten tuhovoima oli ennustus siitä, millaisia tulevaisuuden sodat imperiumien välillä voisivat olla.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Wellsin romaanin kolmas esikuva, Bram Stokerin romaani Dracula (1897), joka oli ilmestynyt vuosi aiemmin. Wells halusi hyödyntää Stokerin menestyksekästä hirviökuvausta, joten hän kuvasi Maahan hyökkäävät marsilaiset verenimijöiksi. Kirjan lopetuskin on tunnelmiltaan paljon synkempi kuin mitä tapaa muistaa, etenkään filmisovitusten pohjalta.

Maailmojen sodan klassikkoarvoon nähden on hämmästyttävää, että romaani ilmestyi ensi kertaa suomeksi vasta vuonna 1979. Tänä syksynä ilmestynyt uusi painos on tuosta Matti Kannoston tekemästä suomennoksesta, joten teoksen kieli ei ole päässyt vielä vanhenemaan.

Toivoa tietysti sopii, että Wellsin tuotannosta kiinnostuttaisiin suomentamaan uusiakin teoksia tai uusia painoksia tehdessä pohjustamaan klassikkoteos arvoisellaan historia-artikkelilla. Kohtuullisen viihdyttävä olisi Maailmojen sodan ”virallinen” jatko-osakin, Stephen Baxterin romaani The Massacre of Mankind (2017).

Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portti-lehden numerossa 3/2024.