Corsage - kuriton keisarinna (elokuvahko)

 

Britit tekevät pukudramaa klassikkoteosten pohjalta ja ranskalaiset klassikkoaiheiden pohjalta, mutta saksalaiset klassikkohallitsijoidensa pohjalta. Täytyy olla elämäänsä umpiväsynyt katsoakseen saksalaista pukudramaa, sellaista kuin tämä "Corsage" (2022), joka historian narratiivien sijaan noudattelee pikemminkin historian alaviitteitä.

"Corsagen" tuotannon silmäkkeessä on sen päätähti Vicky Krieps. Elokuva toimii kalliina ja arvokkaana esittelyvideona Kriepsin lahjakkuudesta puhua neljää kieltä, poseerata Euroopan kauneimpana aatelisena, ja ilmentää vähintään yhtä useaa traumaattista mielentilaa kuin Meryl Streep koko uransa aikana. Ei yhtä taitavasti mutta vähintään yhtä pateettisesti.

Ja yleisön aivot kasvavat sänkeä ennen kuin mitään temaattista mieltä tai tarkoitusta on tälle taiteeseensa puristetulle kuvasarjalle keksinyt.

Periaatteessa "Corsage" on vaihtoehtohistoriaa vuosilta 1857-1858, kun keisarinna Sissi kääntyy julkisesta elämästä yhä enemmän sisäänpäin ja keksii lopulta keinon paeta historiaa... joka seuraavat kaksi vuosikymmentä jatkui aivan toiseen suuntaan kuin tässä tarinassa. Periaatteessa elokuvalla on siis jokin iso aihe, johon nähden se "resonoi", kuten tavataan sanoa. Siinä resonoinnissa eli kantaaottavuudessa ei valitettavasti ole mitään kiinnostavia kommentteja yksilöistä historian paineissa. Jopa Sofia Coppolan gonzohistoriikki Marie Antoinettesta (2006) oli monin tavoin fiksumpi kuin tämä itävaltalaisen naisohjaajan kylmin sävyin väristelevä täsmätuote.

"Corsage" on kuin mikä tahansa kansainvälisellä rahoituksella tapetoitu taidefilmi, joka juonesta kieltäytymällä pyrkii todistamaan että tämä henkilö, tämä umpimielinen keisarinna, oli persoonaltaan enemmän kuin mitä hän teki tai mitä hänelle tehtiin. Tuloksena on hengetön ja muutamia komeita kuvia makupaloin pudotteleva tutkielma Vicky Kriepsin hipiästä.

Helvetissä on oma paikkansa ihmisille jotka tekevät tällaisia elokuvia.